Miten niin ei super-elämää?

Minun paheeni ovat self-help -oppaat.

KonMari luettu, tottakai. Omasta kirjahyllystä löytyy muun muassa Joutilaisuuden ylistys, Tee siitä tapa (mukana luonnetesti, siitä saa ehdottomasti plussaa) ja Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria, sekä tietenkin Anna Perhon Superarkea. Ja sen jatko-osa… Nämä siis muun muassa.

En ehkä osaa edes selittää, mikä niissä viehättää. Ne ovat hyväntuulisia ja mukavaa luettavaa; joku on innoissaan omasta näkemyksestään parantaa elämänlaatua ja haluaa jakaa vinkkejä muillekin. Kyllähän niistä joskus saattaa joku hauska tai hyvä idea omaan elämäänkin tulla, tai vähintään hirvittävän inspiroitunut olo, mutta ei se ole päätarkoitus. Mukavaa ajanvietettä. Eli kyllä ne self-help -oppaiden kirjoittajat tietävät, miten minut koukutetaan. 😀

Viimeisimpänä luin loppuun Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirjan. Tiedät Maaret Kallion? Mukana esimerkiksi Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, esiintyy niin rauhallisesti, että tuntuu melkein epätodelliselta ja kirjoittaa (muun muassa Hesarissa blogia) jotenkin untuvan pehmeästi, mutta todenmukaisesti.

Avasin kirjakaupassa sivun 138 ja siellä oli otsikko: Miksi pelkät self-help -opukset eivät tuo onnea? Minua alkoi naurattaa. Näin niitä myydään.

Kirja alkaa niin hyvällä kuvauksella trendikkäästä super-elämästä, joka tavallaan tuntuu ihan mahdolliselta saavuttaa: aamutuimaan korkeansykkeen lenkki, goodhairday, superfoodit, työ yhtä flow’ta ja brainstormausta, kotona trendikästä, terveellistä ruokaa jazzin tahtiin, lasten kanssa aidosti läsnä rentouttava hetki ennen nukkumaan menoa ja parisuhdekin jaksaa kutkuttaa tavallisena arki-iltana. Miksi ei? Eihän tuossa nyt mitään ihmeellistä ole?

Kallion juttu on epätäydellisuuden hyväksyminen. Eikä mikään pikkujuttu olekaan. Kyllä siitä aiheesta kannattaa vielä yksi kirja lukea.

TallennaTallenna