Sitä on salilla käyty

Muina miehinä pakkasin tänään treenikassin ja läksin salille. Minulla on treenikassissa aina mukana pieni ruutuvihko, mihin kirjaan treenini ylös. En kirjaa niitä siksi, että erityisesti seuraisin kehitystäni, vaan että edes suunnilleen muistaisin, minkälaisia painoja jaksan nykiä. Huomasinkin sitten että edellinen merkintä oli huhtikuun lopulta. Oho. Melkein puolen vuoden tauko salilla käynnissä. Enkä ole edes kotona heilutellut kahvakuulia. Ei ihme jos ei ole hirvittävästi kehitystä tapahtunut!

Mutta en aio itseäni solvata. Justhan minä sinne menin. Oikein vielä puolen vuoden tauon jälkeen. Että hyvä minä! *iloinen hymynaama*

jumppa.jpg

 

Hyvinvointi Liikunta

Julkkiskaverit

Luin eilen uusimmasta Trendistä jutun Pirjo Heikkilästä. Juttu oli hyvä, mutta ei siitä sen enempää. Vaan siitä, että Pirjo voisi olla mun kamu.

Mulla on ollut lapsesta asti sellainen tapa, että kategorioin julkkiksia sillä perusteella, että ovatko ne sen oloisia ihmisiä, että kaverustuisin tai ystävystyisin heidän kanssa. Tai en tiedä voiko sitä sanoa enää edes tavaksi. Automaattisesti vain ajattelen niin. Pirjo Heikkilä, oikein hyvä kaveri. Niina Lahtinen, njää, ei niinkään. Tai Krisse Salminen tai Aku Hirviniemi, eiei. Henkka Hyppösestä sen sijaan pääsee kamu-listalle, samoin Jussi Vatanen. Miika Nousiainen jää siihen vähän kahden vaiheille. Riku Nieminen kaveri-listalle, Tuomas Enbuske jää kauas ulkopuolelle eikä Maria Veitolakaan listalle pääse. Eikä päde pelkästään suomalaisiin julkkiksiin: Angelina Jolie kohtalainen, Scarlett Johansson ei, eikä Johnny Depp. Sen sijaan Hugh Grant kyllä, samoin Matt Damon ja Cameron Diaz.

Näillä kategorioilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että ovatko minusta kauniita tai hyviä näyttelijöitä (tai mitä nyt tekevätkään), vaan ovatko sellaisia mukavanoloisia, joiden kanssa tulisin juttuun. Huvittavuutta lisää tietenkin myös se, että en seuraa mitään julkkisjuorujuttuja, joten en oikeasti tiedä näistä ihmisistä yhtään mitään, en edes juoruja. Oikeasti muistan julkkiksia niin huonosti, että jouduin muutamaa edellä mainittua vähän guuglailemaan, kun en muistanut koko nimeä. Ehkä tänä some-aikana on vähän helpompi saada inhimillisempi kuva julkkiksista. Se on vähän harmi, saattaa sotkea mun mielikuvia.

 Mutta Trendille tosiaan peukut; juttu Pirjosta oli niin todenmukainen. Hän on edelleen kamu-listalla. 😀

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta