Itsetunto

On hassua huomata terveys vs sairas vaikuttaa ihmisen omakuvaan. Itse pidin itseäni kauniina, kiinnostavana ja ylipäätään ihmisenä. Kun sain diagnoosin en ollut enää ihminen, muutuin omassa mielessäni vain möykyksi. Ja möykkyhän ei ole ihana, hauska, kaunis, viehättävä eikä mitään positiivista. 

En ole edes mitenkään yrittänyt alistaa itseäni tms. mutta näköjään se onnistuu huomaamatta siinä vaiheessa kun kuule ettei ole se keneksi itseään luuli. Ja vielä varmistukseksi tunnen kyllä itseni päälisin puolin mutta tässä tilanteessa tarkoitan sellaista itsensäarvostamistuntemista. Olen kuin huonon itsetunnon omaava, vähättelen itseäni ja en pidä itseäni juuri minään. En koe enää olevani kaunis, kiinnostava tai mitään muutakaan mitä olen aiemmin kokenut olevani. Ei kuulosta hyvältä, kuulostaa itse asiassa aika karulta mutta näin näbbylät tällä hetkellä.

Nyt kun on siis ensijärkytyksestä ja shokista selvitty, niin nyt on sitten aika alkaa kaivamaan möykyn alta sitä omaa itseään 🙂 Tosin sanoen pitää löytää se mainoksista tuttu ”Jumalatar” 😀 Kuten aiemmassa postauksessa sanoin, niin pienin askelin pitää vain edetä. Mutta tässä tilanteessa pitää ottaa ns. kovemmat keinot käyttöön. Täten pyydän apua kaikilta mahdollisilta lukijoilta.vinkkaamaan parhaimia rakasta/arvosta itseäsi -vinkkejä! 🙂