Voi itkun ketku. Kyllä täytyy sanoa, että totta se on. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Holy my blääh. Ja mitä tämä voivottelu tarkoittaa? Sitä, että jätin viime syksynä joulutöiden takia tekemättä osan yhden kurssin kirjallisista tehtävistä. Ja juu, rahan ansaitseminen oli ehdottomasti tärkeämpää. Ja kyllä, vakuuttelin kaikille, myös itselleni, että tekisin sitten ko. tehtävät heti ensitilassa. Ja ei tod. siinä niin käynyt. En saanut niitä edes aikaiseksi koko kesänä, työt veivät aivan kaikki mehut. Muutamana iltana istuin tuijottamassa tietokonetta ja kun mies tuli muutamaa tuntia myöhemmin kotiin ja tiedusteli edistymisesti, en voinut sanoa kun ”ei oo, ei tuu eikä tapahdu”. Aivot eivät löytäneet oikeaa taajuutta sitten millään enkä saanut sanan sanaa paperille.

Niinpä istun nyt sitten paahtamassa niitä pahuksia, haluan saada pöydän puhtaaksi ennenkuin uutta pukkaa. Ensimmäinen tentti on kolmen viikon kuluttua ja siihen mennessä kaikkien vanhojen on oltava alta pois, juna puuskuuttaa nimittäin siitä eteenpäin aina vain kiihtyvää vauhtia.

Ja kyllä, tarkoitukseni olisi oppia virheistäni… Vanha koirakin pystyy moiseen.

Vaikka kesä on ollut kuiva koko Ruotsissa, Visbyssä ja sen ympäristössä on yllättävän vihreää. Ruusut kukkivat vielä jonkin verran talojen reunustoilla ja kasvitieteellinen puutarha kukoistaa. Koska minulla on täällä parasta pientä nelijalkaista seuraa, kävelemme läksyjenteon lomassa pitkin muurinviertä ja ihailemme loppukesän vehreyttä.

Pieni kumppani on aivan väsynyt iltaisin ja nukahtaa jo paljon ennen minua syliini. Kohta 11-vuotiasta neitiä väsyttää tämä ympäristönvaihdos, koko ajan pitää taas olla vahtimassa. Onneksi kiukkuinen siili-lakanat takaavat meille molemmille hyvät yöunet 🙂 turvalliset ja rauhalliset.