Myönteisiä keinoja vanhemmuuteen,kiitos!
Jokainen vanhempi varmasti allekirjoittaa seuraavan väitteen: Vanhemmuus nostaa pintaan voimakkaita tunteita ja käsittämättömän automaattisia reaktioita, joita ei ole aina ihan helppo kohdata. Tiukasti uhmaava ja kiukutteleva lapsi herätti itsessäni aivan uusia piirteitä. Kun mittani täyttyi sanoin: ”äiti ei kestä yhtään tällaista pelleilyä.”, ja annoin pukeutumista tai nukkumaan menemistä vastustelevalle lapselle hetken hengähtää kiukusta. Fridaan toimii hyvin pieni oman tilan antaminen, esimerkiksi niin ettei häneen koske kun raivari on päällä, mutta tuo äiti ei kestä pelleilyä särähti kyllä omaankin korvaan. Etenkin, kun huomasin sen toistuvan muutamia kertoja. Minulla oli paha olla, olin väsynyt ja kiireinen. Mitä väsyneempi ja kireämpi itse on, sitä useampi lasta ohjaileva neuvo, älä ja ei, esiintyy puheessa. Myönteinen, kannustava ja vahvuuksiin keskittyvä vanhemmuus ei tule itsestään sukupolvelta, jonka kasvatuksen perusta on ollut käskyissä ja auktoriteeteissa, ja toimina usein uhkailu, kiristys ja lahjonta. Uusien vanhemmuustaitojen oppiminen ja jo olemassaolevien taitojen vahvistaminen on onneksi itsestä kiinni. Viimeisin panokseni tähän on ollut Myönteisiä keinoja vanhemmuuteen -verkkovalmennus.
Vanhemmuus on yksinkertaista ja samalla ei yhtään. Voin helposti sanoa pitäväni lapsestani juuri sellaisena kuin hän on. Olipa hän tyttö tai poika, pitipä hän urheilusta tai taiteista, ja olipa hän vilkas tai rauhallinen. Mutta, kun hän esimerkiksi taistelee kolmatta tuntia unta vastaan ja hermoni ovat kireällä huutamisesta ja venkoilusta, myönnän ajatuksissani toivovani hänestä toisenlaista. Ei se nyt noin vaikeaa voi olla, laittaisi vain silmät kiinni ja luovuttaisi helpommin.
Suurimmat oivallukseni kurssin aikana kohdistuivat erityisesti kannustavaan kasvatukseen, sekä siihen miten lapselle puhuu ja millaisia sanoja käyttää. Omaa kommunikointia oli itseasiassa aika helppo lähteä korjaamaan, ja vaikka statukseni tässä hommassa edelleen on käytäntöönpano, otan kaikki tilanteet vastaan hyvinä harjoituksina. Lapsen kanssa toistoa ainakin tulee.
Kannustavaa kasvatusta on lapsen tunteiden tunnistaminen ja niihin rauhallinen vastaaminen, lapsen aloitteisiin lähteminen, hyvän huomaaminen, leikkisyys, lapsen kehuva kiittäminen, lasta arvostava kohtelu ja lapsen rajojen kunnioittaminen. Kannustaen lapselle syntyy hyvä itsetunto. Hän uskoo olevansa hyväksytty ja kyvykäs, hän kestää asioiden harjoittelun ja myös epäonnistumiset ajoittain. Hän uskaltaa yrittää itse, mutta luottaa tarvittaessa saavansa apua muilta. Käytännössä se tapahtuu nappaamalla kiinni onnistumisista. Kehuvetoisuus ei pelkästään onnistumisista vaan myös yrittämisestä ja sitkeydestä. Ottaa kontakti samalla tasolla niin fyysisesti kuin henkisesti, puhua kauniisti.
Sen sijaan, että olisin maanitellut pieleen menneen, parituntisen päiväunille nukahtamisyrityksen jälkeen sitä, kuinka väsynyt Frida nyt tulee olemaan, kerroin hänelle kuinka sinnikkäästi hän yritti nukahtaa. ”Pysyit hienosti sängyssä ja yritit nukahtaa, mutta uni ei tainnut vain tulla. Huomaan, että olet harjoitellut rauhoittumaan. Olen ylpeä sinusta.”
Kehumiseen liittyy yksi hyvä vinkki. Vältä ominaisuuden kehumista. ”Oletpa taitava”, kannustaa lasta esittämään valmiita taitoja kehittämisen sijaan. Into Fridan kasvoilla oli ikimuistoinen, kun hän ensimmäistä kertaa puki kaikki vaatteet ihan itse. Kun edes leggingsejä ei tarvinnut nostaa pyllyn yli, eikä sukkien kantapäätä kääntää jalkapöydän päältä. Frida tuli kylpyhuoneeseen onnesta soikeana ja ilmoitti itseään osoittaen ”ihan ite”. Halasin häntä ja sanoin kuinka hienosti hän oli oppinut pukemaan. ”Huomaatko, kun olet harjoitellut pukemista, niin nyt osaatkin jo ihan itse.”
