Hitaasti innostuva lapsi

Pikku kundi on hyvin hitaasti lämpenevä kaveri: esimerkiksi taaperomuskarissa oli vähän turhauttavaa käydä, kun pikku mies oli vasta päättänyt, että ottaako rytmimunan käteensä, kun biisi jo loppui. Ei me kovin montaa kertaa käyty, kun tuntui ettei siitä mitään irti saanut.

Vaikka kuinka yrittää elää lapsen kanssa siinä hetkessä ja nähdä maailmaa hänen silmin, niin samalla on aikuinen ja ajattelee kaikkea hölmöä, kuten rahaa. Kuten esimerkiksi silloin, kun menimme Visulahteen. Kolmen ihmisen sisäänpääsy maksoin kuitenkin yli 70 euroa ja pikku kundi jäi tyytyväisenä hyppimään ensimmäiseen pomppulinnaan. Yritä siinä sitten olla tuskastumatta, kun TIETÄÄ, että tuolla nurkan takana on jotain, mistä lapsi varmasti tykkäisi, mutta ei halua lähteä katsomaan. Mutta toisaalta eikö ole tärkeintä, että lapsi on tyytyväinen. Siksihän tänne on tultu. Ei lapsi ole pettynyt, jos ei koskaan näekään suurta vesiliukumäkeä, jos ei tiedä sen olemassaoloa. Paitsi jos huomaa sen viisi minuuttia ennen lähtöaikaa…

Viikonloppuna Mäki-Matin puistossa oli järjestetty Osaan ja opin -tapahtuma: parikymmentä pistettä mukavaa tekemistä, pieniä pelejä ja leikkejä ja sen semmoista. Lähtiessä yritin viekkaana kertoa, mitä kaikkea kivaa puistossa on.

”Äiti, sinä voit osallistua niihin tapahtumiin. Minä aion leikkiä.”

Ja niin me teimmekin. Leikittiin puuautoilla ja kiipeilylaivassa, syötiin omat eväät eikä kerätty osallistumispassiin yhtään ainutta tarraa. Sen verran reviteltiin, että käytiin katsomassa kirjastoauton sisään. Ehkä tässä äiti oppii ajan mittaan…

PS. Pikku kundin paras ystävä oli kerännyt viisi tarraa ja voittanut arvonnassa hervottoman korin lahjakortteja, kissanleluja (?), heijastimia ja ennen kaikkea valtavasti karkkia. :D

TallennaTallenna