Miksi ärsyynnyn vaateostoksilla?

Luin vähän aikaa sitten Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan (linkistä facebookiin). Siinä oli hyvä pointti, että jotkut muotiharrastajat tuntuvat olevan kummallisia verrattuna muihin harrastajiin, että heille riittää, että vaate näyttää hyvältä kuvassa. Muissa harrastusvälinelehdissä tavaroita arvioidaan monesta näkökulmasta, mutta Trendissäkin kuvateksteissä kerrotaan vain ostopaikka ja ehkä hinta. Hyvin harvoin materiaalia enkä ole nähnyt arvioita vaatteiden kestävyydestä tms.

Minä en harrasta vaatteita. Minulla oli joskus 15 vuotta sitten sellainen kausi, että olin kiinnostuneempi vaatteista. Nykyään ei aika riitä. Periaatteessa olisi kiva näyttää kivalta ja käyttää kivoja vaatteita, mutta ei riitä aika ja kiinnostus niiden etsimiseen. En oikein tiedä edes mistä vaatekaupasta etsisin. Netistä en osaa juuri tilata, kun kivijalkakaupassakin palautan 95% sovittamistani vaatteista takaisin rekkiin, kun ovat jotenkin vääränlaisia. Huonoja en halua ostaa ja kalliita en useinkaan raaski ostaa, kun en ole satavarma, että ne on hyviä. Rinnan vinkki hankkia kirppareilta (siellä näkyy, millaisiksi ne ovat menneet käytössä) on hyvä, mutta se vaatisi vielä enemmän aikaa. Ja hermoja.

Kerronpa taas esimerkin, miksi ärsyynnyn vaateostoksista.

Ostin miehelle joululahjaksi McKinleyn aluspaidan, alennushinta oli 50 euroa, 100% merinovillaa. Ostin sian säkissä, kun ei niitä paketteja kuulemma saisi oikein availla. Minusta se ei kuitenkaan ollut mikään epäilyttävän halpa (normihinta 60 euroa). McKinleykin on ihan tunnettu merkki. Tänään katsoin miehen päällä olevaa paitaa ja totesin, että kyynärvarressa, keskellä kyynärvartta, oli sauman vieressä reikä. Että olipa taas laatupaita. Toki vien sen takaisin kauppaan ja en saa samanlaista tilalle, kun ne ovat loppuneet ja muuta kokonaan merinovillaista paitaa heillä ei ole ja sitten taas ihmetellään, että mitähän hankkisi tilalle.