Missä niitä ystäviä on?

Meillä on vakiovitsi mieheni kanssa niinä iltoina, kun ei ole mitään tekemistä.

-Mitä tehdään?

-Mennään käymään kavereiden luona kylässä.

Se oli siinä. Meillä ei nimittäin ole täällä Kylässä yhteisiä kavereita, poislukien minun setäni ja hänen vaimonsa, minun siskoni sekä miehen veli vaimonsa kanssa. Yhteen pariskuntaan tutustuttiin, mutta he muuttivat kaupungista pois. Toiseen pariskuntaan tutustuttiin sairaalassa, kun pikku kundi syntyi, mutta sekin yhteydenpito kuihtui, vaikka mukavia ihmisiä olivatkin. Viimeisen vuoden aikana olemme tutustuneet lapsekkaisiin naapureihin (joista kumpikin puolisko ovat mukavia). Itse asiassa hekin ovat molemmat perheet muuttaneet pois, saa nähdä kuinka paljon jatkossa tavataan.

Joskus on ollut puhetta, miten vaikeaa voi olla aikuisena löytää ystäviä. Ei se ole ainakaan yhtään helpompaa, jos yrittää löytää kahdelle ihmiselle kaveria. Meillä kyllä on useita kavereita ja ystäviä muualla Suomessa ja pidämme ristiin suurimmasta osasta niistä ja heidän puolisoistaan. Tai kai meillä on kavereita, vaikka aika harvoin täällä ketään käy? Itse taidamme vierailla useammin muualla kuin saada kotiin vieraita.

Minä olin ennen todella seurallinen. Tapasin päivittäin monia useita kavereita. Yhteen aikaan kävin maanantaisin yhden kaverin luona katsomassa telkkaria, tiistaisin kokoonnuttiin kahden ystävän kanssa kokkaamaan. Päivittäin kävin teellä lähibaarissa ja aina siellä oli tuttuja, vähintään ne kaikki baarin työntekijät. Jossain vaiheessa olin vähän väsynyt kaikkeen ja muutin Lontooseen. Tuntui, että olin vähän väsynyt ihmisten seuraankin ja menin siis Lontooseen tekemään asioita yksin (ihan oikeasti!). Sille tiellekö jäin?

Meillä ei siis ole täällä Kylässä juurikaan kaveripariskuntia, mutta ei minulla ole täällä juuri ystäviäkään. Kun aloitin opinnot, olin 28-vuotias ja opiskelutoverini 18-vuotiaita. Ikä on vain numeroita, mutta kyllä toisinaan tuossa iässä saattaa olla vähän erilaisia ajatuksia, toiset opettelivat maksamaan ensimmäisiä sähkölaskuja ja minä pohdin lapsettomuutta. Muutaman kaverin sain, mutta pahaksi onneksi vaihdoin vielä pääainetta ja kaverit opiskelivat eri kampuksella, ei sitä kovin usein nähty. Uuteen pääaineeseen hiivin vähän kuin sivuovesta ja oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana tutustuin enemmän opiskelukavereihin. Nyt olen mukana biologien kässäkerhossakin (vaikka epäbiologi olenkin), jossa on samanhenkistä seuraa. Töistäkään ei löytynyt sydänystävää, tuttavia lähinnä.

Onhan minulla vanhoja hyviä ystäviä, mutta kun tässä pari viikkoa sitten juhlin valmistamistani ja kukaan vanhoista hyvistä ystävistäni (joita kutsuin kuusi) ei päässyt paikalle, mietin, että olisi ihan hyvä olla olemassa läsnäolevia ystäviä.

Sitä vaan hämmästelee, että miten tähän on tultu: ennen niin kovin sosiaalinen ihminen tuntee olonsa välillä yksinäiseksi.

(Mutta torstaina tulee yksi ihana ystävä kylään! Jihaa!)