Kun kerran on maksettu…

Minut on kasvatettu siihen, että lautanen syödään tyhjäksi. Olen kuitenkin -periaatteessa- sitä mieltä, että jos joku muu on laittanut ruokaa lautaselle (ilman minun ohjeitani), niin silloin ei tarvitse syödä. Kuten esimerkiksi ravintolassa. Ravintolassa sen sijaan iskee toinen ajatus, että kun tästä on vielä maksettukin, niin onhan se syötävä. Olen pikku hiljaa osannut opetella tästä pois, sillä tapahan on täysin järjetön. Jos ruoka on pahaa: niin sitä tosiaan maksaa pahasta ruoasta ja vielä kaiken lisäksi syö sen! Eikö yksi ”rangaistus” riitä? Tai yleisempi syy, että vatsaan ei mahdu enää. Sitä maksaa siitä, että saa itselleen pahan olon (ja edesauttaa omaa lihomistaan). Vitsi miten järkevää!

Ravintoloissa alkaa siis helpottaa. Mutta vuokratut elokuvat? Pakkohan ne on loppuun asti katsoa (ellei uni armahda). Leffateatteristakaan en ole lähtenyt pois kuin kerran kesken elokuvan (silloinkin paniikkikohtauksen takia, joka tosin johtui elokuvan ahdistavuudesta). Teatterissa ja keikoilla käy niin harvoin, että esitykset ovat aina kivoja. Lontoossa (ilmaisissa museoissa!) opin sen, että taidemuseoissa ei voi katsoa kaikkia teoksia. Tässä suhteessa olin oikein revittelijä ja kävin pikku kundin kanssa kahdestaan katsomassa Ateneumissa Sibelius-näyttelyn. Kymmenen euron panostuksella en todellakaan ehtinyt katsoa (tai edes nähdä) kaikkia teoksia, kun piti tutkia myös ilmanvaihtoritilät.

Tänään sain taas lapsen kanssa harjoitella tätä täydellä maksulla nauttimista. Me käydään lauantaisin jumpassa (paikallisen painiseuran järjestämä temppurata, samanhintainen kuin muutkin perusharrastukset eli jäisikö hintaa vajaa 10€/kerta?), ja tällä kertaa kundi halusi puolet ajasta kääntää yhtä tyynyä (tai mikä lie, sellainen pieni patjan tapainen) ympäri. Etkö haluaisi juosta, kun täällä olisi nyt tilaa juosta sisällä? Etkö haluaisi kiivetä? Roikkua? Hyppiä? Heittää? Tehdä jotain, mitä ei voi kotona tehdä, kun tästä nyt kerran maksetaankin… En.

Siinä toljottelin tumput suorina (kun en kelvannut myöskään tähän kääntelyleikkiin mukaan) ja tajusin, että RELAA nyt vähän. Lapsellasi on kivaa.

Taas olen keksinyt yhden asian, mitä en halua lapselleni opettaa.