Autokoulussa vol. 1
Hyvät ystävät (tässä välissä kuuluu olla fanfaari), tässä minä sitten istun autokoulun penkillä ihan piakkoin.
Taustatietona mainittakoon, etten ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut ajokortin suorittamisesta. 18-vuotiaana, kun sen aika oli, minä olin vaihtarina Ausseissa ja se siitä sitten. Äidin rahat eivät riittäneet kaikkeen, ymmärrettävästi etenkään kun minulla ei myöskään oikein ollut kiinnostusta asiaan. Asuin pääkaupunkiseudulla, mihin sitä korttia tarvita. Kortin hankkiminen alkoi mietityttää vasta kun olimme muuttaneet toisen kerran Tukholmaan, tuntui siltä että ilman tukiverkostoa arki saattaisi olla helpompaa jos perhekunnallamme olisi ajokortti. Mieheni oli minua kiinnostuneempi ja suoritti (pienimuotoisen persiiseenpotkimisen jälkeen) kortin pikavauhtia pahimpana mahdollisena superlumisena pakkastalvena.
Seuraavat pari vuotta olimmekin sitten autovuokraamojen vakioasiakkaita kunnes hankimme ensimmäiseen oman kaaramme, WV Vauhti Vennon vuosimallia -99. Mies vaihtoi samaan syssyyn töitä ja tarvitsikin autoa työhommiin, hyvä että autoilu oli siis mahdollista. Vauhdista tulikin rakastettu perheenjäsen, sitä hellittiin ja hoidettiin antaumuksella. Pari vuotta myöhemmin Vauhdin oli kuitenkin vanhempana herrasmiehenä päästävä vähemmälle kulutukselle ja lepohommiin. Sydämeni melkein särkyi. Seuraava auto onkin nyt sitten proosallisesti vain auto.
Ruotsissa on tavallisinta, että ajamaan opitaan jonkun kaverin tai perheenjäsenen kanssa. Kuka tahansa, jolla on ollut ajokortti vähintään viisi vuotta rikkeettä, saa opettaa toista. Ainoa lisävaatimus on, että nämä kaksi henkilä käyvät yhdessä ns. valmentavan kurssi, joka kestää 3,5 tuntia ja maksaa n. 40 euroa/lätty. Sitten vaan ”övningskör” lätkä autoon ja talla pohjaan. Kilometrejä ei tarvitse kirjoitella minnekään muistiin, tuplapolkimia ei tunnetakaan. Tämän lisäksi pakollisia ovat vain risk-1 eli yhden illan kurssi, jossa puhutaan alkoholista ja huumeista liikenteessä ja risk-2 eli liukas rata. Sitte vaan teoriaan ja inssiin. Jos et pääse läpi ekalla niin huomenna vaan yrittämään uudestaan!
Mekin kävimme rakkaani kanssa tällaisen kurssin jo pari vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan yhä. Heti ensiyrittämällä huomasin, että minua ahdistaa ja pelottaa. Pistin riidan pystyyn lopulta jo ihan siitä, että mieheni uskalti ehdottaa että mentäisiinkö ajelemaan… Lopputulos on se, että nyt pari vuotta myöhemmin meidän ajokertamme ovat jääneet alle kymmenen enkä ole edistynyt läheisen messualueen parkkipaikkaa pidemmälle. Onneksi mieheni on fiksi ja kärsivällinen eikä lähde turhaan tappelemaan.
No joo, voisihan sitä sitten kysyä, miksi ylipäätään syön tätä pakkopullaa? Yritän ajatella loogisesti, että tulevassa ammatissani (siis siinä, mitä teoriassa ainakin voin harjoittaa kun valmistun yliopistolta 2019) ajokortista saattaa olla hyötyä :) Tässä on onneksi vielä runsaasti aikaa. Syksyllä 2018 olen ajatellut hakeutua jonkinlaiseen harjoitteluun, ehkäpä pariinkin (vaikkapa muurarin ja puusepän luokse) ja silloinkin ajokortista olisi varmaankin iloa. Privaatisti olisi joskus ehkä kiva lähteä ajelemaan yksin maalle (tosin siihen tarvittaisin toinen autokin, armaimpani kun tarvitsee autoa työmatkoihinsa).
Tänä iltana menen nyt kuitenkin suorittamaan työn riskettanin pois, se ei vaadu muuta kuin läsnäoloa ja aktiivista osallistumista koulutukseen. Siihen pystyn. Seuraavaksi ajattelin buukata muutaman perusajotunnin jonnekin joulun jälkeen, ehkä pääsen henkisestä pullonkaulastani eroon ammattilaisen opetuksessa.
