Minä kuulun siihen ryhmään, joka voi sanoa peruskoulun vieneen liikunnan ilon. Olin koulussa liikunnassa ”huono”. Just tarkistin esimerkiksi kuudennen luokan todistuksen, jossa kaikki muut numerot olivat ysejä tai kymppejä, paitsi kuvis, musiikki ja liikunta, joissa oli kasi. Eli huono. Se kyllä lukee siellä todistuksen alareunassa, että kasi tarkoittaa ”hyvä” (kun ysi ja kymppi ovat kiitettäviä), mutta en minä sitä niin nähnyt. Huono mikä huono. Ja minulla meni todella kauan tajuta, että myös noissa aineissa tulee paremmaksi, kun harjoittelee.

En koskaan ollut missään koulujen välisissä kilpailuissa juoksemassa, hiihtämässä tai hyppäämässä jotain. Niihin meni aina korkeintaan kolme parasta enkä kuulunut koskaan siihen porukkaan. Joukkuelajeissa taisin olla aina mukana, mutta ehkä olivat kaikki muutkin? Yhden kerran olin mukana yleisurheilujoukkueessa, jossa jokaisen piti suoriutua olikohan viidestä lajista. Sen hetken tajusin, että ne hyvät pituushyppääjät saattoivat olla heikompia kuulantyönnössä ja niin edelleen, minä olin ilmeisen tasainen joka lajissa. Kovin kauaa en sitä muistanut, vaan kasvoin aikuiseksi, joka ajatteli olevansa huono liikunnassa.

Hemmetti soikoon, huono liikunnassa? Miten lapsi voi edes olla huono liikunnassa? Etenkään minunkaltaiseni ihminen, jonka maailma on fyysinen: asiat voivat näyttää tai kuulostaa miten hyvältä tahansa, mutta jos se tuntuu huonolta, niin en ala!

Harmillisesti kasvoin aikuiseksi noiden ajatusten kanssa, mutta onneksi olen löytänyt iloa liikkumisesta aikuisena. Ja tajunnut, että muihin ei kannata verrata omaa suorituskykyään (etenkin kun on mennyt naimisiin supermiehen kanssa). Kuten olen joskus kirjoittanut, kovin helppoa ei ole muuttua aikuisena liikunnalliseksi. Mutta viime viikolla kävin kolmesti juoksemassa!

Mutta mitkä ovat ne kaikkein parhaimmat urheilulajit? Minusta kaikkein upeinta on kolmiloikka. Pelkään korkeita paikkoja, mutta mutta olisihan se huikeaa osata lentää. Eli lentämistä lähellä maan pintaa? Ei voi päästä lähemmäksi tunnetta kuin kolmiloikkaamalla (tai pituushyppäämällä). Näen joskus untakin, miten juoksen ilmassa. Katso vaikka MM-ennätysloikka:

Myös lumilautailu näyttää hauskalta, mutta ilmeisesti sitäkään ei voi aloittaa menemällä Alpeille valkoisille vuorille liitämään ja hienoja hyppyjä tekemään, vaan ensin pitäisi mennä tuohon tien toiselle puolelle mäkeen lasteen hissillä ylös ja pyllymäkeä alas.

Ja kolmantena on juokseminen. Niin ihanan meditatiivista, rytmistä kuin keinutuolissa istuisi ja lasta heijaisi. Rytmi vie mennessään ja ensin pää tyhjenee ja sitten täyttyy hienoilla ajatuksilla. Upeaa. Ja siihen pääsee näilläkin taidoilla.