Välipäivien puuhasteluja

Välipäivät ovat sujuneet salamaakin nopeammin. Olen puuhastellut kotosalla, mies on töissä ja minulla kirjoitettavana miljoona eri koulutehtävää. Viimeksimainitut ovat edistyneet melkoisen nihkeästi, lisähöyryä vaaditaan jotta maaliin päästään ajoissa mutta se puhina saa odottaa ensiviikkoon. Uusi vuosi, samat vanhat kujeet.

Sain kasan erilaisia naamioita mieheltäni, ihan omasta toiveesta. Olen ehtinyt toistaiseksi kaunistaa kynsiäni sorminaamiolla (ei kaksinen mutta hauska, tosin hankala saada paikalleen yksin), kuplivalla kasvonaamiolla (piristi ihoa) ja silmäpussinaamiolla (todella tehokas, sileytti ihoa ja vei pussit mennessään). Kokeilua odottaa naamioista ihanin, satumainen ja kimalteleva yksisarviskasvonaamio (säästän tätä uuteen vuoteen). Tällaisia mainoita mielen pikapiristäjiä myydään nykyään kaikissa mahdollisissa marketeissa ja kauneuskaupoissa, Kicksist’ HenkkaMaukkaan – ja edullisesti.

IMG_8192.JPG

IMG_8195.JPG

IMG_8202.JPG

Käväisin töissä kuuntelemassa uusimmat uutiset ja toivottamassa hyvää uutta vuotta. Ihan oli mukava pyörähtää sielläkin, mutta näin helpottunut oli hymyni kun pystyin samantien kävelemään ulos rakennuksesta… Elvis has left the building.

IMG_8189.JPG

Huomaa muuten joulusukasta saadut upeat korvaläpät :) Tunnen itseni sudeksi lampaan vaatteissa.

IMG_8207.JPG

Kotona on ollut ilo olla, kuusen valoista ja joulunameista nauttien. Ehkäpä siksikään ne koulujutut eivät ole pahemmin edistyneet..? Ulkona on puolestaan ollut niin ankea sää jo parin viikon ajan, että oksat pois. Vuoroin sumuisaa ja märkää, vettä on tullut jatkuvasti. Maa on musta ja märkä ja kaikki luonto näyttää ankean likaiselta. Ja taivas, se on lyijynharmaa ja pilvet roikkuvat suurinpiirtein puiden latvojen korkeudella. Voi blääh. Uusi vuosi vie meidät pariksi päiväksi mökille, ehkäpä ilma-ala siellä (vaikka melko lähellä Tukholmaa edelleen ollaankin) on talvisempi.

Perinteistä välipäivien aleshoppailua olen yrittänyt vältellä, en tarvitse mitään ja haluan jemmata vähät pennoseni muihin tarkoituksiin. Matkajalkaa vipattaa ja olisi kiva lähteä pitkäksi viikonlopuksi jonnekin, vaikka heti tammikuussa. Alesivujen sijaan olen surffaillut viime päivät ahkerasti lentoyhtiöiden sivuilla, vertailevaa tutkimusta tehden. Saa nähdä.

Suhteet Oma elämä Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.