Talkshow #evek’ssä (on muuten sopivan mittainen ohjelma minunlaiselleni, jonka tekee joskus mieli toljottaa töllöä, mutta ei ole kovin paljoa aikaa siihen) ihmeteltiin, että käyttääkö joku vielä seinäkalentereita. Niitä kun kuitenkin tehdään jatkuvasti kaikenlaisissa urheiluseuroissa.

Meillä käytetään! Joinain vuosina hankin kivan seinäkalenterin (muutamissa on ollut niin kivoja kuvia, että ne ovat edelleen jemmassa odottamassa, että käyttäisin johonkin askarteluprojektiin), mutta yleensä se on ollut jonkin ruokalehden tai sähköyhtiön kalenteri, mikä nyt on ollut sopivan kokoinen siihen seinäpaikalle, missä kalenterimme on. Tänä vuonna mies toi kotiin poikakalenterin, joka oli myyty hänelle urheiluseurastaan. Ja oikein hyvä kalenteri on.

Siihen merkataan menot ja asiat, jotka pitää saattaa puolison tietoon. Kalenterin runko koostuu pienistä rasteista neljän päivän välein eli miehen työvuoroista, omia työvuorojani ei nyt tarvitse merkitä, kun teen normaalia työaikaa. En pysty päässäni laskemaan kovin pitkälle, milloin mies on töissä, joten on näppärä tarkistaa ne jostain, kun on sopimassa menoja. Kalenteriin merkitään, milloin tulee vieraita kylään tai lapsia hoitoon, milloin on pikku kundilla joku meno, milloin on (mulla, työelämän ulkopuolisia) kokouksia tai epäsäännöllisesti kokoontuvan kässäkerhon tapaamisia, milloin pitää tyhjentää kirppispöytä.

Täytyy sanoa, että minä käytän enemmän kalenteria. Miehen menot ovat treenejä, ja niitä ei mihinkään merkata. Minun vain on pidettävä huoli siitä riittävän monta iltaa jää vapaaksi treeneille.

Seinäkalenteri siksi, että käsittääkseni mieheni ei käytä mitään muuta kalenteria kuin tuota seinäkalenteria. Jos meillä olisi synkkaavat sähköiset kalenterit, en usko, että tieto tyttöjen neulontaillasta menisi perille.

Olen myös joka vuosi tähän saakka uskollisesti hankkinut kassissa kulkevan kalenterin, sellaisen A5-kokoisen jymäkän kirjan. Siihen olen kirjannut luennot ja opiskeluun liittyvät tapaamiset ja lisäksi on pitänyt olla riittävästi tyhjää tilaa kaikenlaisille muistiinpanoille. Olen kuitenkin käyttänyt siinä rinnalla puhelimen kalenteria, ja on ollut vähän rasittavaa olla kahden kalenterin loukussa. Siirtää tietoja toisesta toiseen tai tutkailla molempia yhtä aikaa. Viime syksynä sitten luovuin kalenterikirjasta ja olen pärjännyt seinä- ja puhelimen kalenterilla. Toki työssäni ei ole palavereita. Tai on viikottain, mutta ne hoituvat niin, että pomo kysyy, että palaveerataanko? ja minä vastaan, että ai nytkö? joo sopii.

Tykkään kirjoittaa käsin, ja kirjoitan käsin noin tuhat kertaa nopeammin kuin puhelimella. Kun minulle tulee joku ajatus, ja haluan kirjoittaa sen ylös, että muistan. Nyt kun en käytä kalenteria, niin kirjoitan sen post-it -lapuille. Ja minusta onkin tullut tarralappujen suurkuluttaja. Olen toki käyttänyt niitä aikaisemminkin, mutta nyt työpaikalla työpöytäni läheisydessä saattaa olla jopa pari-kolmekymmentä tarralappua, joita sitten heittelen roskiin sitä mukaa, kun en enää tarvitse. Osa tuntuu seilaavan siellä ikuisuuden. Tarralappuvihkoja ja kyniä on luonnollisesti joka paikassa, myös labratakkini taskussa.

Lisäksi on ratkaisematta se, että en muista kaikkia pankkien tunnuksia. Minulla on kolmessa pankissa tili ja muistan tunnuksen ja salasanan vain yhteen. Olen koodannut pari muuta ”salakieleillä” kalenterini sivuille. En ole vieläkään siirtänyt niitä mihinkään puhelimeni kätköihin, joten säännöllisesti kaivan edelleen vielä viime vuoden kalenterin esiin, jotta pääsen nettipankkiin.

Saa kertoa omia kalenterivinkkejä!