Olin lapsena varsinainen lukutoukka ja vielä parikymppisenäkin luin paljon. Seitsemän vuotta sitten luin vielä jonkin verran. Nykyään en lue kaunokirjallisuutta juuri lainkaan. Se ärsyttää ja harmittaa. Tietenkin opinnot vaativat paljon lukemista ja se syö vapaa-ajan lukemista. Lehtiä luen ja populaaria tiedettä. Lukemattomia kirjoja on maailma ja oma kirjahyllykin pullollaan. Kynnys aloittaa on korkea. Jos lukee vain kaksi kirjaa vuodessa, niin eikö niiden pitäisi olla täydellisiä? Lisäksi sängyssä lukeminen on kokonaan jäänyt, kun lapsi nukkuu samassa huoneessa eikä valoja voi pitää päällä enää siinä vaiheessa, kun itse menee nukkumaan. Meillä on kyllä täällä tuo toinen joka lukee jatkuvasti, joten muistan kyllä koko ajan, että en lue.

Nyt olen ottanut uuden tavan. Kiipeän yläkertaan iltaisin varttia tavallista aiemmin ja istun nojatuolissa (jonka jokin aika siirsin ikkunan eteen, kun siitä on niin kiva katsoa pihalle) ja luen sen vartin. Ei ole pitkä rupeama, joten siihen on aina aikaa. Ja tuleepahan sillä tavalla ainakin yksi kirja kuukaudessa luettua. Aloitin Anna Gavaldan kirjalla Kimpassa.