Nyt kun kelit eivät ole kovin kesäiset, niin minulla ei ole oikein kesäfiilistä. Olen ehdottomasti kesäihminen, kesäpäivät tuntuvat jotenkin monta kertaa arvokkaammilta kuin talvipäivät. Ja nyt harmittaa kun ne näin kuluvat.

Eilen muistelimme kaiholla pikku kundin ensimmäistä kesää: olimme mieheni kanssa vuorotellen kesälomalla ja vanhempainvapaalla siten, että saimme olla koko perhe yhdeksän viikkoa yhtä aikaa kotona. Kyllähän sen tiesi jo silloin, että onhan tämä ainutlaatuinen kesä. Muistoissani kelitkin olivat loistavat.

Tänä kesänä meillä ei ole yhteistä lomaa: mies joutui pitämään kesälomansa toukokuussa, jolloin minulla alkoi työt. Ja kun miehellä on sellainen työ, että vain joka neljäs viikonloppu on kokonaan vapaata ja minä teen töitä maanantaista perjantaihin, joutuu vähän miettimään, mitä tekee sinä kuukauden yhteisenä vapaana viikonloppuna. Juhannuksena oltiin porukalla miehen serkun luona ja käytiin Särkänniemen Koiramäessä. Heinäkuun yhteinen viikonloppuna mennään jälleen suosikkilomakohteeseemme Helsinkiin.

Tule aurinko esiin!

PS. Enkä ole edes ukkosia nähnyt!