Taaperon puhetta

Onpa ihanaa, kun lapsi osaa jo kertoa, mitä on tapahtunut sillä aikaa, kun hän on vanhemmistaan erossa.

Olin pakahtua ylpeydestä, kun lapsi osasi muutama viikko sitten kertoa, että kerhossa oli ruokana riisiä ja kalkkunakastiketta (kalkkuna ei kuulunut sanavarastoon ennen kerhopäivää). Tosin väitti ensi, että ruokana oli riisipuuroa, sitten riisikastiketta ja vasta päiväunien jälkeen osasi kertoa, että kalkkunakastiketta.

Äsken hain siskoni luota hoidosta, ja pikku kundi osasi kertoa, että serkkupoika oli kiusannut (uusi sana), että laittaa sähköjunan päälle. Näin olikin kuulemma tapahtunut (kiusaaminen ei siis ollut varsinaisesti kiusaamista, kun kaikkia oli naurattanut, mutta uusi sana opittu).

Asiasta kukkapurkkiin. Olen miettinyt, että missä vaiheessa lapsena koetut asiat unohdetaan? Minun oma ensimmäinen muistikuva on sellainen, että olemme käytävässä, siinä on joku penkki ja äitillä on mekko ja minä nostelen äitin sukkia ylöspäin, kun ne ovat valuneet (=sairaalamekko ja -sukat). Mitä ilmeisemmin olemme sairaalassa, kun siskoni on syntynyt/syntymässä. Muistankin, kun minulle näytetään ikkunan läpi mustatukkainen vauva. Olin silloin jo lähempänä neljää vuotta.

Pikku kundi muisteli juuri, kun kävimme viime syksynä (niihin aikoihin, kun täytti kaksi) Helsingissä eläintieteellisessä museossa ja Ateneumissa (muistot menivät vähän sekaisin ja hän väitti, että kuunneltiin Sibeliusta eläinmuseossa). Jos juteltaisiin tästä asiasta aina muutaman kuukauden välein, niin muistaisikohan hän asian aikuisenakin?