Viime lauantaina pääsin harvinaisen herkun, eli suomalaisen teatterielämyksen alkulähteille. Olin äitini luona Tampereen lähellä hemmoteltavana pitkän viikonlopun verran ja lauantai-iltana minut yllätettiin teatterireissulla. Letitin tukan ja punasin huulet, olin pakannut aivan liian paljon vaatteita mukaan joten vaihtoehtoja löytyi. Kaivelin pakasta Nanson klassisen trikoomekon, pidän sen sinisestä väristä ja pussittavasti venekauluksesta. Malli on rypytetty toiselta puolelta, mikä tekee siitä tällaiselle pyöreämmälle vartalotyypille ihanteellisen. Alle muotoilevat alusvaatteet ja verkkosukkikset, jalkaan korolliset saapikkaat niin avot! Koska menimme autolla, pärjäsin ilman talvitakkia ja ulkoilutin siis viime kesän aleostostani, Odd Mollyn ihanaa mustavalkoista hapsuvillatakkia.

Esityksenä oli Tampereen Työväen Teatterin Agents-musiikkinäytelmä ”Niin jykevää on rakkaus”. Lahjahevosen suuhun ei saisi katsoa saati sitä arvostella, mutta järkytys oli kyllä melkoinen. Ensi-ilta näytelmällä oli ollut vasta edellisenä päivänä, mutta Aamulehti oli ehtinyt tämän herkun jo viikolla arvioimaan ja antanut sille kaksi tähteä. Minä olisin ehkä ottanut niistäkin toisen pois. Jessus! Näytelmässä tanssittiin koko ajan, tanssiryhmä itsessään oli ihan taitava mutta koreografia oli todella simppeli. Ensin heilutettiin vasenta kättä, sitten oikeaa ja lopuksi molempia yhtä aikaa. Sitten toistettiin. Lisäksi tanssiryhmän jäsenillä oli tiettyjä maneereja, jotka hiukan ärsyttivät, esim. sama tyttö heitti tusinan kärrynpyörää näytännön aikana ja toinen näytti takapuoltaan yleisölle joka numeron päätteeksi.

Näyttelemisen taso oli todella alhaalla, tasolla puskateatteri. Sekin olisi vielä mennyt, jos olemattomassa (ja täysin Agentseihin liittymättömässä) juonessa ei olisi ollut muutamaa käsittämättömän, piinaavan noloa pitkitettyä ”nauratus”kohtausta. Ensimmäisessä, jossa päähenkilöt harrastivat seksiä, myötähäpeäni nousi sellaisiin mittoihin että halusin vajota suoraan maan alle. Kuinka oikeaa ammattilaisteatterin koulutettua näyttelijää voi pyytää esittämään tälläista kauheaa soopaa? Sitten edettiin klassiseen saunakohtaukseen ja Borat-vitsiin, jota venytettiin venyttämistään. Tässä vaiheessa minä katselin näyttämölle lähinnä sormieni välistä, en henkilökohtaisesti välitä nähdä kenenkään killuttimia teatterissa käydessäni. Tähän päälle vielä pieni juoppohulluuskohtaus niin voi jestas sentäs.

Mitäs positiivista? No, se musiikki. Laulut soivat ensimmäisellä puoliskolla melkolailla takakireästi mutta rennommin sitten väliajan jälkeen. Muutaman kohokohtakin oli, kuten Surujen kitara. Jäin kaipaamaan monia hittejä, mutta ehkäpä niitä ei voinut esittää tekijänoikeuskiistojen vuoksi?

Omituista kyllä, yleisöllä näytti olevan hauskaa, taputuksia riitti ja hysteerinen nauru kaikui. Smaken är som baken, kuten ruotsalaiset tuppaavat sanomaan. Minusta tämä show oli lähinnä kiusallinen, ja ihan kauheaa rahojen tuhlausta. Parasta mitä keksin, on kutsua iltaa elämykseksi. Tosin en voi sitä kenellekään muulle suositella.