Piti palata asiaan aika paljon aikaisemmin, mutta sitten elämä ja yleinen jaksaminen tuli tielle. Sen jälkeen tuli pieniä teknisiä ongelmia. Sitten koko homma pääsikin unohtumaan, mutta kokeillaan, josko tämän nyt saisi taas rullaamaan.

Viimeksi kirjoittelin tulevan retken suunnittelusta, luonnollisesti lounastauot edellä. Tämän jälkeen piti ennen reissua paneutua vielä ainakin varusteisiin testiretken analysoinnin merkeissä, mutta tässä kohtaa kesän pääreissukin on jo kaukana takana. Tiivistetysti testilenkki sujui ihan mukavasti, vaikka Tampereelta Laukon kierroksen tehdessä sopivaa telttapaikkaa saikin metsästää aika paljon ajateltua pidemmälle. Leiriytymisspotin löydettyäni suurin ongelma yön aikana oli lopulta samassa korttelissa majaillut piriorava, joka mekastamisellaan piti minut hereillä ison osan yöstä. Tuolloin jatkuvien +30 ja kovempien helteiden aikana toivoin myös himpun verran viileämpää säätä varsinaisen reissun ajalle – ja sitä myös sain.

Mitenkäs se pitkä reissu lopulta meni?

Lähtöpäiväksi Siihen Ekaan Bikepacking-reissuun oli valikoitunut heinäkuun ensimmäinen maanantai. Heinäkuussahan on tunnetusti paremmat säät, kuin kesäkuussa. Ensimmäinen hidaste koitti jo ennen lähtöä, kun säätiedote lupaili koko päivälle rajuja ukkospuuskia. Lykkäsin lähtöä useammalla tunnilla sään laantumista odotellessa ja päädyin lähtemään matkaan viimein vasta lähempänä iltakuutta. Jos loppuviikolla ei olisi häämöttänyt ennakkoon varattu aamiaismajoitus, olisin suosiolla lähtenyt liikkeelle vasta seuraavana päivänä. Säästyin lopulta niin sateelta kuin ukkoseltakin: tuulta kyllä riitti, mutta muutamia avopaikkoja lukuunottamatta siitä ei juuri ollut häiriötä, etenkin kun tuuli kävi pääasiassa sopivasti takaoikealta.

Ensimmäisen päivän etapille en ollut suunnitellut mitään mainittavia välipysähdyksiä tai tavoitteita, koska no, mitään kovin erikoista ei matkan varrelle osunut. Myöhäisestä aloitusajasta johtuen tein päivän ainoan kunnon pysähdyksen jo Kangasalla, koska tiesin pidemmällä matkan varrella olevan kyläkaupan sulkevan ovensa ennen kuin ehtisin sinne asti. Olin suunnitellut ajavani päivän aikana noin 70 kilometriä, mutta jälleen myöhäisen lähdön vuoksi aloin katsella lupaavia leiriytymispaikkoja jo parikymmentä kilometriä aiemmin. Tällä kertaa onnistuin bongaamaan lähes täydellisen telttailukolon melkein välittömästi, lyhyen sivutien päästä, läheltä rantaa. Suunniteltua lyhyemmästä päivästä jäikin lopulta hyvä mieli, minkä kruunasi hyvin nukuttu yö todella kauniissa maisemissa.

Oi Keski-Suomi, kuinka en ole kaivannut mäkiäsi

Lyhyeksi jääneen aloituspäivän jälkeen edessä oli pieni kiriminen, jotta perjantaille varattuun majapaikkaan Mikkelin lähelle saisi ajettua järkevillä pysähdyksillä. Toisena päivänä lähdin ajamaan kohti Jämsää ja mitä lähemmäs kohdettani pääsin, sitä vähemmän kaipasin vanhan kotiseutuni Keski-Suomen loputtomalta tuntuvia ylös-alas -mäkiä. Hyvällä lisäpainolla lastattu gravel-pyörä kyllä rullaa mukavasti alamäkeen, mutta vauhti myös kuolee välittömästi ylämäissä. Reitille osuneet varsin vaihtelevakuntoiset, jyrkkänousuiset hiekkatiet eivät lähtökohtaisestikaan ole niitä ketterimpiä kiivettäviä, mutta edellispäivien sateet eivät monessakaan kohtaa olleet varsinaisesti parantaneet tilannetta. Matkan varrelle osui myös joitain varsin kyseenalaisia teitä: Olin suunnitellut reitin Komootin avulla, valiten tietoisesti mukaan myös pienempiä (hiekka)teitä. Pariin otteeseen juurikin Keski-Suomessa möykkyistä metsäautotietä tai muuta – paikoin kirjaimellisesti – muinaisjäännettä pitkin eteenpäin keinotellessani en voinut kuin miettiä, minkälainen kinttupolku voikaan Suomessa saada niin karttadatassa kuin nimeltäänkin tien arvon.

