Nukkuminen on uusi musta

Minua ei naurata äiti on vähän väsynyt -pipot ja paidat, ja kohotan kulmaani, jos joku vähättelee liian vähän nukkumista. Sanookin vielä, että nipistää unesta, että ehtii tehdä sitä tai tätä. Väärin.

Nukkuminen on kaiken hyvinvoinnin perusta, ja siitä on alettu puhua viime aikoina entistä enemmän. Tiesit varmasti, että kännyköiden sininen valoa on nukkumiselle myrkkyä. Tiesitkö, että viikonlopun unet eivät olet niitä kaikkein palauttavimpia? Olisiko nukkuminen pian uusi ruoka; vaaditaan parasta laatua ja hifistellään.

Nukkumishistoriani on sellainen, että ennen lapsen saamista nukuin pääsääntöisesti hyvin. Nukahdilla illalla sillä hetkellä, kun pää kosketti tyynyä enkä hereillyt. Masennus- ja stressijaksoilla uni häiriintyi, mutta palasin aina normaaliin. Aamuvirkku olen aina ollut.

Pikku kundia odottaessa nukuin huonosti: heräsin öisinkin oksentamaan ja kipeät kädet (rannekanavaoireyhtymä) valvottivat. Kun pikku kundi syntyi keskosena ja jouduin nukkumaan hänestä erossa kuukauden verran, heräsin kuitenkin vähintään kerran yössä lypsämään maitoa, sillä halusin imettää. Ensimmäinen kuukausi kotona oli sellaista ”normaalia” vauva-arkea, kun kundi heräsi syömään neljän tunnin välein (sen pidempää väliä ei olisi saanut pitääkään alle kolmekiloisella vauvalla). Tosin söi lähinnä pullosta, joten minä menin sitten syöttämisen jälkeen (tai ajaksi) vielä alakertaan lypsämään. Sitten alkoi vatsaongelmat, joita jatkui erilaisina ainakin vuoden verran. Näin jälkikäteen voi sanoa, että todennäköisesti moneen vaivaan syynä olivat juuri vatsaongelmat, vaikka jossain vaiheessa refluksi näytti helpottavan lääkkeillä. Nukahtamisongelmaa lapsella ei ollut (äitinsä poika), mutta kun nukkuminen ei sujunut, niin siihen sitten sekoittui kaikkea muutakin: normaalit yölevottomuudet ja ei niin normaalit kauhukohtaukset alle vuoden ikäisenä. Itse ajattelen, että lapsi ei vaan oppinut nukkumaan, kun ei kipeän vatsan takia saanut tilaisuutta opetella.

Summa summarum. Lapsi ei nukkunut öitään ennen kuin kaksivuotiaana. Minä olin niin väsynyt, että olin mennyt jo väsymyksen toiselle puolelle. Minua ei väsyttänyt illalla yhtään sen enempää tai vähempää kuin aamullakaan. Ja vaikka olisinkin joskus saanut nukkua, en saanut unta. Nukahdin kyllä, mutta heräsin kohta uudestaan. En osannutkaan enää nukkua.

Olin hölmö, mutta hain apua vasta sitten, kun lapsi oli jo melkein kolme. Heräsin joka yö valvomaan eikä se minua edes haitannut. Olipahan rauhallinen hetki, jolloin ei tarvinnut tehdä mitään. Kolme, neljä tuntia sängyssä makaamista tuntui levolta sekin.

Apua hain sitten, kun kroppa sanoi, että ei jaksa enää. Läksin kerran kevyesti juoksemaan, ja muutaman sadan metrin jälkeen tuntui että en pääse eteenpäin, sykkeet olivat taivaisssa. Olin joutunut olemaan muutamia päiviä töistä poissa, kun en vaan pysynyt tolpillani väsymyksen takia. Unohtelin ihmisten ja asioiden nimiä, kokonaisia tapahtumiakin.

Varasin ajan työterveyteen hoitajalle, joka sanoi, että sinä tarvitset apua ja varasi samalle päivälle ajan sekä lääkärille että psykologille. Lääkärillä ei ollut paljoa annettavaa, mutta psykologi oli huippu. Lääkäri siis sanoi, että jos psykologin neuvoista ei ole apua, niin voidaan kokeilla melatoniinia moninkertaisella annoksella. Suuri annos kuulemma voisi auttaa myös pysymään unessa, nukahtaminen kun ei ollut ongelmani. Ajattelin olevani toivoton tapaus, netti kun on pullollaan ohjeita nukahtamiseen, mutta ei unessa pysymiseen.

Toiminnallista unettomuutta, sanoi psykologi. Olet oppinut nukkumaan huonosti, joten opit kyllä myös nukkumaan hyvin. Kävin hänen luonaan lopulta vain viitisen kertaa, ja sain apua. Päivärytmini on ollut säännöllinen, mutta sitä säännöllistettiin vielä lisää. Petiin joka ilta täsmälleen kymmeneltä, iltarutiinit samoiksi. Minulla on edelleen se tapa, että menin petiin villasukat jalassa ja potkin ne tietyllä tavalla pois jalasta kuin merkkinä, että nyt voi uni tulla. Viimeinen tunti täydellistä rauhoittumista: eli ysin jälkeen ei yhtäkään ruutua (eli en katsonut telkkaria ollenkaan), valot himmeäksi, hyvää musiikkia ja miellyttävää lukemista. Vaihdoin iltateenkin rauhoittavaan yrttijuomaan. Ja yöllä kun heräsin, niin jos uni ei samantien tullut, niin sängystä ylös ja alakertaan lukemaan. Ei vilkaisukaan puhelimeen. Luin niin pitkään, että alkoi väsyttää. Ja jos ei alkanut väsyttää, niin sitten valvoin iltaan asti. Tulipahan unipainetta. Pienet venyttelyt kroppaan ennen kuin yrittää sen rentouttaa uudelleen uneen. Ei mitään ihme temppuja, mutta psykologi sai minut uskomaan, että onnistun. Muutamassa viikossa nukuin taas hyvin. Toki heräilin (ja heräilen edelleen) silloin tällöin enkä pääse uneen.

Rytmini on sama arkisin ja viikonloppuisin. Kymmenestä kuuteen unta. En käytä herätyskelloa. Tavallaan oli ihana tunne, kun olin ensimmäisen kerran väsynyt, sillä tavalla väsynyt, kun voi vain olla silloin, kun on jossain vaiheessa ollut myös pirteä.

Elämään tuli yllättäviä muutoksia. Kuten se, että piti käydä vessassa useammin. Muutos väärään suuntaan oli tapahtunut niin hitaasti, etten ollut huomannutkaan, että suoli toimi paljon normaalia hitaammin. Siinä tuli varmaan vastaus myös siihen, että miten joku voi imettää lasta pitkään laihtumatta grammaakaan. Voi, jos ei nuku.

En vieläkään nuku täydellisesti. Välillä valvominen vaivaa enemmän, välillä menee useampi viikko hyvin. En vähättele ongelmaa. Tarvitsen unta noin kahdeksan tuntia, jos saan nukuttua vain seitsemän, niin olen väsynyt ja se on huono juttu. Unta ei nukuta varastoon eikä univelkoja voi kuitata. Olen niin hyvä tyyppi, että ansaitsen laadukkaat ja riittävän pitkät unet joka yö.

Hyviä öitä kaikille!