Telkkarin aikakausi on päättynyt
Joskus kuulee, että telkkarista ei tule mitään katsottavaa. Silkkaa valetta!
Finpanelin tilastojen mukaan keskiverto, yli 10-vuotias suomalainen katsoo telkkaria kolmisen tuntia päivässä. Minä katson keskimäärin ehkä sen verran viikossa? Telkkarin katsominen on ollut minulle kausittaista, mutta en ole koskaan ollut kovin innokas telkkarin katsoja. Olen aina ihmetellyt, miksi jossain illan istujaisissa laitetaan telkkari päälle. Ja miten jotkut ihmiset naulaantuvat katsomaan seurassakin telkkaria niin, että eivät näe eivätkä kuule mitään. En taida muutenkaan olla liikkuvan kuvan fanittaja. Hyvin harvoin klikkailen mitään hauskoja youtube-videoita ja hesarissakin valitsen aina luettavan uutisen klipin sijaan. Lukemalla asia selviää nopeammin kuin videota katsomalla. Askarteluvideoita olen joskus katsellut.
Lapsuuden telkkarin katselusta ei ole juuri muistikuvia, teininä katsoin kaksi kertaa viikossa (Shampanjaa ja vaahtokarkkeja sekä Lista) jos sitäkään. Ei mulla ollut telkkariakaan ekassa omassa kodissani, johon muutin 17-vuotiaana. Ensimmäisen kerran innostuin telkkarista, kun luin ylioppilaskirjoituksiin. Ehkä ainoa jakso elämässäni, että olen katsonut tuon 21 tuntia viikossa telkkaria. Silloin alkoi myös Salkkarit, josta katsoin kaikki jaksot ekalta tuotantokaudelta. Kakkosen aikaan olin jo hyytynyt enkä ole sen koomin katsonut.
Aamuteeveetä inhoan, tosin inhoan kaikkea ylimääräistä älämölöä (radiota, musiikkia) aamuisin.
Elisa Viihteen myyjä soittaa minulle kahden kuukauden välein ja mainostaa palveluaan sillä, että voi tallentaa miljardeja tunteja ohjelmia. Siis tallentaako joku vielä ohjelmia? Ehkä jotain elokuvia, vai mitä? Meillä on kyllä pölyinen tallentava boxi olohuoneessa, mutta sitä ei ole kukaan käyttänyt kai muutamaan vuoteen. Mies katsoo iltaisin puoli ysin uutiset ja toisinaan se on ainoa ohjelma, jota katsotaan. Minä kuuntelen toisella korvalla. Sitten hetki jotain ajankohtaiskeskustelua, joita tulee uutisten jälkeen. Mies on yleensä paremmin perillä kotimaisista sarjoista, milloin ne alkaa ja niitä seurataan joitain. Mutta yleensä aika ja innostus riittää vain yhteen sarjaan viikossa.
Käytännössä meillä ei koskaan avata telkkaria niin, että ei tietäisi etukäteen mitä aikoo katsoa. Jos ex tempore alan jotain katsella, niin aloitan yleensä selaamalla Yle Arenaa iPadilla (josta sitten peilaan telkkariin). Tai teevee-appia. Se on siitä hyvä, kun en koskaan muista miltä kanavalta mikäkin ohjelma tulee.
Eilen mies ja pikku kundi menivät aikaisin nukkumaan ja ajattelin, että nyt toljotan telkkaria ja kanavasurffailen siihen asti, että on nukkumaanmenon aika. Avasin töllön kahdeksalta: Sohvaperunat (ihan oikeasti!), Rock’n’Roll, Haluatko miljoonääriksi, Huippumalli haussa, Amerikan unelmavävyt, Poliisit, Enbuske, Veitola & Salminen (ja samaan aikaan tulee toisilla kanavilla mainoksia näihin ohjelmiin, niin menee jo sekaisin, että mikä tulee miltäkin kanavalta). 14 kanavaa eikä telkkarista tule mitään! Aivan kuin ne valittajat joskus sanovat.
Katsoin puoli yhdeksän uutiset ja sitten päätin itse päättää mitä katson. Muistan, että mummoni seuraa sarjaa lääkäristä, joka pelkää verta ja siinä yhteydessä kävi ilmi, että uusia jaksoja on ilmestynyt. Kolme jaksoa Doc Martinia, oikein loistava päätös lauantai-illalle.
Telkkarista tulee valtavasti kiinnostavia ohjelmia, niin paljon, että en koskaan ehdi katsoa niitä kaikkia, mutta ne tulevat väärään aikaan. Koska en katso urheilutapahtumia, Linnanjuhlia tai presidentin uudenvuodenpuhetta, niin uskon, että vanhanaikaisen, tiettyyn aikaan sidotun telkkarin aikakausi on nyt lopullisesti ohi.
PS. Jälkijäteen muistin, että katsoin tosi paljon telkkaria myös ensimmäiset kuukaudet Lontoossa asuessani. Kävin toki elokuvissakin, jopa kahdesti päivässä, mutta katsoin myös telkkaria.