Isän osa(aminen).

Laura puhui neuvolakokemuksistaan ja mainitsi myös isän osallistumisen kyseenalaistamisen. Olen rohkeasti, sekä samaa, että eri mieltä.  Kyllä, on väärin, että isää kohdellaan välinpitämättömästi, mutta ei se aina ole kyllä sen neuvolatätin vika.

Olen nähnyt monesti seuraavanlaisen tilanteen: Äiti puristaa karhuemomaisesti lasta rintaansa vasten ja keskustelee lapsen elämästä muille (vaikka nyt sille neuvolatätille). Samalla lapsen isä istuu vieressä nuutuneen näköisenä vaippakassi sylissään, muikistelee lapselle äidin olan yli, mutta ei uskalla sanoa sanaakaan. Äiti on ottanut perheessä (ehkä oikeutetustikin?) ykkösvanhemman roolin, ja isä tulee niin selvänä kakkosena, että vähemmästäkin menee usko. Sekä isällä, että sillä neuvolatätillä. Että ehkä se kysymys onkin vaan muotoiltu kauniisti. Neuvolan täti haluaa kysyä äidiltä, ”Oletkos koskaan antanut lasta isälle?”.

Minä yritän ihan tietoisesti ohjata itseäni juuri siihen toiseen suuntaan. Annan miehen olla lapsen kanssa ihan keskenään, enkä mene avuksi ja päsmäröimään ennenkuin joku pyytää. Joskus tämä on kovin vaikeaa, sillä pikkuinen vierastaa isäänsä välillä, ja esim. syöttämisestä ei tule mitään. Huutoa on vaikea kuunnella, ja silloin pitää vaan hokea itselleen, ”Kyllä ne pärjää, kyllä ne pärjää”. Mutta olen epäonnistunut ihan kammottavasti tässä monta kertaa.

Minun on helppo hypätä sohvalta kun kuulen pikkuisen itkevän, minun on helppo ottaa ohjat kun automatkalla pysähdytään ABClle syöttämään lapsi. Minä myöskin aina pakkaan vauvan kamat kun ollaan menossa jonnekkin, koska sisälläni joku jankuttaa, että vain minä osaan tehdä sen. MIKSI? Tietoisesti kyllä ymmärrän, että lapsi pärjää vallan mainiosti isänsä kanssa, ja vaikka tulisikin hieman taistelua, niin se on vaan hyvä, että isäkin oppii käsittelemään ne raivarit.

Pyydän täten jokaista kaltaistani päsmäriäitiä heittäytymään sohvan nurkkaan, ottamaan valinnaisia mässyjä viereensä ja katselevan vaikka edes yhden illan, kun mies hoitaa lasta. Tämä ei  ole sama asia kuin lähteä ulos ja kattoa elääkö kaikki kotiintullessa, koska on hyvä välillä ihan nähdä se, kuinka hyvä se isänkin hoivavietti on. Ja jos onnistuu asennoitumaan oikein, se on myös ihan hauskaa ”Voi kai sen bodyn noinkin päin laittaa..”

 

ps. Niille joiden mielestä on ihan normaalia ja oikein ottaa ohjat lapsen kanssa, sanon vain tämän: Minun äitini hoiti minua, veljeäni ja kotia niin kovalla kädellä päsmäröiden, että isästäni tuli lopulta laiska ja saamaton. Koska äiti oli opettanut hänelle, että vain äiti osaa, isäni ei lopulta tehnyt juuri mitään. Voitte kuvitella mikä sota siitä lopulta syntyi. Ero tuli kun minä ja veljeni olimme 7v ja 8v. Surullista, mutta totta.
 

suhteet rakkaus ystavat-ja-perhe mieli
Kommentit (3)
  1. Ainoa_Huutaja
    28.6.2013, 11:19

    Meilla kun on koti isa niin tallaista ’ongelmaa’ esiintyy vahemman. Silti, huomaan kyselevani heti toista paastyani, etta ’mita on syonyt, kai annoit kasviksia, enta nukkuiko, kuinka kauan’ jne. Toisaalta koen noiden olevan ihan normaaleja kysymyksia kiinnostuneelta aidilta, mutta ehka siella taka-alalla on joku turha varmistamisen tarve. Ja totta kai olen omasta mielestani se jarjestelmallisempi lapsenhoitaja kuin mieheni…mutta onko se epajarjestelmallisyys nyt loppujen lopuksi mikaan paha asia? Lapsi on kuitenkin ihan hyvin syotetty, nukutettu ja suht kuiva, paivasta toiseen. Jokainen tavallaan.

  2. Tarvitaan siis enemmän selkärankaa miehille näissä asioissa. 🙂
    Meillä mies tulee olemaan varmaankin selkeämpi ”ykkös”vanhempi, kun hän jää kotiin lapsen kanssa äippärini jälkeen. Minulla on jo kokemusta siitä, kuinka hän hoitaa meidän kolmea frettiä, jotka olivat hänelle vielä 1.5 vuotta sitten täysin tuntemattomia olioita, kun taas minulla on yli 4 vuoden kokemus niiden hoitamisesta ja tarpeista. Nykyään mies ehkä tuntee näädät jopa paremmin kuin minä, niin paljon hän on lukenut oheiskirjallisuutta ja käynyt keskusteluja muiden omistajien kanssa sekä tietysti viettänyt aikaa niiden kanssa. 
    En siis epäile yhtään, etteikö hän pärjäisi meidän vauvankin kanssa ja osaisi hoitaa häntä asiantuntevasti. 🙂

    Enemmän jännittää osaanko minä. 🙂 Voihan olla, että meillä nämä roolit menevätkin siis päinvastoin ja mies ajattelee, että minua ei voi jättää vauvan kanssa kahdestaan, kun vauvalla on sitten kuitenkin puurot pitkin rinnuksia ja väärän väriset sukat jalassa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *