Mitä luin ja mitä pidin
Viimeisen parin viikon lukemiset ovat olleet poikkeuksellisen suomenkielisiä, pääosa lukemisistani on ollut viimeaikoina englanninkielistä. Aiemmin luin paljon ruotsiksi, mutta opiskelujen alettua ruotsinkielistä lukemista tulee niin paljon että vapaa-ajan lukemiset on oikeastaan mukavampi tehdä jollain toisella kielellä. Nyt suomeksi, supermukavaa, sain nimittäin äidin luota mukaani kasan lehtiä ja kirjoja. Anna ja Kodin Kuvalehti, Eeva ja Me Naiset toimivat aina. Ihanaa istahtaa sohvalle paksun lehtipakan kanssa ja selailla niitä ja mutustella suklaata.
Kirjat olivat sekalainen sakki, mutta hauska sellainen. Luen melkein mitä tahansa. Eppu Nuotion dekkareista pidän kovasti ja tätä Pii Marin-dekkaria en ollut lukenut aiemmin (”Paine”). Tommi Kinnusen ”Neljäntienristeyksestä” olikin ollut puhetta äidin kanssa aikaisemmin ja hän oli luvannut sen minulle kiertoon, joten tätä odotinkin kovasti ja huiskautin sen läpi viimeksi Gotlannin-lautalla istuessani. Hyvä lukukokemus. Ostin myös lentokentältä miehelle Miika Nousiaisen ”Juurihoidon” tuliaiseksi, hän kun rakastaa ”Vadelmavenepakolaista”, me tituleeraamme itseämme sellaisiksi toisinaan. Pakolaisia kun emme ole, maahanmuuttajiksi emme saa itseämme kutsua, olkaamme siis vadelmavenepakolaisia. Ulla-Maija Paavilaisen ”Kummitädistä” minulla ei ole mitään odotuksia. Kaari Utrioon suhtaudun hiukan skitsofreenisesti, hänen romaaninsa ovat minulle jotenkin liian nättejä, mutta ajankuvaus ja etenkin yksityiskohdat ovat niin paikallaan, että pidin itse asiassa ””Oppineesta neidistä” hyvinkin paljon. Sirpa Kähkösen ”Tankkien kesä”, tätä odotin todella paljon, olen pitänyt Kuopio-sarjasta aivan valtavasti ja niin pidin tästä päätösosastakin. Ajattelin nyt antaa ajan hieman kulua ja sitten lukaista kaikki osat putkeen, siinä pysyy varmastikin kokonaisuusja henkilökaarti ja sen kohtalot paremmin hanskassa.
Lisäksi sain pari Tuija Lehtis-kokoelmaa, niistä vanhoista hyvistä naistendekkareista, tiedätkö mitä tarkoitan? Kulkurilinnut, Mies vailla sydäntä, Roosan talo, Pirunsaaren veljekset, Taimitarhan lapset, kaikkia näitä voin suositella lämpimästi. Kevyttä mutta hyvinkirjoitettua tekstiä, kaikki oikein herkkupaloja.
