Mikä on villakangastakin tai kenkien käyttöikä? Milloin kännykkä lopettaa toimimisen? Kauanko pesukoneen pitäisi kestää? Jätteiden määrää voi vähentää hankkimalla laadukasta ja harvemmin. Välillä tuntuu, että on vaikea löytää pitkäikäisiä tuotteita ja toisaalta koskaan ei tiedä etukäteen, kauanko joku tuote kestää. Lisäksi toiselle kelpaa vähän kulahtaneemmat tennarit, kun toiselle niiden pitää jatkuvasti hohtaa valkoisena.

Moni on varmasti nähnyt dokumentin Hehkulamppuhuijaus (2009), jota Ylekin säännöllisesti esittää (ei Areenassa valitettavasti tällä hetkellä, mutta olisiko youtubessa?). Siinä kerrotaan, miten kulutustavararoista tehdään tahallaan huonoja ja lyhennetään niiden käyttöikää, jotta kuluttaja ostaisi uuden. Jos tavara kestää ”ikuisesti” eli siis vuosikymmeniä, niin eihän kuluttaja osta uutta tuotetta. Jos tuotteeseen ei liity mitään lisäpalveluiden myyntiä, niin asiakas on kyllä tyytyväinen, mutta ei sijoita yritykseen yhden oston jälkeen enää senttiäkään. Huonoa bisnestähän sellainen on!

Oma lukunsa ovat tietenkin niin huonot tuotteet, että hajoavat heti. Mutta siinä nousee (ainakin minulle) sellainen ketutus, että saman valmistajan tuotteisiin en enää koske. Mieleen tulevat ensimmäisenä vaatteet, jotka nyppyyntyvät ensimmäisellä käyttökerralla. Tästä esimerkkinä kotimaisen  merkin 50 euron leggingsit, joissa tosiaan haarat olivat hirveällä nypyllä muutaman tunnin käytön jälkeen. Reklamoin ja sain toiset yhtä huonot tilalle.

Mutta kauan esineiden pitäisi kestää? Monilla on vanhoja huonekaluja, meilläkin esimerkiksik keittiönpöytä jostain 1950-60-luvulta ja hiljattain ostetut tuolit myös 1950-luvulta. Jotta esine kestäisi todella kauan, niin sen pitää kestää paitsi fyysisesti että ”kestää aikaa” eli olla muotoilultaan klassinen. Toki en tiedä, oliko pöytämme kenenkään mielestä erityisen hieno 1980- ja 90-luvuilla, kun se oli isovanhempien kesämaatilalla. Minä tykkäsin, kun oli kivan punainen! Ensimmäiseen omaan kotiin ostin hätäpäissäni Sotkasta halvan lipaston, joka oli surkea jo kootessa. En muista, milloin sen hylkäsin, mutta ei se kauaa muutoissa mukana kulkenut.

Vanhin käytössäni oleva vaate on lapsityövoimalla tehty 😉 eli olen itse ommellut esiliinan noin kymmenvuotiaana, lähes 30 vuotta sitten. Opettaja oli valinnut laadukasta puuvillaa ja kaukaa viisaasti teettänyt meillä aikuisen kokoisen essun. Muuta esiliinaa en ole eläissäni tainnut omistaakaan, tämä on käytössä aina leipoessani. Siinä ei ole mitään vikaa, joten eiköhän kestä vielä toisetkin 30 vuotta tällä leipomistahdilla.

Muuten olen varmaan vähän huono esimerkki vaatteiden kestävyyden suhteen, sillä käytän vaatteet monesti viimeiseen asti: topeista tulee kotivaatteita, ja niiden helmassa voi olla jo isojakin reikiä, mutta ei minun menoa haittaa. Tai ehkä pitäisi haitata, mutta myönnän olevani vähän pihi.Mutta surkeimmillaan kesäinen pusero (hintahaarukasta 20-30 euroa) kesti yhden kesän ja laitoin viime syksynä roskiin ihan reikäisenä. Monta vuotta kestäviä farkkuja en ole löytänyt, kaksi vuotta tuntuu olevan maksimi. Minä haluaisin niiden kestävän ainakin kolme kertaa pidempään.

Meillä on vuonna 2009 ostettu televisio, melko vähällä käytöllä, ja nyt se osoittaa hajoamisen merkkejä pätkimällä ja pimenemällä. Olemme vetkutelleet jo pari kuukautta uuden hankkimista ja vetkuttelemme niin pitkään, kun hermo kestää. Minä ja mies olemme molemmat ärtyneitä näin pian hajoavasta tavarasta. Vaikka tekniikasta sanotaan, että se vanhenee tosi nopeasti, mutta emme ole osanneet kaivata uutta televisiota tai vuonna 2010 ostetun mac-pöytäkoneen tilalle uutta. Neljä vuotta vanha iPad tuntuu ihan modernilta vehkeeltä. Järkkäri hajosi kahdeksan vuoden käytön jälkeen,  ja siinä oli jo kaipaillut uudempaa tekniikkaa: kamerat olivat kehittyneet huomasti tuossa ajassa.

