Neljäs päivä Leivonmäen kansallispuistossa järven rannalla valkeni kuivana, jopa pitkälti aurinkoisena, mutta myös tuulisena ja kylmänä. Olin jo myöhään edellisiltana saapuessani hylännyt alkuperäisen ajatuksen minkäänlaisesta puiston kiertelystä ja pitkät yöunet sinetöivät päätöksen lopullisesti. Tässä kohtaa voikin todeta, että omat unenlahjani veivät reissussakin voiton kaikista ”luonnossa herää aikaisin valoon ja luonnon ääniin” -puheista. Saatoin kyllä herätä kylmään oloon jo ennen aikojani, mutta yleensä uudelleennukahtaminenkin onnistui ja aamukymmeneltä herääminen pysyi myös teltassa normaalina. Kun tähän lisää luonnostaan takkuisan aamusuorittamisen, venyi liikkeellelähtö käytännössä päivittäin puolillepäivin.

Väliaika, kakkua ja juustoa

Tälle ajopäivälle minulla oli viimein Suunnitelma, enkä turhaan ollut varannut aamulle mitään suuria evästarpeita: Leivonmäen keskustassa, alle 15 kilometrin ajon päässä odotti toinen aamiainen Karoliinan kestikievarissa. Ja mikä päivittäisessä pyöräilyssä onkaan parasta? Se, kun voi pysähtyä tankkaamaan kakkua. Mahdollisimman usein. Tällä kertaa varsin kohtuullisen kokoisen palan varsin kohtuullista suklaa-päärynäkakkua ison lattekahvin kanssa. Kyllä se on kakku, mikä polkijan tiellä pitää. Luonnollisesti nappasin vielä samassa tilassa toimivasta Jukolan juuston myymälästä matkaevääksi paketillisen vintage cheddaria, koska miksi ihmeessä ei. Jälkikäteenkin ajateltuna parhaita ideoita koko matkalla.

Itse ajaminen sujui päivän mittaan melko vaihtelevasti. Korkeusvaihtelut alkoivat tässä kohtaa viimein helpottaa, vaikka päivän loppupuoliskolle taas mäkiä löytyikin. Tästä eteenpäin myös kinttupoluilta säästyttiin (olin tarkastanut ja tuunannut muutamia pätkiä loppureissusta), mutta tiet yllättivät vaihteeksi muuten: Välttääkseni Nelostiellä ajamisen suuntasin Leivonmäeltä Joutsaan normaalisti pienempiä seututeitä pitkin. Hieman yllätyksekseni yksi tällainen (looking at you, 431) muuttui lupaavan alun jälkeen asfaltoidusta ”melko” rouheiseksi soratieksi. Ja sitä kesti ja kesti ja kesti… Pitänee seuraavia reissuja suunnitellessa alkaa katsomaan vielä Google Mapsin tienäkymästä miltä nuo isommatkin tiet oikeasti näyttävät.

Joutsa, ei täysin joutava

Päästyäni taas jouhevamman maantien puolelle alkoi jalka taas liikkua reippaampaan malliin. Valitettavasti se ei silti riittänyt pitämään polkijaa sateen edellä ja pienen ripottelun jälkeen viimeiset 10-15 kilometriä ennen Joutsaa sai ajaa kunnon kaatosateessa. Joutsan suhteen tankkaussuunnitelmat olivat aika ympäripyöreät ja päädyin pysähtymään koulun pihan pyöräkatokseen sen verran, että katsoin kartasta lähimmän lupaavan vaihtoehdon. Onneksi ennakkotutkailu ja fiiliksellä valikointi ei pettänyt tälläkään kertaa: Hotelli Aatto & Ellin yhteydessä toimiva Ravintola Kellari tarjosi hyvän burgerin ja kolajuoman lisäksi sähköä seinästä mainion henkilökunnan siivittämänä. Lämmin suositus tälle, vaikka ei edes tarvitsisi paeta sadetta!