Merkittävin nähtävyys ja myös todella yllättävä sellainen löytyi juurikin tällaisen ”tien” varrelta, kun löysin itseni videossa nähtävän haahuilun jälkeen Köntin kämpältä tutustumassa Laukaantien historiaan. Ja siis, ihan hauskaa gravelipolkuahan tuo reitti olisi ollut ilman kaikkia kantamuksia ja vähän maastoisammilla rengaspaineilla. Nyt huvitusarvo näillä pätkillä oli vähän kyseenalainen, kun mukava hiekkatie saattoi tosiaan välillä yhtäkkiäkin muuttua tällaiseksi ”tieksi” ilman mitään varmaa tietoa tulevasta. Lopulta päädyin tältäkin sivupolulta takaisin isompien teiden pariin, vaikka hetken ehti jo epäilyttää.

Jämsässä pääsin viimein lämpimän aterian ääreen ennen viimeistä siirtymää suunniteltuun yöpymispaikkaan. Edellistä tasapainottavan pidemmän ajopäivän ansiosta olin taas liian myöhään liikkeellä pienempiä kahviloita ja ravintoloita ajatellen, mutta Kotipizzan tarjonta kelpasi tässä kohtaa paremmin kuin hyvin. Metsäisen matkan varrelle ei ollut osunut juurikaan taukopaikkoja, joten kyseenalainen ”lounas” oli tullut nautittua Länkipohjan lähikaupan viereisen torin katoksessa – pitämässä sadetta, joka sekin oli löytänyt samalle reitille heti Keski-Suomen rajan ylittyessä.

Majoituskokeiluja

Olin ennakkoon bongannut useammasta blogikirjoituksesta Jämsän keskustan pohjoispuolella sijaitsevan Kastjärven kodan, jonka kerrottiin soveltuvan hyvin myös yöpymiseen. Sopivan sijainnin vuoksi olinkin tehnyt tästä ykköstavoitteen yösijaksi toisen etapin päätteeksi. Harmillisesti en mistään löytänyt kunnollisia reittiohjeita kodalle pääsemiseen ja päädyin arpomaan reitin Google Mapsin ja Trailmapin tietojen perusteella sitä kautta, joka vaikutti kulkevan vähän enemmän oikeita teitä pitkin. En kokeilematta voi olla täysin varma, mutta saatoin arpoa sen väärän vaihtoehdon. Kaikki meni hyvin, kunnes päädyin (sinänsä ennakkotietoihin sopivasti) seuraamaan latu-uraa, joka kuitenkin heinäkuussa oli lähes täysin umpeenkasvanut. Yhdessä kohtaa tätä varmaankin parin kilometrin  kävelyretkeä työnsin pyörääni ympäri eteen tullutta peltoa etsimässä sitä kohtaa, jossa tuo lähes näkymätön ura taas jatkuisi. Kiitos GPS:n ja karttavertailun, kyllä se sieltä pienen turhautumisen jälkeen löytyi.

Niin löytyi lopulta myös kaivattu kota, 82 kilometrin kohdalla. Paikka oli melko erilainen, kuin mitä blogikuvien ja kuvausten perusteella odotin ja ei-paikallisen silmään melko puskissa. Kota oli aivan järven vieressä, joskaan ei sen rannalla, mutta pienen sivu-uoman ansiosta pesuvesi oli helposti saatavilla. Toisaalta, parin reippaan sadepäivän jälkeen vettä löytyi myös maasta melkoisesti: viimeiset sadat metrit kodalle saapuessa olivatkin melkoista mutavellin kiertelyä. Kodan lähellä oli luvatusti liiterillinen polttopuita, mutta sinne pääseminen ja etenkin puiden kanssa palaaminen uppoamatta mihinkään laajoista lätäköistä oli sekin yhdenlainen työmaa. Valitettavasti myös puut olivat sateensuojasta huolimatta sen verran tuoreenkosteita, että lopulta syttyneestä nuotiostakin seurasi lähinnä hyvät savut.

Melkoisen kookas kota yhdistettynä vain osin sulkeutuvaan oviaukkoon aiheutti muutenkin sen, että viileällä sadesäällä ”sisällä” ei ollut läheskään yhtä lämmin nukkua kuin teltassa. Toisaalta teltan pystyttäminenkään ei enää oikein ollut varteenotettava vaihtoehto niin märässä ympäristössä. No, sainpahan sentään laitettua iltapalaa vähän paremmalla tulella! Onnistuin lopulta joten kuten nukkumaankin, heräiltyäni tasaisin väliajoin pelastamaan hiilloksen taas uusilla nihkeänkosteilla puilla tarjoamaan riittävästi lämpöä nukahtamiseen. En onneksi myöskään tullut murhuroiduksi yön aikana. Mystisesti ”yleisessä tilassa” oman teltan sijaan nukkuminen tuntuu aina jotenkin kovasti kirvesmurha-alttiimmalta 😀