Riitumaria

28.6.2017 riitumaria

Ystäväkirjassa Riitumaria

Nimeni on Maria Riitu Johanna

Jotkut tosin kutsuvat minua Riituksi

Olen syntynyt vuonna 1990

Lapsuuskotini langallinen numero on 873038

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona varmaan joku barbie tai laulaja.

Mutta isona minusta tulikin: parturikampaaja, toimistotyöntekijä, äiti ja ulkosuomalainen.

Täydellinen puoliso: hauska, aikaansaava, sosiaalinen, komia, siisti, huomaavainen, avulias, kiltti, luotettava ja ihana. Taidan olla aika onnekkaassa asemassa, että sellaisen olen rinnalleni saanut.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Meillä olisi varmaan kotona aika siistiä, blogi päivittyisi vähintään kerran päivässä, nukkuisin enempi ja meillä syötäisiin super terveellisiä ruokia joka aterialla.

Harrastan nyt: tätä blogin kirjoittamista ja perheen kanssa hengailua.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Antti Tuiskun ensimmäistä albumia, Abbaa, P!NKiä ja sit kaikkia slovareita ja muuta melankolista vuosien varrelta.

Noloin TV-ohjelma josta pidän: Uusi päivä on kyllä suomalaisista sarjoista se minun lemppari, mutta en sanoisi että siinä mitään noloa on.

Bravuurini keittiössä: Pizza. Se yleensä aina maistuu hyvältä, vaikkei kaapissa olisikaan tuoretta rucolaa, parman kinkkua tai muita hienouksia. Koen myös olevani aika etevä leivonnaisten valmistuksessa.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: Iloiset yllätykset ja pienet muistamiset saavat silmäkulmat kostumaan, kuten Suomiloven tarinat. Turhautuneena itkettää myös.

Lapsuuteni lempilelu: Barbie-nukkien vaatteita ja hiustyylejä muistan vaihtaneeni todella paljon. Minulle tuli pitkään myös Barbie-lehti 😀 Myös Tuurin kyläkaupasta aikoinaan ostettu makaava Tuuri-nallekarhu on ollut aika tärkeä.

Lempilelu nykyään: Muistivihko

Salainen paheeni: Niin terveellisesti kuin yritänkin syödä, niin joskus löydän itseni kaivelemasta viimeisiä nokareita Nutellaa purkista. Muutenkin kaikki sokeriset herkut ovat heikkouteni.

Eikun se ihan oikea salainen paheeni: No lähes päivittäin tulee syötyä jotain makeaa. Suklaata, leivonnaista tai vaikka hilloa paahtoleivällä.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.

muoti paivan-tyyli

23.6.2017 riitumaria

Helteinen päivä puutarhalla

Jo viime vuonna sain suuret suositukset koskien tätä paikkaa. Siitä asti ajatus sinne menosta on kolkutellut mielessä aika ajoin. Se luki myös minun Summer bucket listallakin. Vihdoin viime viikonloppuna pääsimme käymään siellä, nimittäin National botanic gardensilla Dublinin pohjoispuolella.

Matkustimme puutarhalle keskustan kautta kahdella eri bussilla, kunnes saavuimme perille. Oli helteinen kesäpäivä, eli olosuhteet olivat vallan mainiot kasvien ihmettelyyn.

Minussahan ei ole ollenkaan sellaista viherpeukalon vikaa, ja monet kukkapenkit näyttävät silmissäni vain kaoottisilta värien sekamelskalta. Kaikista hienoimpia kukkaistutuksia minun silmissäni ovat sellaiset hienossa järjestyksessä olevat tulppaani- tai ruusuistutukset. Mikäli minulla ikinä tulee olemaan omaa pihaa, olisi siellä vain todella paljon niitä vaaleanpunaisena kukkivia puita. Ne kai ei tarvitse kastelua tai multien vaihtoa, sillä siihen loppuu minun ymmärrys kukkien kasvattamisesta.

Puutarhalla oli erikseen tällainen ihana ruusupuutarha, joka oli ehdoton lempparini. Kauniisti olivat siellä ruusut järjestyksessä. Olimme paikalla ilmeisesti aika sopivaan aikaan, sillä täydessä loistossaan olivat ne kaikki ruususet siellä.

Aimén lempipaikka oli ehdottomasti tämä viidakko. Eräs pariskunta varoitteli sisällä odottavasta tukalan kuumasta ilmasta, mutta mies oli siellä ihan elementissään. Siellä oli ihanan lämmin, mutta kosteuden kanssa yhdessä ne aiheuttivat aika hikiset oltavat muutaman minuutin oleilun jälkeen. Aimé se oli siellä yhtä hymyä vain 😀

Puutarha-alue oli valtava, emmekä kiertäneet sitä kokonaan, kun alkoi tulla aika istahtaa alas eväiden ääreen. Meillä oli aamulla hieman kiireistä ja olimmekin keskittyneet pikku-neidin syömisiin. Olisihan sitä voinut vähän panostaa ja huolehtia, että meillä aikuisillakin olisi vähän mutusteltavaa.

Kotiin paluu olikin vähän hätäisempi, sillä meidän täytyi kävellä aika ripein askelin juna-asemalle, sillä bussit takaisin kestäisivät aivan liian kauan ja aiheuttaisivat ihan liikaa häslinkiä ja juna menee vain kerran tunnissa. Neiti nukahti rattaisiin alta aikayksikön.

kulttuuri suosittelen