Etenkin nuorempana tykkäsin kovasti tehdä kaikenlaisia testejä, persoonallisuustestejä, psykologisia testejä, mitä vain testejä. Tosin ennen aateekoota testejä tehtiin lähinnä MeKaks- ja SinäMinä-lehdistä.

Kun olin juuri täyttänyt 16, opiskelumotivaationi oli noin nolla. Olin lukion ekalla ja viihdyin usein paremmin ”remmissä” kuin koulussa. Lukio tuntui totaalisen turhalta, harkitsin kaiken maailman ammattikoulun linjoja. Olin oikeastaan harkinnut kaikki mahdolliset ja mahdottomat alat siinä parikymppisenä. Minusta olisi voinut tulla ihan hyvä opintojenohjaaja, ainakin osasin valintaoppaat etu- ja takaperin ulkoa.

En muista, miten päädyin työkkäriin ammatinvalintapsykologille, mutta päädyin kuitenkin. Minut testattiin läpikotaisin. Kävin paikan päällä tekemässä palikkatestejä, kieleen liittyviä testejä ja täyttelin kymmeniä lomakkeita. Niistä on jäänyt mieleen viidensadan kysymyksen tulva, joka alkoi näin: ”Pelkäätkö villieläimiä edes hiukan, vaikka ne olisivatkin häkissä?”. Kyllä, ei, en osaa sanoa.

Kysymykset eivät ole yksiselitteisiä, joten en osaa niihin vastata. Eikös myyräkin on villieläin, en pelkää. Ovatko ne oikeastaan enää villieläimiä, jos ovat häkeissä? Murisevatko ne? Ovatko ne aikuisia vai pentuja?

Mutta vastasin kaikkiin kysymyksiin ja kävin testeissä. Lopulta menin tuomiolle ammatinvalintapsykologin luokse. Niistä palikka- ja kieli- ja muista testeistä sain todella hyvät pisteet. Muistan vieläkin, että hän oli käyttänyt aikuisten taulukoita ja sain kaikista vähintään kakkosen asteikolla miinus kolmesta kolmeen. Sitten niistä ominaisuuksista, mihin ammattiin sopisin: niin oli vahvana sekä sosiaalinen että tekninen puoli, asiantuntija tai asiakaspalvelija, taiteilija tai johtaja. Sanoipa psykologi, että yllättävän vahvana löytyy jopa hoivaamisvietti, että voi hoiva-alaakin harkita (jonka olen sentään aina osannut itse sulkea pois päästäni). Sopisin kuulemma ihan mille vaan alalle. ”Mitä sinä haluaisit tehdä?” psykologi kysyi. Muistan vieläkin tuon 19 vuoden takaisin keväisen päivän. Tuijottelin naisen selän takana olevasta ikkunasta ulos, näin kun mainosliput liehuivat lipputangoissa ja mietin, että tuulee.

Kirjoitin lopulta neljässä vuodessa ylioppilaaksi, kun kävin korottamassa matikan vitoset ja kutoset kympeiksi. Hain opiskelemaan muun muassa matikkaa, kirjallisuutta, viestintää, ympäristöalaa, mainosalaa (ja moniin siis pääsin sisäänkin). Tein vähän töitä, opiskelin viestintää, myöhemmin taidehistoriaa. Kun 27-vuotiaana aloitin yliopisto-opinnot, minulla oli yksi tavoite: valmistua maisteriksi. Nyt olen, ympäristötiede pääaineena ja vähintään perusopintojen verran matikkaa, kasvatustieteitä, taloustieteitä ja kemiaa (muista sivuhypyistä nyt puhumattakaan).

Nyt pähkäilen, että löytyisiköhän jostain viisasta mentoria, jonka  kanssa keskustella tulevaisuudesta. Että mitähän tekisi.

Ehkä jonain päivänä löydän vahvuuden siitä, että ”sovin mille tahansa alalle”. Ei se siltä ole aina tuntunut.