Korviini kantautui yksi iltapäivä työpaikan kahvitunnilla moinen lause, joka meni jotakuinkin näin: ”Siis ihan oikeasti, ihminen joka tienaa alle kolme tonnia kuussa, eihän sellaisia vakituisia työntekijöitä oikein ole. Eihän sellaisella summalla edes elä!” Melkein tuossa vaiheessa teki jo mieli sanoa, että on myös perheitä ketkä eivät yhdessäkään tienaa noin suurta summaa kuukaudessa, mutta pidin suuni suljettuna ja hymyilin vienosti kommentin päästäneelle ihmiselle.. Siitä hetkestä lähtien on tehnyt mieli kirjoittaa perheestä, ketkä eivät moisia summia edes yhdessä saa. Saisikin!! 

———–

Silloin kotona ollessani, josta ei tosin kauaakaan ole, mietimme aina, että kuinka sitä taas pärjätään seuraava kuukausi kotihoidon tuella ja miehen palkalla. Ruokalista koostui aina sellaisista ruoista, jotka olivat halpoja ja joista sai syödä monta päivää putkeen. Rahaa oli myös enemmän käytettävissä, koska ei tarvinnut maksaa kuin yhden auton normaalit dieselit ja oma autoni liikkui tarvittavat ajot kuukauden aikana vain muutamalla kympillä. Hoitomaksuja ei tullut, vaikkakin esikoinen olikin osapäivähoidossa, mutta miehen tulot alittivat alimman tulorajaluokituksen, joten siinäkin sai säästettyä. Lainamme olimme jo ennen äitiysloman alkua sopineet pienempi eräisiksi, joka tosin oli iso helpotus kun ei ollut sitä normaalia tulotasoa. Tosin nyt tuon uuden maksujärjestelyn ansiosta lainan lyhennyksemme kasvoivat muutamalla kympillä kuukaudessa. Jotkut varmasti ajattelevat, että muutama kymppi sinne tai tänne, mutta meille, keskivertoa alhaisemman tienistiluokan työntekijöille moiset muutamat kympit ovat paljon. Muutamalla kympillä saa jo lähes viikon ruoat, mutta nyt ne sijoitetaankin lainoihin. Argh, mutta omapahn oli päätöksemme tuolloin  

Nyt kun ensimmäinen palkka sitten lähes 1,5 vuoden jälkeen, kilahti tililleni, meinasi jalkani livetä alta! Olihan se nyt aivan älytön helpotus nähdä tilillä lojuvan edes hetkellisesti kasa numeroita! Mutta tosin hetkellisesti… Heti alkoivat taas luomani excel listat päivittymään; lainat – ok, maksettu. Vastike -ok, maksettu. Ruoka -ok, maksettu. Jne jne… Seuraavaksi tili olikin jo lähes tyhjä, tai no siis oli siellä sen verran, että autoilla pääsee liikkumaan paikasta a paikkaan b, mutta kauheasti muulle ylimääräiselle ei olekaan varaa. Iski kitkerä todellisuus, mutta mitäpä siitä, olemme jo tottuneet siihen  

Kauhulla odotan jo sitä ensimmäistä päivähoitolaskua. Se summa, jonka arviolaskurilla laskin, siirtyi tässä kuussa säästöön pahemman kuukauden varalle, mutta huhhuh kuinka paljon voikaan hoidot maksaa! Tosin, hyvästä hoidosta sietää maksaa ja pitäähän hoitajienkin palkkansa saada! 🙂

Kaikki nämä raha-asiat ahdistavat aina niin mielettömästi, että monesti miettii, onko se edes kaiken sen arvoista käydä töissä. Kyllä töitä tekemällä saa toki työllensä vastinetta, mutta samaa vauhtia myös kulut nousevat. Lasten päivähoitomaksut, bensakulut… Kaikki nuo siihen muiden kulujen päälle, niin eipä siinä sitten oikein ylimääräistä jääkään. 