Kun tarkastelee millaisia sanoja lapselle käyttää, huomaa tuleeko samalla leimanneeksi häntä. Millaista kuvaa ne välittää, ja kenen ääni se reippautta, kiltteyttä ja siisteyttä vaativa ääni itseasiassa on? Nämä abstraktit sanat eivät kerro lapselle kuinka hänen tulisi käyttäytyä. Kun mieleni tekee sanoa ”tulepa nyt reippaasti”, korjaan sen ”oletpa tullut hyvää vauhtia tänne asti, jatketaan samaan malliin.”. Tiedän, se vaatii enemmän sanoja ja keskittymistä työpäivän jälkeen, mutta aion takoa tuon mallin selkärankaani. Aivan kuten älänkäännönkin. Kiellot ja ei-sana kannattaa pyrkiä suuntaamaan haluttuun käyttäytymiseen. Lapsi ei opi älä tee, vaan tee näin lauseista. Kokeile seuraavalla kerralla sanoa ”kävele rauhallisemmin” sen sijaan, että sanoisit ”älä juokse”.
Minä-viesti ei harjoituksena ollut minulle uusi, mutta kurssilla oli siihenkin pari mielenkiintoista harjoitusta ja vanhemmuuteen liittyvää näkökulmaa. Tällä viikolla minä-viestillä purettu haastava tilanne on hyvä esimerkki siitä, kuinka ratkaisevaa oikean toiminnan valitseminen on. Olimme lähdössä päiväkotiin, ja kaikki oli ulkovaatteita vaille valmista. Frida takertui kirjaan ja Pikku Kakkoseen eikä suostunut pukemaan. Toistin lapseni sanoja, joka yleensä rauhoittaa tilanteen osoittamalla ymmärrystä lasta kohtaan.
”Haluaisit lukea tämän kirjan. Tämä on kyllä tosi hyvä kirja. Nyt ei voida lukea sitä, koska meidän pitää lähteä päiväkotiin, että saat aamiaista. Luetaan se illalla. Puetaan haalari ja mennään katsomaan mikä spora tulee pysäkille. Tuleekohan sieltä 6 vai 7?”
Ei auttanut, kirja puristuu tiukemmin käteen ja epämääräinen kiukkuhuuto alkaa. Omassa päässä alkaa suhista ja kierrokset kasvaa. Hengitän ja menen kyykkyyn Fridan eteen.
”Äitillä on paha mieli ja huomaan, että sinullakin on. Mikähän voisi auttaa pahaan mieleen?”
”Muumi-laulu! Yksinäisten vuorten taa kaiku laulun soi…”
”Hei mitä jos äiti laittaa puhelimesta Muumi-laulun ja puetaan haalari sen tahtiin?”
”Joo!”
Verkkokurssin harjoituksissa minä-viestin rakentaminen oli vielä ihan helppoa esimerkille, jossa lapsi kävelee kuralätäkössä uusilla pikkukengillään, mutta se kun 17-vuotias lapsi lainaa autoasi luvatta oli jo sen verran haastava esimerkki, että päätin tallentaa kurssin sisällön myöhempää käyttöä varten.
Verkkokurssilla käsiteltiin näiden lisäksi paljon muita aiheita, kuten kuuntelutaitojen kehittämistä, rangaistuksia ja seuraamuksia, sekä tunnetaitoja ja sisäistä puhetta. Lisäksi viikkoaiheisiin oli koottu ehdotuksia erilaisista toimintamalleista, kuten SUTUHAKA suuttumuksen ilmaisuun, Raivoreitti ja Tunnepommi. Palaan näihin aiheisiin varmasti vielä myöhemmin. Valmennus on ratkaisukeskeinen ja se auttaa etsimään vastauksia myös omasta lapsuudesta. Siksi se saattaa olla myös ajoittain raskas ja vaatii keskittymistä ja panosta, kuten tietysti muutoksen tekeminenkin. Kasvatus on kasvattamista tulevaisuutta varten, jotta lapsi oppii taitoja elämäänsä. Keskustelu- ja vuorovaikutustaitoja, ongelmanratkaisukykyä ja tunnetaitoja, joita ei opita palkkio-rangaistus-menetelmillä.
Oli hienoa myös miettiä ja ymmärtää myös millaisia vahvuuksia meidän perheellä on. Meillä on esimerkiksi paljon myönteisiä tunteita, jotka palauttavat kuormittavista tilanteista ja tunteista. Iloa, hassuttelua, kiitollisuutta ja arvostusta.
Loppuun vielä yksi tapa, jonka Allukin otti välittömästi käyttöön luettuaan siitä valmennuksessa. On tärkeää, että lasta pidetään tärkeänä ja hyvänä, ei pelkästään tekojen, vaan olemassaolonsa vuoksi.
”Kiitos kun olet olemassa.”
”Äidistä on ihana olla juuri sinun äiti.”
”Ihanaa pitää sinua kädestä.”
Seuraava Myönteisiä keinoja vanhemmuuteen -verkkovalmennus alkaa perjantaina 26.1. Kyseessä on neljän viikon valmennus, jossa joka viikko saa luettavaksi ja kuunneltavaksi seuraavan viikon materiaalit. Blogin lukijana saat 8 euron alennuksen verkkovalmennuksesta (normaalisti 49€) koodilla TAIKA8. Valmennus on ostettavissa Kasvun Taika -verkkosivuilta pe 26.1. klo 10.00 saakka.
(Osallistuminen verkkovalmennukseen on saatu blogin kautta.)
Kuvat: Jaakko Kahilaniemi
Lue lisää:
Lapsi kehittyy lähisuhteissaan
Mindfulnessia vanhemmille, osa 1
Mindfulnessia vanhemmille, osa 2
Kun sähköposti opastaa toimivimman tavan rauhoittaa lapsen kiukku
Kuinka pysyä rauhallisena, kun lapsi raivoaa?
INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’