Korkeana soi valitusvirsi
Eilenillalla alkoi kutitella kurkussa ja aamuun mennessä sinne oli ilmestynyt piikkisika. Taas. Juurihan tässä edellisestä flunssasta selvittiin, enää oli viimeiset köhät jäljellä.
Kurssi on lopuillaan ja se huipentuu kotitenttiin. En tajua siitä mitään, tai ainakin hyvin vähän. Saisinkohan mennä suoraan uusintaan, kiitos?
Alkuviikon exkursio Kuninkaanlinnaan, Wasa-museon arkistoon yms. meni hyvin ja oli mielenkiintoinen mutta blogipostaukseksi asti siitä ei ole, mitään otettuja kuvia kun ei saa julkaista sosiaalisessa mediassa. Mielestäni olisin ansainnut postausluvan keikuttuani rakennustelineillä linnan katolla, hiukan nääs huimasi.
Ystävänpäivä tuli ja meni. Mies antoi ruusun ja ison halauksen, nautimme yhteispäätöksellä sushia ja se oli edelleenkin pahaa. Nyt ko. ruoka on saanut kaikki mahdollisuutensa meidän perheessämme, ensikerralla jotain muuta. Illan leffan valitsin minä, tarkoitus oli myyssaill sohvalla. Valinta meni ihan metsään, jaksoin katsoa leffaa vartin ja tunnin kohdall mies kysyi että voisimmeko ehkä pian mennä nukkumaan (klo 19.45). Romantiika huipentuma koko ilta siis.
Ulkona sataa loskaa joka on pukeutunut lumen salaviittaan… jo ainakin viidettä päivää putkeen. Minä ja koira huokailemme syvään, kumpikin makaisi mieluiten pötköllään sohvalla kuin rämpisi ulkona.
Näissä valoisen iloisen optimistisissa tunnelmissa toivotan kaikille hyvää tai vielä vähän parempaa viikonloppua! Puss!