Myytiin syöttötuoli pois, kun ei sitä oltu käytetty enää aikoihin. Voi että poika kasvaa kovasti, yhdessä hujauksessa. Onhan se klisee, mutta kuten kliseet yleensä, niin totta tämäkin. Lapsista sen ajankulun huomaa.

Vaikka lapset eivät olleet minulle tuntematon juttu, niin hirvittävästi on sellaisia asioita, joista ei oikein tiedä, minkäikäisten lasten juttuja ne ovat. Aika usein huomaa ajattelevansa A:ta ihan pikkupoikana (mitä nyt tietysti on, mutta ei enää vauva). Vasta kun näkee tai kuulee jonkun toisen samanikäisen tekevän jotain, niin tulee mieleen, että voitaishan mekin kokeilla.

Ei tullut mieleen, että kuperkeikkaa voisi jo harjoitella. Saksia kun kokeiltiin joku kuukausi takaperin, totesin, että olisi voinut antaa jo aikaisemminkin käteen. Ensimmäisen kirjaimen oli opetellut ihan itse (D on Danielin kirjain) ja nyt opetin toistakymmentä muuta. Ilman tuota vahinkoa olisin varmaan keksinyt ton parin vuoden päästä. Muutama päivä sitten näin kuvan taaperosta, joka käytti haarukan lisäksi veistä, että kai sellaisenkin välineen voisi pojalle esitellä! Onhan näitä juttuja! Syöttötuoli-iän luulin kestävän pidempään kuin vuoden.