Nukkuu aamulla pitkään

Laskenkohan oikein, että olisi reilu kolme viikkoa siitä, kun rättiväsyneenä raahauduin hakemaan apua huonoihin öihin.

Psykologi ei tainnut ihan kaikkea tajuta mun solkkauksestani. Kun toisella tapaamisella sanoin (1,5 viikkoa sitten), että olen nyt ollut aamuisin älyttömän väsynyt, kun kuuden aikaan heräilen, hän kysyi, että onko minun pakko herätä juuri silloin kuudelta. Tuijotin häntä hölmönä. Kysymyksen olisi voinut ottaa melkein vittuiluna. Kunnes tajusin, että hän luuli minun heräävän herätyskelloon. 😀 En herää herätyskelloon. En käytä.

Mutta kysymys oli sitten kuitenkin, kuin vahingossa, hyvä. Enhän minä herää vain kuudelta (tai varttia vaille tai jotain, ei se niin tarkkaa ole). Herään myös usein neljältä, puoli viideltä, vartin yli viisi ja niin edelleen. Mutta olen jotenkin pitänyt kello kuutta sellaisena rajapyykkinä, että siitä alkaa aamu. Että sitä ennen (jonnekin puoli viiteen saakka suunnilleen) yritän vielä saada unta, mutta kuudelta voin jo luovuttaa. Sitä paitsi kun menee kymmeneltä petiin, niin kuudelta olisi se kahdeksan tuntia täynnä.

Mutta luontainen unentarpeeni on muistaakseni mieluummin vähän yli kahdeksan kuin alle kahdeksan tuntia. Sellaiset 8-8,5 tuntia. Niinpä käänsin mielessäni nyt sisäistä kelloani niin, että heräämisaika on puoli seitsemän. Se on ollut ihan hyödyllistä. Olen parina aamuna nukkunutkin sinne saakka. Eli nukkunut pitkään! 😀

Kuva on otettu elokuussa aamulenkillä Katajanokalla. Kyllä aamut ovat kauniita.