Uni. Olen viimeiset pari vuotta ollut korvat höröllä siitä, miten tärkeää uni on. Ennen pikku kundin syntymää pelkäsin eniten valvomista. Että sekoan, jos en saa nukkua.

Todellisuus on ollut hirveämpää kuin pelkäsin, mutta olen selvinnyt paremmin kuin luulin. 

Kaiken maailman heräilyongelmien lisäksi A nukkuu aika vähän. Haaveilemme usein et nukkuis ees kymmenen tunnin yöunet, siinä ehtisi itsekin levätä. Kun ei tekis mieli mennä ihan samaan aikaan petiin, vaan tehdä muutama omakin juttu.

Tuskin alkaa enää pitkäuniseksi. Näillä mennään. Kuulemma teini-iässä nukkuvat (tosin muistelen vähän, että itse en hirveesti nukkunut…)

Tänäkin aamuna lapsi heräsi iloisena varttia vaille kuusi. Me emme, väsytti. Menimme nukkumaan puoli tuntia myöhemmin kuin hän nukahti eli puoli kymmenen.