Lihaton lokakuu

Eilen törmäsin facebookissa päivitykseen, että olisi lihattoman lokakuun aika. Meillä syödään ympäristön (ja ehkä jopa terveyden?) kannalta liikaa lihaa. Syömme kyllä paljon kasviksia, mutta ei varsinaisesti kasvisruokaa. Kalaa syödään jonkin verran.

Perheemme vakioruokalistalla on oikeastaan vain kaksi kasvisruokaa: kasvissosekeitto ja avokadopasta. Eilen mietin sitten ääneen, miten huomioisi tämän lihattoman lokakuun, kun minua kuitenkin häiritsee lihan kulutus. Mies asettui heti puolustuskannalle (vaikka tykkää noista vakkarikasvisruoista, eilenkin teki sosekeiton), varmaan luuli, että ehdotan kokonaan lihatonta kuukautta. Mutta ajattelin, jos palauttelisi mieliin hyviä kasvisruokia ja kokeilisi jotakin uutta.

Miksei meillä ole syöty tomaattikeittoa pitkään aikaan?

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys

Lojuuko tililläsi rahaa?

Olen viime aikoina kiinnostunut säästämisestä ja sijoittamisesta. Yhtä sun toista olen oppinut ja lupaan kirjoitella tästä teemasta jatkossa lisää.

Monessa paikassa olen törmännyt siihen tosiasiaan, että suomalaisten tileillä lojuu 80 miljardia euroa. Toimettomana. Se on typerää sekä kansantalouden että ihmisen itsensä kannalta. Rahalla kun voi tehdä rahaa. Ja inflaation (vaikkakin se on kovin matala tällä hetkellä) takia tuhat euroa vuoden päästä on vähemmän kuin tuhat euroa tänään. Aivan mutulla voisin veikata, että rikkaat ihmiset, jotka pitävät huolta rahoistaan, eivät pidä rahojaan käyttötilillä nollakorolla. Veikkaan, että suurin osa rahoista on meidän ”ihan tavallisten” ihmisten rahoja. Jotkut toki elävät ihan oikeasti kädestä suuhun, mutta monella on kuitenkin jokunen satanen tai tonni jollain tilillä pahan päivän varalle, ensi kesän lomamatkaan tms, eikö?

Yksi hölmö juttu minusta on se, että pääomatuloista pitää maksaa -näin köyhän ihmisen näkövinkkelistä- hirvittävästi veroja. Meitä tavan tallaajia ei kiinnosta onko ylemmän veroprosentin alaraja 30, 40 vai 50 000 euroa. Sen sijaan se, että pääomatuloista pitää maksaa 30% veroja, kuulostaa hirvittävän paljolta, kun opiskelijana maksaa 10% opintorahasta tai äitinä 20% kotihoidontuesta tai osa-aikaisena työtä tekevänä 13%. Entäpä jos pääomatuloista pitäisi maksaa veroja vasta sitten, kun pääomatuloja on yli 500 euroa vuodessa? Ehkä se houkuttelisi säästämään ja sijoittamaan?

 

Työ ja raha Raha