Mitä muutoksia tein liikkumisen suhteen?

Ensimmäisessä tektissä kerroin, että ennen laihdutin tai ainakin yritin laihduttaa vähentämällä ruokaa ja kävelemällä. Muistan joskus menneeni töihin iltavuoroon ja aamulla söin vähän puuroa mehukeitolla ja töihin otin jugurtin sekä nuudelipussin missä oli seassa vihanneksia. Illalla sitten kotona söin muutaman leivän. Tässä oli ennen minun ruokavalio ja liikuntana kävelin joka päivä 30min lenkkejä + vatsalihaksia treenasin. Työkseni tein siis lähihoitajan töitä, vanhusten sairaalassa joten työ oli rankkaa.
Raskauden alettua esikoisestani vuonna 2014 pyrin syömään mahdollisimman hyvin, miten nyt raskauspahoinvoinnilta pystyi, koska olin vastuussa siitä mitä neiti saa, mutta herkkuja ja roskaruokaa meni silti aika paljo, miksi sitten kilojakin tottakai kertyi hyvin. Neitokaisen syntymän jälkeen aloin liikkumaan heti kun vain pystyin ja jaksoin. Alkuun kävelin ja kun alkoi pikkuhiljaa kunto nousemaan aloin hölkkäämään maltillisesti. Reenejä tein niin pihalla kuin sisälläkin, lihaskuntoa ja hiittejä. Lihaskunnossa apuna käytin nilkkapainoja (2kgx2) sekä kuminauhoja. Painohan minulla ei tippunut, mutta senttejä kyllä muistelisin ainakin että lähti. Ainakin kuvien perusteella.
Kuopustani aloin odottamaan esikoiseni ollessa 6,5kk. Raskauspahoinvointi teki silloin tehtävänsä ja laihduin paljon. Tällä kerralla olin viisaampi ja söin terveellisesti. Ainakin niin terveellisesti kuin silloisilla tiedoillani pystyin. Liikuntakiellon sain 20+ viikoilla. Raskauskilojahan ei silloin kuitenkaan tullutkaan kun +3kg. ja 4.2016 poikani syntymän jälkeen päästyäni kotiin painoin saman verran kuin ennen raskautta. Painoni alkoi tippumaan ihan huimaa vauhtia, ehkä apuna oli vieläkin terveellisempi ruokavalio + tandemimetys (jos joku ei tiedä mitä tämä termi tarkoittaa, niin imetin siis molempia samaan aikaan). Painoni siis tippui ensimmäisen kuukauden aikana 7kg. Tämän jälkeen paino alkoi tippumaan hitaammin, noin 2-3kg/kk. Aloin liikkumaan heti kun kykenin ja aika nopeasti se tyssäsikin. Arvasin, että jokin on vialla, kun minulla oli epämukava tunne. Kukaanhan ei minua silti uskonut eikä neuvolan lääkäri antanut selvyyttä asioihin. Kuopukseni ollessa n. 2kk minulle ilmeni kierukan laiton yhteydessä, että minulla on lievä laskeuma ja minun täytyi aloittaa oireiden mukainen hoito. Onneksi olin niin onnekas, että minulle tuli vain lievänä ja saisin oikeilla ohjeilla ”ongelman” pois. Syyskuussa lähdin fitfarmin mama valmennukseen ja sieltä sainkin lisää ohjeita miten saan laskeumani ”pois päiväjärjestyksestä”. Pieniä treenejä aloin tekemään aina siihen asti, että laskeuma ilmoitti itsestään. Vähän väliä laihduin ja aloin löytämään balanssin. 2016 vuoden lopussa laskeuma vaivat lähtivätkin kokonaan pois.
2017 vuoden keväällä pystyin jo hölkkäämään pieniä matkoja. Tottakai pikkuhiljaa matkat pitenivät miten nyt kunto sitten nousikin. Reenasin silloin kolme päivää aina putkeen (yksi hölkkä päivä ja kaksi lihaskunto päivää) ja sitten pidin levon ja taas 3 päivää putkeen reeniä. Tämä kävi hyvin minulle, lihaskunto reenit tein nilkkapainoja (2kgx2) hyväksi käyttäen ja kehonpainolla youtube videoita hyödyntäen. Aloitin välissä sitten juoksuohjelmankin puolimaratoonille, mutta se tyssäsi rasitusvammaan. Siitä voin kertoo toisella kertaa enemmän.
No, mitäs mä sitten nykyään teen? Niinkuin ensimmäisestä kuvasta huomaa, kävelen tosi paljon nykyään. Hyötyliikunta on parasta! Kävelen viikossa pääsääntöisesti vähintään 12-20km perus hyötyliikuntaa eli kävelen kauppaan ja kävellään viemään esikoista kerhoon kaksi kertaa viikossa.

Kävelyn lisäksi joogaan 1-2x vk. Flow jooga on nykyään enemmän käytössä. Eli paikkojen availua ja syviä venytyksiä. Jälkimmäinen kuva on merenneito asento, ja kun joogaamisen aloitin 2017 syksyllä ei ollut tietookaan että tuohon asentoon olisin taipunut. Vieläkään se ei täydellinen ole, mutta pikkuhiljaa ja tavoitteitahan pitää treenatessa olla jotta motivaatio pysyy yllä!

Motivaatioista puheen ollen, yksi tavoitteeni on puhdas käsillä seisonta ilman seinää!
Nyky viikkooni siis kuuluu, otan esimerkiksi teille nyt tämän menevän viikon tähän:
Maanantaina joogasin 45 min + koko kropan rullailut päälle.
Tiistaina kävelin kauppaan 4km plus tein 18min kestävän cardio treenin ja venyttelin.
Keskiviikkona joogasin 30min ja rullailin paikkoja joita kolotti.
Torstaina kävelin ystäväni seuraksi puolet matkasta heille päin ja sieltä takaisin, yhteensä 8km +plus pieni vatsalihasliike ja venyttelyt.
Perjantaina tein ystäväni kanssa 30 min kestävän rasvanpolttotreenin.
Launantaina eli tänään hyötykävely kauppaan ja takas yhteensä 4km. Tämä on siis lepopäiväni, ei mitään raskasta. Pieni palauttava rauhallinen kävely.
Sunnuntai eli huomenna olisi sitten vuorossa vielä yksi treeni. En ole vielä päättänyt minkä teen ja jos olen väsynyt en tee ollenkaan.
Oman kropan kuuntelu on tärkeintä. Tämän takia torstaina pyhitin päiväni pelkkään kävelyyn vaikka olin suunnitellut tekeväni treenin. Välillä pidän enemmän ihan lepopäiviä, jollon en edes joogaa ja välillä on näitä viikkoja kun teen paljon kaikkee. Miten nyt sitten kroppa jaksaa ja mikä vireystilani on. Tämän viikon vireystilani on ollut ihan todella hyvä, koska lapseni (kuopukseni, ihana tissittelijäni) antaa minun vihdoin nukkua edes vähän, kun hänellä on niitä kausia jollon heräilee todella paljon. Sekä aloin taas syömään terveellisemmin kun joulun ja uudenvuoden annoin itseni herkutella mieleni mukaan ja tulihan sitä aika paljon syötyäkin kaikkea.
Kauhean pitkä teksti taas tuli, toivottavasti joku jaksoi lukea ja niin paljon asiaa että toivottavasti pysyitte perillä!
Ensi tekstissä ajattelin ottaa puheeksi ruuan, nyt en viitsinyt niin paljoa siihen panostaa.
Kiitos kiinnostuksestasi!