Sade-, flunssa- ja siivouspäivä

Minulla on menossa syksyn kiireisimmät viikot opiskelujen suhteen: muutama intensiivikurssi päällekkäin. Gradussakin pitäisi nytkähtää eteenpäin. Tänään olin ajatellut pitää laiskottelupäivän. Mies on töissä eli ollaan pojan kanssa kahden huomisaamuun asti. Pojan kanssa tulee lähdettyä yleensä ulos pari, kolme kertaa päivässä. Ja jos ei ulos, niin sitten johonkin muualle, mutta yleensä kolmesti tuosta ulko-ovesta johonkin mennään. Minä haluaisin pitää välillä pyjamapäiviä, mutta harvemmin tulee vietettyä.

Nyt olosuhteet olivat puolellani. Ulkona sataa vettä; pientä miestä se ei tietenkään estäisi, mutta minusta se on jo riittävän hyvä tekosyy. Lisäksi hällä on vähän flunssaa: räkä vuotaa ja vähän lämpöäkin oli. Kotipäivä siis.

Poikanen ei olekaan juuri ollut perusflunssassa. Reilu vuosi sitten, yksivuotispäivän kieppeillä oli pikku flunssan päälle sitkeä korvatulehdus, johon piti syödä kolme antibioottikuuria ennen kuin talttui. Talvella oli vesirokko, hyvin lievä. Muutaman kerran on ollut vähän räkäinen. Kovaa kuumetta ei ole ollut kertaakaan. Toki on sitten kärsitty refluksista, vauvana ummetuksesta ja mistä lie mahajutuista ja vielä ne öiset mahakivut maidosta. Että ei tosiaankaan olla mitään korvakierteitä kaivattukaan.

Minäkin olen ollut raskaudesta lähtien terveenä, pari vuotta. Ensimmäisen kerran oli pikkuflunssa tässä alkusyksystä, ei muuta. Eikä luojan kiitos yhtään ainutta mahatautia! Kiitetäänkö pitkää imetystä tästä?

Kotipäivä siis. Siivoillaan vähän. Työhuoneeseen on vaihdettu verhot ja pyykkiä viikattu. Minusta siivoilu ja järjestely on mukavaa ajan kanssa. Unohdun helposti järjestelemään jotain epäolennaisia (maustepussit aakkosjärjestyksessä? ihan normaalia!)

 

 

 

Hyvinvointi Sisustus Terveys Höpsöä

Synttärikutsujen suunnittelua

A:n syntymäpäivä on marraskuun lopulla. Meidän pieni poika täyttää kaksi vuotta. Kohta menee kouluun ja on kiroileva teini-ikäinen.

Yksivuotissynttäreillä oli pienenä teemana viikset. Kutsukorteissa oli viikset ja vieraat saivat sonnustautua halutessaan viiksiin. Ukilla taisi olla komeimmat! Kiitoksena laitettiin vieraille polaroid-tyyppisesti käsitellyt viiksikuvat, joko vieraasta (lähinnä lapsista) tai synttärisankarista.

Tälle kerralle mietin muutamia teemoja ja kyselin miehen mielipidettä. Mies ehdotti teemaksi ensi kevään eduskuntavaaleja. Ei sitten tullut teemaa ollenkaan. Korttien tekemisessä on ollut pitkä tauko. Lapsekkaita leimakuvia minulla on vain muutama. Tämä Octopode factoryn kissa on yksi niistä. 

kutsut.jpg

Lahjatoiveille meillä on blogi. Mummot ja muut kyselevät tietenkin lahjatoiveita. Aina ne eivät tule mieleen sillä sekunnilla. Tai jos tulee, niin sitten luettelee vaikka viisi lahjaideaa. Sitten kun seuraavalla viikolla joku toinen kyselee, niin ei voi oikeastaan luetella niitä samoja, kun ei voi tietää, mitä ensimmäinen kyselijä on päättänyt hankkia. Niinpä kerään blogiin lahjaideoita sitä mukaa, kun niitä tulee. Sieltä voi käydä katsomassa mieluisan ja anonyymina kommentoida, kun on valintansa tehnyt, ettei kukaan muu hanki samaa. Käly otti idean käyttöön ja teki facebook-ryhmän samalla idealla. Ei tullut mitään mutinoita viime vuonna, joten samalla jatketaan.

Suhteet Ystävät ja perhe DIY