Helvetissä on erityinen paikka paitsi naisille jotka eivät auta toisiaan, mutta myös polkupyörävarkaille.
Minulta on varastettu useampikin polkupyörä. Tässäkin pätee hienosti uhrin syyllistyminen; olen usein ajatellut, että olen ollut vähän huithapeli ja jättänyt pyöräni minne sattuu. PRKL. Eihän sitä polkupyörää saa varastaa oli se missä tahansa. Ja valitettavasti pyöriä varastetaan ihan mistä vaan.
Yksi onneton pyörä katosi lukioikäisenä koulun pihalta niin, että syksyllä siitä puhkesi kumi ja oli kauhea homma taluttaa se kotiin paikattavaksi. Kun talvella muistin taas fillarin ja ajattelin viedä sen kotiin, niin se olikin jäätynyt maahan kiinni. Ja kun keväällä jälleen muistin pyörän, niin se oli hävinnyt. En laske sitä varastetuksi; varmaan pyörätelineistä siivotaan hylättyjä pyöriä (vaikka kai niistä pitäisi ilmoittaa).
Yksi fillari minulta on varastettu kolme kertaa. Kyllä, sama fillari ja vielä kolmessa eri kaupungissa. Ensin se varastettiin työpaikan takapihalta. Siitä voin syyttää vähän itseäni, kun se ei ollut lukossa. Mutta pari päivää myöhemmin näin fillarini kaupan pihalla. Jäin odottelemaan, ja joku kundi yrittikin lähteä sillä ajamaan. Ei tarvinnut edes painia, kun sain fillarin takaisin. Toisen kerran pyörä pöllittiin kotipihastani (tuolloinkin asuin Kylässä). Opiskelukaverit löysivät sen sitten rannalta, jossa siitä oli yritetty hajottaa lukko. Ei ollut lukko hajonnut, mutta fillari muuten. En saanut pyörää korjattua ennen kun muutin toiseen kaupunkiin, mutta silti fillari kelpasi jollekin vorolle.
Seuraavana varastettiin täällä Kylässä fillari, jonka jätin lukittuna yöksi viljelypalstan viereen. Että suututti. Köyhällä opiskelijalla ei oikein ollut varaa uuteen, mutta onneksi sain tehtyä loistavan vaihtokaupan ja vaihdoin säkillisen itsekasvatettuja perunoita 90-luvun pinkkiin maastopyörään.
Viimemmäksi minulta siis varastettiin muutama viikko sitten kuutisen vuotta vanha, ostohetkellä kohtuullisen arvokas hybridipyörä. Kyllä suututti. En aio syyllistyä siitä, että jätin fillarin viikonlopuksi keskustaan. Saamarin voro.
Ilman pyörää en pärjää, ja pyörän hankkiminen tuskastutti kovin. Kuinka paljon siihen nyt kannattaisi sijoittaa. Mitä enemmän, niin sitä paremman fillarin saa, mutta toisaalta en ala sitä kotona sisällä säilyttämään. Vertailla ja ihmetellä, etsiä parasta mahdollista. Ja vielä se rahan menokin. Mies onneksi auttoi etsimisessä ja parin viikon tuumailujen jälkeen aloin omistajaksi kuvassa näkyvälle kaunottarelle. Ostin siis käytettynä (alle 200 km ajettu), ja 13 kilometrin pyörämatka ostopaikasta kotiin oli silkkaa nautintoa. Mies haki matkalla toisen lukonkin. Jospa tuplalukitus pitäisi vorot etäällä.
