Kyyneleitä

Katsottiin eilen elokuva Saving Mr. Banks. Katson nykyään hyvin harvoin (kokonaisia) elokuvia. Kauas on menty siitä, kun kävin parhaimmillaan kahdesti päivässä elokuvissa (aikana jolloin lojuin siskoni sohvalla Lontoossa ilman työtä) tai ainakin pari kertaa kuukaudessa (muutamia vuosia sitten, kun olimme muuttaneet miehen kanssa yhteiseen kotiin tänne Jyväskylään). Nyt ei tule edes katsottua telkkarista elokuvia parin viikon välein; saatan katsoa alun ja lähteä sitten nukkumaan.

leffa.jpg

 

Käytiin oikein fyysisestä vuokraamosta hakemassa leffa. Oli todennäköisesti viimeisiä kertoja, kun haettiin. Bluray-levyä ei tunnistanut soittimemme eikä tietokone. Piti sitten kaivella apple tv:n vuokraamosta katsottavaa ja sama leffa oli sielläkin; vielä euron halvemmalla. Eikä sitä tarvitse lähteä palauttamaan. Viiden vuoden päästä tuskin on ”video”vuokraamoja.

Elokuva oli hyvä. En ole pitkään aikaan itkenyt oikein kunnolla ja olen jo luullut, että olen kadottanut kykyni. Nyt itkin niin vuolaasti, että silmiä särki. Mikä ihana tunne! Tykkää Maija Poppasesta sekä elokuvana että kirjoina, Tom Hanks ja Emma Thompson ovat kumpikin hyviä näyttelijöitä ja siirappia riitti! Puppuahan se loppu oli, mutta saa ollakin!

olohuone.jpg

 

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen

Vierasruokaa

Onko teillä joku ruoka, jota teette usemmiten vieraille? Tai jos pariskunnasta molemmat kokkaavat, niin onko jokin ruoka, jota vain toinen tekee (vaikka toinenkin osaisi)?

Joillekin se vierasruoka on lasagne. Tästä on jo aikaa, mutta kerran vierailimme kolmessa kyläpaikassa peräkkäisinä päivinä ja saimme jokaisessa lasagnea. Aika hauska juttu! Jokainen oli erilaista ja hyvää!

lasagne.jpg

 

Meillä kotona lasagne on miehen juttu, en ole vuosikausiin tehnyt sitä. Samoin kalakeitto, en tee sitä koskaan. Minun juttuni taitaa olla kana-kasvispasta, siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta joskus siskoni on soittanut kysynyt jopa ”ohjetta” minun kanapastaani. Mutta mitään ”virallista” vierasruokaa meillä ei ole.

Kuvan lasagne on luonnollisesti siis mieheni valmistama viime sunnuntailta.

Koti Ruoka ja juoma