Väsymys

1.6. -17 se alko, kauhea henkinen väsymys. Samaisena päivänä sain tietää, että olen sairastunut parantumattomaan sairauteen. Väsymys oli niin hirveä ja musertava, etten jaksanut edes autolle kävellä noin 700 metriä. Siitä lähtien on ollut pelkkää väsymystä vastaan taistelua. Ei niin, että väsymys olisi kokoajan hallitsevana päällä, mutta läsnä se on ja aiheuttaen esimerkiksi itkuherkkyyttä.

Alussa väsymys oli sitä tasoa, että aamulla sängystä ylös nouseminen tuntui miltein ylivoimaiselta. Mutta pakko oli nousta, koska kuka muukaan sut nostaa sängystä ylös jos et itse sitä tee? Toisekseen olis menny monta päivää hukkaan, jos olisin vaan jäänyt makoilemaan.

Nyt on menny vähän reilu kuukausi tuosta päivästä ja voin kertoa, että yhä edelleen väsyttää. Ei niin paljoa kuin aiemmin, mutta miltein liikaa silti. Yhä edelleen itku purskahtaa herkästi ja aikaa ilmoittamatta, sietokyky vittuilulle/kuittailulle ja toljottamiselle on hyvin vähissä ja välillä väsyttää niin ettei oikeasti vain jaksa. Saatan nukkua yön aikana 10 tuntia ja olla silti seuraavana iltana seitsemän aikaan jo valmis nukkumaan menemiseen.

Olen kiitollinen ja otettu, kun tutut ja ystävät yrittävät ymmärtää ja ”tietää” miltä musta tuntuu, miltä tuntuu kun kokoaikainen henkinen väsymys syö ihmistä, mutta kaikella rakkaudella kaikkia kohtaan: älkää ikinä sanoko ”tiedän miltä susta tuntuu”. Koska et nimittäin tiedä. Väsymystä on niin paljon erilaista ja eri syistä johtuvaa, että jos oma väsymyksesi ei johdu samasta syystä kuin minulla niin et tiedä mitä mä käyn läpi. Samoin kun mä en voi ymmärtää enkä tietää mitä esimerkiksi syöpäsairas tuttavani kokee. On silti lohdullista saada tietää, että toiset edes yrittävät ymmärtää tilannettani. Kiitos kaikille siitä!

Onneksi elämä alkaa nyt asettumaan taas omille raiteillensa, vaikka apuvälineiden kera nii silti se jatkuu! Tällähetkellä pitää panostaa niihin kivoihin asioihin elämässä, niin kyllä tää väsymys tästä väistyy 🙂 Muistakaa pitää itsestänne ja toisista myös henkisesti huolta! 🙂

– Tiia