PS. Kuvan Mercyful Faten paita on kiertuepaita 1990-luvun alusta, minun käyttööni se jäi noin 15 vuotta sitten. Ei siitä arkipaidaksi ole, mutta kerran kesässä voi rokkifestareilla käyttää.

***

Olen myös facebookissa.

Jälkihuomautus. Sitä käyttää automaattisesti sanaa ”roskiin”, vaikka se viimekesäinen paita ei tietenkään mennyt sekajätteeseen, vaan kassiin, jonka aion kiikuttaa Recciin kierrätykseen. Koska rikkinäisetkin vaatteet voi kierrättää.

Mainitsin suomalaisten vedenkäyttöä käsittelevässä kirjoituksessa, että puuvilla on varsinainen vesisyöppö: yhteen kiloon puuvillaa tarvitaan tuhottoman paljon vettä. Riippuu mitä lähteitä lukee, mutta olen nähnyt sellaisia lukuja kuin 10 000 ja 15 000 litraa kiloa kohti. Joka tapauksessa puuvilla on yksi eniten vettä tarvitseva maataloustuote. Veden lisäksi puuvillan viljely vie valtavasti viljelypinta-alaa, jota voitaisiin käyttää ruoantuotantoon ja puuvillapelloille tyrkätään jopa neljännes kaikesta maailman torjunta-aineista.

Moni ketjuliike(kin) on siirtynyt käyttämään luomupuuvillaa. Luomupuuvillan viljelyssä ei käytetä keinotekoisia lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä, ja se voi olla monilla mittareilla perinteisin keinoin viljeltyä kestävämpi vaihtoehto. Valitettavasti veden kulutus on edelleen kova ja peltoalaa tarvitaan jopa enemmän.

Kuten monessa muussakin yhteydessä, myös puuvillan tapauksessa olisi hienoa, jos voisimme käyttää kierrätyskuitua neitseellisen sijaan. Elinkaaren vesijalanjälkikin pienenisi, kun sama kuitu käytetään useampaan kertaan aina uudessa vaatteessa. Puuvillakangasta voidaan käsitellä mekaanisesta repimällä pieneksi kuiduksi, mutta ehkä kiinnostavampaa on puuvillan (ja muiden biopohjaisten materiaalien, kuten jätepaperi ja puu) liuottaminen.

Sitä tutkitaan kovasti myös Suomessa, ja kuulin hiljattain kiinnostavan Ilkka Kilpeläisen (Helsingin yliopiston prosfessori) esityksen ionisten liuottimien käytöstä biomassan liuotuksesta. Menetelmän kemia ei varmasti moniakaan kiinnosta, mutta tärkeintä on se, että menetelmässä pystytään jo käyttämään kemikaaleja, jotka ovat prosessissa kierrätettäviä, edullisia ja turvallisia. Myös vesi saadaan kierrätettyä prosessissa. Liuotuksen jälkeen massasta puristetaan kuitua, josta voidaan tehdä kangasta. Menetelmää tutkittaessa on käytetty tosiaan usein kotimaista puuta, kuten koivua, ja kysymys kuuluu, että kannattaako puuvillaa enää kasvattaakaan. Joka tapauksessa menetelmä toimii myös kierrätysvaatteille (ja niitähän meillä tässä maailmassa riittää, jos emme kanna niitä poltettavaksi), mutta suuressa mittakaavassa sitä ei ole vielä kokeiltu. Olet ehkä törmännyt tähän Ioncell-F-nimeä kantavaan tekniikkaan: ensimmäiset testivaatteet tehtiin kolme vuotta sitten ja Marimekko oli mukana. Vuosi sitten se voitti H&M:n innovaatiokilpailun, jossa etsittiin ideoita tekstiilien kierrätykseen. Ilmeisesti valmiin tekstiilin ominaisuudet ovat hyvät, mikä on varmasti kaiken a ja o, että tavallinen kuluttaja ottaisi ne käyttöön. En ole valitettavasti päässyt itse hiplaamaan esimerkiksi koivusta tehtyä kangasta.

Lisätietoa menetelmästä löytyy Aalto-yliopiston sivuilta.

Koivu- ja kierrätyspuuvillavaatteiden tuloa kauppaan saadaan vielä odotella. Mutta jo nyt on yksi kiinnostava suomalainen yritys, joka käyttää kierrätyspuuvillaa eli Pure Waste Textiles. Se käyttää vaatteissaan vaatetehtailta ylijäänyttä leikkuujätettä ja tekee kehrää tuosta kuidusta lankaa, tekee kangasta ja siitä vaatteita. Olen ostanut muutama vuosi sitten yrityksen valmistaman paidan eikä ole moitteen sanaa.

***

Kiinnostaisiko myös:

Ostammeko liian vähän vaatteita?

Myös rikkinäiset vaatteet voi kierrättää

***

Jos ympäristöasiat kiinnostavat, seuraa Pyjamapäiviä facebookissa tai tuosta klemmarista —> <3 <3 <3