Kun läheinen kuolee
Meiltä kuli läheinen viikonloppuna. Miehen famo, melkein yhdeksänkymmenen mutta pirteä ja selväpäinen, sai keuhkokuumeen, joutui teholle mutta selvisi siitä vaan ei enää seuraavalla viikolla uudelleen nousseesta kuumeesta. Kroppa ei kestänyt, voimat loppuivat ja famo pääsi pois kivuistaan lopullisesti. Tapahtuma ei, läheisen korkean iän ja hitaasti heikentyneen kunnon vuoksi ollut mikään suurensuuri yllätys mutta silti. Kuukausi, pari sitten ei ollut mitään hätää. Viime vuodet ovat olleet hidasta alamäkeä mutta mitään akuuttia ei ole ollut. Kävely ja kuulo famolla ovat olleet todella heikot jo pitkään, ja etenkin kuulon katoamista melkein kokonaan olemme miehen kanssa surreet kovasti, sillä kommunikointi puhelimitse on käynyt kovin vaikeaksi. Joulukuun alussa kuultiin viimeksi ja silloin mies iloitsi kovasti, kun kuulo tuntui pelaavan poikkeuksellisen hyvin ja puhelimessa viihdyttiin puolisen tuntia kuulumisia vaihtaen.
Famo kuoleman jälkeen meidän perheyksiköllemme ei jää isovanhempia enää lainkaan. Seuraavaksi vanhemmat sitten, ja se ajatus kouraisee syvältä. Mies menetti jo isänsä muutama vuosi sitten. Nyt tosin tuntuu että famon menettäminen on kovempi pala, välit olivat läheiset vaikkei kauhean usein nähtykään, molemmat osapuolet arvostivat toisiaan hurjan paljon. Famoa kiltimpi ei ollut kukaan, koskaan ei valituksen sanaa vaikka siihen olisi famolla kovan elämän eläneenä varmasti ollut aihetta. Mitään pahaa kenestäkään en koskaan kuullut famon myöskään sanoneen. Famon asenne oli aina positiivinen eikä häntä voinut kuin kunnioittaa ja ihailla. Tiedän mieheni yrittävän kulkea famonsa jalanjäljissä, positiivisella asenteella joka päivä ja se on mielestäni hienoa, kunnioittaa famon muistoa.
Famon kuolema ei saanut minua henkilökohtaisesti mitenkään surusta sekaisin vaikka hänestä pidinkin. Huomaan kuitenkin, että iltaisin ei uni tahdo tulla ja ajatukset pyörivät famon ympärillä, hänen elämässään (siinä vähässä mitä tiedän). Ajatukset laajenevat muihin läheisiin ja suhteisiimme, ovatko ne sellaiset ettei mitään muutoksen tarvetta ole? Kadunko jotain, pitäisikö jostain suhteesta pitää paremmin huolta? Unohtaa, antaa anteeksi, mennä eteenpäin tai antaa vaan olla. Tervettä mutta rasittavaa pohdintaa ja tuloksiakin on tullut. Minulle käytännön teot ovat helppoja, kunhan vain olen ensin ajatellut asian valmiiksi. Yksi asia on satavarma: pidän miehestäni lujaa kiinni ja rutistan rakkaudella, joka päivä. Hän on sen ansainnut, ja niin minäkin. Tänään, sillä huomisesta ei koskaan tiedä.
