Lenkillä on hyvä ajatella
Koskapa meillä on koira, jokapäiväinen ulkoilu on pakollista. Joskus kuulee arvuutteluja, ettei meidän tarvitsisi koiraa niin paljon lenkittää kun rotu on chihuahua ja ainoa vaivaiset 3 kg. Pieleen meni! Ei tarvitse tietenkään ulkoiluttaa yhtä paljon kuin tanskandoggia mutta melkolailla kuitenkin. Neitihän on täyttänyt äskettäin 10, joten olemme viime aikoina tehneet useasti niin, että yhden pitkän lenkin sijasta päivään mahdutetaan kaksi hiukan lyhyempää. Säännöllinen liikkuminen on koiran psyyken ja fysiikan kannalta aivan olennaisen tärkeää.
Ja niin se on minunkin jaksamiseni kannalta tärkeää. Välillä, kun koira on paljon ”päivähoidossa” (etenkin talvisin) huomaan, ettei lenkille tule lähdettyä iltapimeällä. Onhan sinne sonhavpohjalle jääminen huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto kuin loskassa rämpiminen. Sitten kun lenkille jaksaa lähteä, niin palkintona on joka ainoa kerta parempi fiilis. Tämä syksy on ollut aivan fantastinen, kun olen opiskelija voinut itse enemmän määrätä kalenteristani ja pystynyt paria poikkeusta lukuunottamatta lenkkeilemään joka ainut päivä valoisan aikaan. Se ei ole vähän se, kun hämärä laskeutuu jo kolmen maissa.
Koiralenkillä tahti on usein rauhallinen, hikeä ei pintaan tule mutta kaikki kerätyt askeleet ovat minun mielestäni samanarvoisia. En yleensä kuuntele musiikkia tms. sillä haluan olla läsnä. Koirakin ansaitsee sen. Tutuissa lenkkimaastoissa usein vastaan tulee muita koiranulkoiluttajia, joiden kanssa on kiva jutella hetki. Tykkään myös kulkea ”silmät auki” ja katsella metsää ympärilläni. Illan tummetessa on kiva kurkistella sisään omakotitalojen ikkunoista, vähän niinkuin hienovaraisesti (enhän minä mikään varsinainen stalkkeri kumminkaan ole…).
Parasta on kuitenkin omien ajatusten seura. Ehtii miettiä mennyttä ja tulevaa, ajatukset lähtevät lentoon. Mietin arkisia asioita, ensiviikon ruokalistaa, joulusuunnitelmia, sitä olisiko törkeää pyytää miestä imuroimaan vielä pitkän työpäivän jälkeen ja milloinkahan uuteen suosikkikirjasarjaani on tulossa seuraava osa. Ehdin myös poiketa sivuun näiltä arkisilta ajatuspoluilta kun häiriötekijöitä ajatuksenjuoksulle ei ole. Mietin haluaisinko ”Konmaristua”, keksin uuden idean hallin lamppuihin, kehitin aivan huipun sahramipullareseptin ja monta uutta blogipostausta. Puntaroin hyvän tovin viime aikoina ilmassa leijunutta levottomuuttani ja matkustusintoani. Olisikohan asiaan mitään käytännön ratkaisua vai katoavatko nämä kutisevat jalat itsestään ajan myötä?
Kotiintultua oli energisoitunut olo. Taidankin lähteä samantien ullakolle etsimään sitä vanhaa lampunvarjostinta, jonka tiedän siellä olevan. Ajattelin riisua siitä kankaan (jonka tiedän olevan likainen) ja viritellä metallirunkoon hopeanvärisen koristejutun… Palaan asiaan, tätä on vaikeampi kuvailla sanoin 🙂
Ajatus- ja idearikasta lauantaita kaikille!
