A täyttää siis marraskuussa kaksi vuotta ja meillä on nyt vuoden verran ollut käytössä tämä vuorohoitokuvio: mies kokopäivätyössä, minä kokopäiväopiskelija ja lapsi hoidetaan kotona. Mies on aina töissä 24 tuntia kerrallaan ja minä olen pojan kanssa kahden. Jos tuollaiselle päivälle osuu joku todella tärkeä luento, niin jonkin kerran mun sisko ja miehen veli on auttanut sen muutaman tunnin. Miehen vapaapäivinä, kolme päivää peräkkäin, hän taas on lapsen kanssa ja minä teen kouluhommia. Tai kesällä tein töitä, kolme tai neljä päivää viikossa (en viikonloppuisin). (Ja meillähän on neljän viikon yhteinen loma!)

Yleensä on ollut sellainen ajatus, että kerran viikossa olisi koko perheen yhteinen vapaapäivä, mutta keväällä kiireiden keskellä ne kutistui monesti vain puolikkaaseen päivään. Hankalinta tässä yhtälössä on ollut se, että lapsi ei ole oikein nukkunut hyvin ja aikuiset eivät saa yleensä nukkua päiväunia työ- ja opiskelupäivinä. Nyt se on onneksi helpottanut (ja nykyään yksikin huono yö tuntuu hirveältä). Miehen kannalta hankalinta on se, jos hän ei ole levännyt töissä yhtään ja meillä on aamulla ulko-ovellä läpsystä vaihto ja minä säntään yliopistolle. En tiedä, millä voimilla hän pitää itsensä hereillä päiväuniaikaan saakka.

En tiedä johtuuko tästä hoitokuviosta vai onko vaan tietty kausi. Tuttuahan on se, että vain isä kelpaa tai vain äiti kelpaa (jossain välissä yöllä vain äiti, päivällä vain isä), mutta nyt on välillä ilmassa, että pitäisi olla molemmat. Kumpi tahansa menee nukuttamaan, niin toista huudellaan. Lapsen maailmassa näyttää varmaan siltä, että aina kun toinen tulee, niin toinen lähtee (näin käy monasti myös iltapäivisin, kun tulen yliopistolta ja mies lähtee jumppaan). Mutta näillä mennään ensi kevääseen asti. Sitten valmistun ja alkavat uudet kuviot.