Hiivatin hihapituudet!

Taitaa olla ensimmäinen postaukseni, joka käsittelee ”muotia”.

Ala-asteella teimme yöpaidat. Jokainen sai suunnitella sellaisen yöpaidan kuin halusi. Niin, sai suunnitella, mutta ei saanut tehdä sellaista. Suunnittelin pitkähihaisen ja -helmaisen yöpaidan ilman krumeluureja. En saanut tehdä sellaista. Kukaan ei kuulemma nuku pitkähihaisessa yöpaidassa. Sain sitten tehdä kompromissina 3/4-hihaisen ja pohjepituisen. Jotain epämukavia pitsejä, taskuja tms siihen olisi pitänyt myös tehdä. Muistaakseni lopulta kelpasi kanttinauha kaula-aukossa. Yöpaita taisi jäädä aika vähälle käytölle.

Edelleen olen taistellut hihan pituuksien kanssa. Minkä takia kaupoissa on niin vähän pitkähihaisia vaihtoehtoja? Välillä kääntelen vaatehyllyjä ympäri ja tuskailen noita vajaamittaisia hihoja: ranteet paljaana pihalle, kylmähän siitä tulee!

Sen sijaan jotain hyvääkin. Katselin Gapin sivuilta mekkoja ja tuollaiset puolikkaan mittaiset hihat näyttävät kivalta lyhythihaisten sijaan.

hihat.jpg

(Molemmat kuvat siis nyysitty Gapin sivuilta.)

 

Muoti Trendit

Pikku kakkonen

Ei, meille ei ole tulossa toista lasta, kunhan vaan pohdin aihetta.

Nuorempana minä halusin suuren perheen. Sitten elämä meni miten meni, ja kun aloin styylailla nykyisen puolisoni kanssa 7,5 vuotta sitten, olin tyytyväinen elämään ihan yksin enkä ollut edes ihan varma, haluanko lapsia ollenkaan. Mies halusi muutaman (olisikohan kaksi tai kolme ollut ideaali). Sitten haluttiin ja odotettiin kovasti tätä yhtä.

Ja kun tämä yksi saatiin, niin minulle ei ole missään vaiheessa tullut hinkua saada toista lasta. Ei puhettakaan vauvakuumeesta, mullahan on vauva! Olen vitsaillut, että tehtiin kerralla niin hyvä, että ei tarvita toista. Vaikka se on vitsailua, niin kyllä minusta tavallaan tuntuu siltä. Pikku kundin alku oli vähän hankala ja olen luvannut hänelle ”kaiken”. Jos olisi toinen lapsi, niin kaikki resurssit (lähinnä raha ja aika. Sen tiedän, että rakkautta riittäisi.) pitäisi jakaa. Vaikka sisaruksesta olisi seuraa, etenkin kun kasvaa, niin aluksi pienen sisaruksen syntyminen voi olla valtava harmistuksen aihe. Minusta lapsen pitää saada olla pieni lapsi riittävän pitkään, jolloin sopiva ikäero olisi vähintään viisi vuotta. Siinä vaiheessa ikäero on niin suuri, että sisaruksesta on vertaista seuraa vasta aikuisena. Sitä paitsi viisi vuotta on niin pitkä aika, että alan olla itse siinä vaiheessa mummoiässä. 😀

Toinen lapsi kasvatetaan kuulemma aina rennommalla otteella. Kakkonen ei saa samalla tavalla huomiota ja läheisyyttä kuin ensimmäinen ja monet vanhemmat tuntuvat puhuvan kuin se olisi hyvä asia. En ymmärrä miksi.

Emmehän me tiedä, että saisimmekokaan toista lasta, vaikka yrittäisimme. Yksi tärkeimmistä syistä jättää yrittämättä on se, että kumpikaan meistä ei jaksaisi aloittaa alusta valvomista. Voisihan se raskaus ja vauva-aika mennä helpomminkin kuin ensimmäisen kohdalla, mutta entä jos menisikin samalla tavalla? Minä yrjöisin toista tuhatta kertaa läpi raskauden ja sitten valvottaisiin kaksi vuotta. Jihaa!

Mutta piuhoja en ole poikki vielä pistänyt, mitenköhän se tuntuu sitten kuitenkin niin vaikealta ajatukselta?

 

PS. Murphyn lain mukaan meillähän olisi vuoden lopussa kaksoset.

Perhe Lapset Vanhemmuus