Näin minä etsin töitä

Olen ollut nyt viisi kuukautta työtön. 

Kilpailu työpaikoista on kovaa. Olen hakenut esimerkiksi Vantaan kaupungilta seitsemän kuukauden mittaista viransijaisuutta, jota haki 136 hakijaa, joista 48 täytti kelpoisuusvaatimukset (ilmoituksessa sanottiin, että haussa huomioidaan myös pian valmistumassa olevat hakijat, mikä selittää suuren määrän ei-kelpoisia hakijoita). Ja alleviivaan vielä, että kyseessä oli lyhyehkö viransijaisuus.

Haen toki edelleen kaikkia kiinnostavia avoinna olevia työpaikkoja, mutta uskoni niihin on aika pieni. Aina on joku talossa jo tuttu, tohtori tai muuten vaan kauhean kiinnostava tyyppi, joka kiilaa ohi. Olen ollut yhden kerran nettihaastattelussa, josta pääsin kasvotusten haastatteluun, mutta en tullut valituksi soveltuvuustesteihin (joista olisi valittu uusi työntekijä). Muuten olen saanut tyytyä kiitos, mutta ei kiitos -sähköposteihin.

Uskon enemmän piilotyöpaikkoihin ja omaan aktiivisuuteen.

Oma toimintatapani on tällainen. Etsin kiinnostavia yrityksiä. Luen lehtiä, selaan nettiä, somea, googlaan, pidän jopa silmät auki ulkona liikkuessani ja saatan tarkistaa, mikäs tuo firma on, jolla on tuollainen logo ja nimi. Tutustun firmaan netissä, katson onko se ollut uutisissa. Etsin sopivan johtajan tai päällikön (huom. ei missään tapauksessa rekryihmistä, he eivät päätä mistään). Googlaan ja etsin LinkedInistä johtajan, millainen tausta hänellä on, onko meillä yhteisiä tuttuja (tosin en tiedä, miten hyödyntäisin tätä tietoa, ehkä tulen vain iloiseksi). Jos firman organisaatiorakenne on outo, niin olen jopa soittanut ihmiselle, jonka työpaikan haluaisin ja kysynyt, että kuka on hänen esimiehensä, kuka on päättänyt hänen palkkaamisestaan.

Mietin, mitä haluaisin firmassa tehdä. Sitten hion CV:n ja hakemuksen juuri sitä tehtävää varten, ja lähetän sähköpostilla sille valitsemalleni johtajalle tai päällikölle. Kerron saateviestissä muutamalla lauseella, että haluan työskennellä heillä, toivon, että hän ehtisi vilkaista CV:n ja että soitan muutaman päivän kuluttua. Ja sitten soitan. Usein tietysti saan soitella monta päivää ennen kun saan ihmisen kiinni, mutta melkein aina saa kiinni. Paitsi joskus saa vain sihteerin kiinni, joka sanoo, että laita rekryihmiselle postia. Tai sitten sieltä tulee pikainen viesti, että ei tarvita ketään, älä soita.

Olen jutellut jo aika monen ihmisen kanssa. Yhden kanssa kasvotusten, toisen kanssa tavataan loppukuusta. Yhdestä isosta yrityksestä olen jutellut viimeisen puolen vuoden aikana kolmen johtajan/päällikön kanssa. Heistä kahden kanssa jo kahteen kertaan, muutaman kuukauden välein. Viimeisin sanoi, että jos hänestä ei kuulu, ja vaikka kuuluisikin, niin soita ihmeessä uudestaan.

Huomioitani. Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä ja kuunnelleet asiani. He ovat vaikuttaneet kiinnostuneilta, ovat ainakin kyselleet lisää. Kiireisinkin johtaja (jota en noin seitsemännen kerrankaan jälkeen saanut kiinni), laittoi sähköpostia, että laittoi hakemukseni johtoryhmälle tiedoksi. Useampi on antanut minulle uuden kontaktin yrityksen sisältä, että ketä muuta osaamiseni saattaisi kiinnostaa.

Halusin kertoa tämän siksi, että työnhaun karmeudesta puhutaan niin paljon. Kyllä siellä on ystävällisiäkin (vaikkakin kiireisiä) ihmisiä. Ja olkoon tämä myös itselleni tsemppiviesti: kyllä minä vielä mieluisan työpaikan saan!

PS. Ja Pyjamapäiviä voi seurata viimein näppärästi facebookissa.