Viikon snapshots

Viikko on mennyt salamaa nopeammin opiskelun merkeissä Visbyssä. Lisäksi minulla on ollut pikkumökissäni seuraa, ystävä vierailulla joten tekemistä on riittänyt. Tämä viikko on ollut täynnä perinteisiä värejä, olen seissyt laboratoriossa sekoittelemassa milloin minkinlaisia aineita erilaisiksi väreiksi. Liimaväriä, muna-öljytemperaa (alla kuvassa), pellaöljyväriä, punamultaa. Sekoittanut ja maalannut, lopputulokset ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia. Rapsutin myös esimerkillisen värirapun esiin vanhasta kaapista (12 värikerrosta! argh) ja valoin pienen maalipalan epoxiin, hioin ja sitten analysoin tulosta mikroskoopin alla (seuraava kuva). Seuraava vaihe onkin ensiviikon ”loma”, jolloin tarkoituksena on kirjoittaa muutamakin eri raportti tämän viikon aktiviteeteista (suck ja blääh).

IMG_8021.JPG

IMG_8010.JPG

Keskiviikkoaamuna pääsin yltäkylläisen aamiaispöydän ääreen kun ystäväni tarjosi köyhälle opiskelijalle luksusaamiaisen St. Ckemens-hotellissa. Pieni hotelli mutta runsas aamiaistarjonta, laitettu kauniisti esille niin että kaikkea oli ilo kokeilla. Aamiaistila oli ihanan rauhallinen ja tunnelmallinen, voin suositella lämpimästi. Vanhempani yöpyivät samaisessa hotellissa vuosi sitten, hinta/laatu-suhde on kohdallaan ja hotellihan sijaitsee aivan Visbyn keski-aikaisessa keskustassa, muurien sisällä.

IMG_8003.JPG

Miten pimeä voi tulla jo neljältä?! Tuntuu siltä, että nukuin kuukauden ja nyt ollaankin ykskaks pahimman pimeyden keskellä. En enää ehdi luennolta kotiin iltapäivällä ulkoiluttamaan pientä koiraa valoisan aikaan, ainoa vaihtoehto on siis kiirehtiä kotiin lounaalla.

IMG_8002.JPG

Pienestä koirasta puheenollen… Eilen juhlittiin isolla jauhelihakakulla ja hip-hei-hurraa-laululla 11-vuotiasta neitiä.

IMG_7742.JPG

Hyvän viikon kruunasi juuri äsken ovella käynyt UPS-kuski, joka toi mukanaan pikkujouluyllätyksen mieheltäni, Johan Bülowin lakritsijoulukalenterin. Mukana seurasi vielä pieni bonuslakritsipurkkikin. Ah ihanuutta!

IMG_8024.JPG

 

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään

OOTD laiskan naisen tapaan

Viikko on aina kiva potkaista käyntiin muistelemalla edellistä viikkoa. Siksipä tarkoan teille laiskan naisen outfit-kuvat 🙂

Kaikki alkaa kynsilakasta. Äidiltä pihistetty viileän vihreä ”Fraicheur” täydentää Chanel-kokoelmiani.

IMG_7931.JPG

Ratsasin Kylmäkosken Tokmannin naistenvaatevalikoiman ollessani taannoin äitin luona kyläilemässä ja ilokseni löysin sieltä jonkin verran keväistä Nordic Tricot by Ivana Helsinki-roipetta. Kokoja tosin ei paljon ollut mutta kokeilin kuitenkin allaolevaa tunikamekkoa ja ilokseni se istui loistavasti. Tangolla vaate näyttää lähinnä laatikolta, mutta päällä se myötäilee mukavasti vartaloa vaikka löysä onkin. Yhdistin tämän sinisen ihanuuden verkkosukkiksiin ja mustiin korkonilkkureihin kun kävimme date nightilla leffassa toissaviikonloppuna. Succe!

IMG_7932.JPG

Varsinaisia kuviahan tästä outfitistä ei tietenkään ole ja ainoassa löytämässäni kasvokuvassakin olen ah niin väsyneen näköinen, kuinka masentavaa. Olin kyllä ihan pirteä ja ilta oli kiva, vaikka leffavalinta olikin hiukan epäonnistunut. Halusimme molemmat ehdottomasti nähdä uuden Blade Runnerin, jumaloin nimittäin sitä alkuperäistä ja diggailen scifistä muutenkin. Leffa oli hyvä, hieno mutta liian pitkä ja hidas. En myöskään tykännyt sen äänimaailmasta, varmastikin leffaan sopiva mutta liian ruman kirskuva minulle. Ja liian kovalla. Piti ihan välillä laittaa kädet korville. Lohdutukseksi leffan jälkeen tarjottiin onneksi pitsaillallinen kuohuviineineen.

IMG_7940.JPG

Olen Visbyssä ja hotelliaamiainen odottaa. Minulla on bestis täällä vieraana ja hän tarjoaa aamiaista. Koskapa luennot alkavat vasta iltapäivällä, en keksi mitään parempaa tapaa aloittaa tämä viikko! Cheerio, toivottavasti teidänkin maanantainne on lähtenyt käyntiin yhtä oivasti.

Muoti Meikki Höpsöä Päivän tyyli