Syksyllä 2013 kävelin Aleksanterinkatua pitkin ja katsoin kirkasta taivasta ennen kuin avasin uuden toimistoni oven. Oli ensimmäinen työpäiväni Helsingissä. Edellisenä päivänä olin muuttanut tavarani varastoon ja itseni kahden matkalaukun kanssa ystäväni luokse Kallioon. 

Tästä tulee hyvä.

Ja niin tulikin.

Sen syksyn tunnari oli Jonna Tervomaan Minä toivon.

Kun matkavarauksen tehnyt siskoni totesi, että onpa taas jotain mitä odottaa, tajusin jotain. En muista milloin viimeksi olisin selannut kalenteriani ajatellen ”kun näistä tässä selviän niin sitten on tämä kiva juttu”. Ja tarkemmin ajateltuna, en muista käyttäneeni termiä ”sitten kun” pitkään aikaan. Siskoni sanat olivat vain innostusta, mutta saivat minut mietteliääksi. Reilussa parissa vuodessa olin löytänyt oman elämäni viisasten kiven, josta haluaisin pitää kiinni.

Meidän Perhe-lehti vinkkaa osallistumaan kyselyynsä ”Riittävän hyvä elämä: Mikä on arjessa tärkeintä”. Kysymyksissä kartoitetaan haaveita ja toiveita. Mikä on tärkeää, ja mistä on valmis lipsumaan? Mikä tuottaa onnea ja mitä on riittävän hyvä arki? Mitä kadehtii toisten elämässä?

Haaveilen matkoista New Yorkiin, Nizzaan ja Reykjavikiin. Toivon, että saisimme molemmat jatkossakin tehdä työtä, josta nautimme ja edetä uralla. Mistään, mikä on tärkeää, ei tarvitsisi kokonaan luopua. Luotan, että yhteisellä kunnioituksella, kuuntelulla ja kujeilulla rakennamme kestävän perheen. On erilaisia aikoja, mutta kaikella on aina tarkoituksensa. 

Toisen tuotantokautensa tänään aloittava Marja Hintikka Live, käsittelee illan lähetyksessään suurta sinkkukateutta. En ole käynyt ”yksillä” yli vuoteen, enkä voi lähteä upealle keikalle ulkomaille parin viikon varoitusajalla. Toisen arjessa on usein jotain toisen unelmasta. Toivon itselleni kärsivällisyyttä olla tyytyväinen elämääni sen jokaisessa vaiheessa. Kiiruhtamatta. 

Nyt telkkarin ääreen. Äidin oma aika. MHL. TV2.

Ihania matkoja.

PS. Meidän Perhe-lehden kyselyyn ehtii vielä vastata.