Yksistä unista toisiin

Aah… Alkaa tuntua jo ihan voittajalta. Nukahdin nimittäin eilen puoliltaöin ja heräsin tunti sitten kellonsoittoon. Kello oli soittamassa viime tipassa, jotta ehtisin iltapäiväluennolle. Vetelin siis zetoreita liki 12 tuntia. Heräsin pari kertaa yskimään mutta that’s it. Herätessä kolotti selkää ja yskitti, kurkku jumitti hiukan mutta skitsamma. Tunsin itseni kaikkien flunssanrippeiden keskellä levänneeksi. Aivan fantastista. Kyllä uni vain on ihan paras lääke.

                                                            (kuvakaappaus Korkeasaaren sivuilta)

Näin talvisaikaan voisin muutenkin nukkua melkein kuinka paljon tahansa. Totuus on siis paljastunut: minä olenkin siis oikeastaan karhu ihmisen sielussa. Kuinka upeaa, se selittänee siis yleisen aamuäreytenikin 🙂