Piiiitkällisen aterioinnin ja sadetutkan kyttäilyn jälkeen pääsin viimein jatkamaan matkaa taas kuivassa säässä. Ennen Joutsan hylkäämistä koukkasin vielä ruokakauppaan, mutta myös Tokmannin asustelaareille. Neljäntenä päivänä oli todettava, että säätila tästä tuskin loppureissun aikana paljon muuttuisi ja yöt olisivat yhtä kylmiä jatkossakin: Olin kesäretkeilyn nimissä pakannut yökamppeiksi mukaan merinokerraston lisäksi pipon ja ohuet merinosukat, mutta nyt oli ostettava lisää lämpöä. Paksumpien (ja nyt tätä kirjoittaessakin jalassa olevien) villasukkien lisäksi mukaan tarttui alelaarista sormikkaat, jotka yhdessä todellakin pelastivat loppumatkan telttayöt. Pidemmän aikavälin ostoslistalle meni tässä vaiheessa myös uusi makuupussi, koska comfort +5 -tason pussi ei näköjään itselläni riitä edes Suomen kesään, vaikka öisinkään lämpötilat eivät aivan noin alas pudonneet.

Parhaaseen kesäpaikkaan ja sen yli

Joutsasta matka jatkui kohti Pertunmaata ja puolivälin helmeä Ristiinaa. Ensimmäisen hieman lämpimämmin varustellun yön vietin jouhevasti sujuneen ajopäivän jälkeen lähes perillä Pertunmaalla – tien varresta löytyneen, punkkitaivaaksi puskittuneen metsäautotien… päällä enemmän kuin varressa. (Hämmennyksekseni en saanut täältäkään sitä ensimmäistä punkkia ihoon, vaikka löysin sellaisen kyllä teltan sisältä sitä seuraavan kerran Repovedellä pystyttäessäni.)

Yön jälkeen viides päivä valkeni todella lupaavan aurinkoisena ja kaikin puolin ihanana. Ihanuus oikeastaan vain lisääntyi päivän edetessä: Kyseessä oli retken ensimmäinen täysin sateeton, lämmin päivä ja tiet koko reissun mukavimmat, minkä lisäksi välipysähdys tarjosi pelkkää priimaa. Ajeltuani taas lyhyen pätkän toiselle aamiaiselle Pertunmaalle, julistin sen nopeasti mukavimmaksi kesäpaikaksi ikinä. Torikahvila Kaks’ Muijaa tarjosi aika varmasti elämäni parhaan kinuskijuustokakkupalan, mutta myös mahtavat, täysin satunnaiset juttuhetket parinkin eri kanssakahvittelijan kanssa. (Tätä kirjoittaessani jouduin huomaamaan, että kahvilanpitäjät ovat sittemmin ehtineet siirtyä pitämään uutta Kahden Muijan Kahvilaa Heinolaan. Tämä lisää Heinolan houkuttelevuutta tulevilla matkoillani, mutta valitettavasti laskee hieman Pertunmaan täysiä kesäpaikkapisteitä.)

Melkeinpä koko reissun mukavimmat ajo-olosuhteet löytyivät vähän yllättäen Viitostieltä. Tai no, tarkemmin ottaen sen eri puolin kulkevilta Viitosraitilta ja Vanhalta Lahdentieltä. Ensimmäinen tarjosi vauhdikasta (hiekka)baanaa pyöräilijälle sopivammissa olosuhteissa valtatien tasossa ja jälkimmäinen taas hauskoja elämyksiä hyvin vaihtelevilla hiekkatieosuuksilla valtatien toisella laidalla. Pienenä miinuksena tosin se, että kaikkien karttaohjelmien tiedoista ja ohjeista poiketen Vanha Lahdentie oli loppupäästä suljettu lukitulla portilla ja ainoa tapa päästä eteenpäin ja oikeaan risteykseen oli hurauttaa lyhyt pätkä Viitostien laitaa. Lopulta tuota matkaa ei ollutkaan kuin alle kilometrin verran, minä aikana ei juuri ehtinyt tulla edes pahasti pelkoa kenenkään yliajamaksi tulemisesta. Huvittavaa kyllä, että matkasuunnitelma oli pitkälti tehty isoimpia teitä välttäen, mutta sitten sen isoimman tien luota löytyivätkin ne kivoimmat pyöräilypätkät.

Viides päivä päättyi Ristiinaan, jossa odotti matkan ainoa oikea sänky, lämmin suihku ja valmis aamupalapöytä. Tästä taivaallisesta kokemuksesta lisää ensi kerralla.