Onneksi meillä on siinä suhteen hyvä tilanne, että vanhempamme voivat auttaa tiukemmankin paikan tullen, mutta ei se ole mielestäni heidän velvollisuus elättää aikuisia lapsiaan! Itsepähän päätimme nuorina hankkia lapsia ja itse meidän tulee heidät elättääkin ja niin tulemme tekemäänkin. Haluan lasteni oppivan, että raha ei ole vain paperin tai metallin palanen, vaan että jokainen sentti on todella arvokas, ja että ei tule ostaa jotain mille ei ole oikeasti perusteltua tarvetta. Uudet hankinnat tulee harkita tarkkaan; onko meillä oikeasti tarvetta sille? Löytyisikö samankaltainen, esim pesukone, käytettynä? Ihana paita, mutta tarvitsenko sitä kaappiin jatkamaan tuota ei käytettyjen- vaatteiden kasaa? En tarvitse, silloin en sitä ostakaan.. 

En sano, että olemme köyhiä, ei emme me ole. Olemme vain pienituloisia. Elämme hyvää elämää, josta löytyy kaikki tarpeellinen ja kaikelle ostetulle asialle/tavaralle on aina suuri tarve. Teemme matkoja, jos säästöissä on rahaa, muulloin vain elämme normaalia elämää vailla suurempia elämyksiä. Lapsille on tarpeeksi elämystä, kun he pääsevät vaikkapa läheiseen uimahalliin polskuttelemaan tai kaupungin pikkukakkosen puistoon leikkimään poliisiautolla. 

Suurin vinkki, jonka voin jakaa toisille samassa tilanteessa oleville, on tarkat tulot ja tarkat menot sekä tulojen ja menojen taulukointi! Ehdoton plussa on, kun tietää että saatavat palkkatulot ovat aina samat, eivätkä ne muutu ainakaan pienemmäksi. Menot ovat meillä myös kuukaudesta toiseen samat: puhelin-, sähkö- ja nettilaskuihin on varattu tietyt summat rahaa, eikä ole mieltävää niiden menevän ylöspäin.. Siksi kilpailutammekin joka vuosi kaikki liittymämme, aina kohti edullisempaa vaihtoehtoa. No lainat ja vastikkeet ovat lähes aina samat, ne eivät yleensä muutu mihinkään, ellei toki itse esim. lainoihin tee muutoksia, kuten itse menimme mukamas säästömielessä tekemään. Ruokaan kannattaa sijoittaa mahdollisimman vähän rahaa. Nykyään saa hyvinkin 300 eurolla neljän hengen ruoat ja muut välttämättömät pesu- yms aineet edullisesti, kunhan juoksee tarjousten perässä. Se on sitä, mutta jostain on tingittävä ja ruoasta pystyy aina tinkimään. Itse tosiaan teemme ruokia sillä metodilla, että niistä tulee syödä vähintään kaksi päivää ja niiden tulee olla terveellisiä! Emme syö eineksiä emmekä hössötössö ruokia, vaan ravinteikasta ruokaa, joka sisältää aina tuoretta lihaa ja kasviksia. Terveellisen elämän ei tarvitse olla kallist! Ja yksi millä saa pihistettyä ruokamenojansa, on suunnitelmallisuus. Tästä kirjoitinkin vähän aika sitten tuonne, enkä edelleenkään ole tapojani muuttanut. Joka viikolle on ruokalistansa ja kauppaan mennään ainoastaan ruokalistan kanssa. Ilman sitä kauppalasku saattaa nousta korvia kuumottavan korkeaksi! 

Odotan sitä päivää, kun saamme elää sellaista elämää ettei aina kuun lopun häämöttäessä tarvitse alkaa stressaamaan rahasta. Että ne rahat oikeasti riittäisivät sinne loppuun asti ilman suurempia uhrautumisia. Ehkä me vielä joskus tuohon tilanteeseen ennätämme 🙂