Lepoviikko

Hyvää alkavaa viikkoa, täältä sairastuvalta. Kyllä, me ollemme taas flunssassa.

Viime viikolla oli alkuviikosta todella paljon taas menoa. Lapsilla oli leikkikavereita ja äitillä vähän juttuseuraa. Perjantaina kumminkin kuopukselle iski kauhea flunssa ja jumituttiin tottakai kotiin.  Lauantaina kuitenkin aamusta isäni laittoi minulle viestiä, että hän on tampereella ja olisi muutama tunti aikaa kulutettavana, että olemmeko me kotona. Tottakai, annoin luvan tulla kahville vaikka tiesinkin että hyvä ystäväni on tulossa melkein 1,5kk tauon jälkeen käymään (muutti toiselle paikkakunnalle). Isäni käy meillä niin harvoin ja kun tiesin hänen olevan vain pari tuntia niin en nähnyt tätä huonona. Toki ei ystävänikään tätä pahalla ottanut, kun kerkesi sitten isäni lähdettyä oleen vielä pari tuntia kummityttönsä kanssa rauhassa.

Minulla on syntymäpäivä nyt kuun lopusta ja olemme ystäväni (esikoisen kummitäti) kanssa ottaneet tavaksi tarjota toisillemme ruuat jossain syntymäpäivän kunniaksi. Nyt kumminkin lähdimme tästä sitten silloin lauantaina ja menimme ensin elokuviin kastomaan the shape of water (oli muuten todella mielenkiintoinen ja hyvä elokuva!) ja siitä sitten menimme syömään american dineriin. Dinerin jälkeen päätimme vielä mennä kahville fazerin kahvilaan ja siitä sitten tulin kotiin. Oli kyllä ihanan pitkän kaavan kautta tämä illanvietto, normaalin syömisen sijasta. Sisareni oli käynyt lauantai illasta vielä meillä kahvilla lastensa kanssa, viihdyttämässä meidän lapsia.

Eilisen me sitten olimme kotona perheen kesken, katselimme elokuvaa ja nautimme olostamme. Ainoa ongelma eilisessä oli se, että minullakin alkoi kurkku ilmoittaa itsestään. Tämän viikon ohjelma on siis todella yksinkertainen, esikoista viedään harrastuksiin/kerhoon ja me kuopuksen kanssa parannellaan itseämme. Minä en vielä tänään järin kipeä ole, mutta otan varman päälle enkä juurikaan liiku jotta en sitten kunnon flunssaa saisi. Pieniä kävelylenkkejä toki saatan tehdä jaksamisen mukaan, tänään ainakin olen ollut todella väsynyt joten tuskin ainakaan tänään. Toki treeneistä tauko tekee pelkkää hyvää, varsinkin kun ei poitsu anna juurikaan nukkua kun on niin tukossa että on pakko saada olla tissillä yöt.

Tänään menimme kuitenkin bussilla kaupoille kuopuksen kanssa nopsaa käymään, kun olimme vieneet neidin kerhoon. Neitokaisen posket ovat olleet todella kuivat nyt jo syksystä asti. Alkuun käytimme bepanthenia, kuitenkin neitokaisen kosketusallergia pähkinään hankaloitti asiaa ja tietenkään se ei sopinut (sisältää manteliöljyä). Neuvolasta saimme sitten mini derm nimistä voidetta, se auttoi aika hyvin mutta heti kun unohti kerran laittaa niin johan oli taas posket melkein ruvella. Nyt sitten kävin tänään hakemassa sheavoita life myymälästä. Kerran vasta olen sitä laittanut noihin poskiin ja riittoisaa ainakin se on. Kyseinen tuote on pelkkää luomu sheaa, joten ei tarvitse miettiä uskaltaako käyttää useasti. Rasvasta voin kertoa meidän kokemuksia sitten myöhemmin. Ainakin monilta olen kuullut todella paljon hyvää! Tämä ainakin sopii pähkinä allergikolle. Tässä rasvoja etsiessä neitokaiselle on tullut huomattua että todella monessa rasvassa on juurikin pähkinärasvoja, ikävä kyllä. Ei toki halvimmasta päästä, mutta varmasti hintansa väärti ja riittoisa ainakin!

IMG_8368.JPG

Tänään maalasimme kumminkin säästöpossut koko porukalla, jotka lapset sai ystäväperheeltä joululahjaksi. Vitsi, että lapset tykkäs! En olisi uskonut, että noi jaksaa noin kauan maalata ja pysyä paikallaan 😀

IMG_8397.JPG

Viikonloppuna meidän olis vihdoinkin tarkoitus lähteä mieheni äidille viikonlopuksi ja katsomaan tottakai muitakin hänen sukulaisiaan. He asuvat 200km päässä, joten max 1xkk päästään käymään, nyt tammikuussa jäi välistä kun ei ollut ylimäärästä rahaa. Nyt kumminkin pääsemme sinne ja lapset menevätkin mieheni serkulle (kuopuksen kummitädille) hoitoon lauantaina muutamaksi tunniksi ja me menemme varmaan siksi aikaa pilkille tms.

Laadin muuten itselleni ihka ensimmäisen treenin ja testasinkin sitä viime perjantaina ja oli meinaan hapottava! Siitä ajattelin laittaa myöhemmin postauksen heti kun olen tervehtynyt ja saan otettua kuvia/videoita liikkeistä.

Mitä sä meinasit tehdä tällä viikolla? Muistakaa kuunnella itseänne ja kroppaanne, jos tuntuu siltä ettei jaksa treenata niin sitä ei ole pakko tehdä. Parempi on pitää muutama lepopäivä kun vetää säästöliekille 🙂

-Tiitu

Suhteet Ystävät ja perhe Terveys

Viime viikon kuulumisia

Hei ja ihanaa uutta viikkoa sulle!

Pienen pieni hiljaiselo, mutta nyt ajattelin kertoa meidän viime viikosta 🙂

Meidän viikko oli aikamoista hulinaa joten on saanut kyllä mennä ja tulla jatkuvasti..

Maanantai alkoi tuttuun tapaan, kävelimme viemään esikoinen kerhoon, vedin lapsia pulkassa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että se ei ollut hirveän hyvä idea, koska oli aika hyvin hiekoitettu paikat joten takaisin tullessa puolet matkasta kuopus käveli ja puolet oli sylissä (seuraavana päivinä tuntui hyvin käsissä että oli poitsua kantanut!) Illalla tein 30minuutin hiit treenin, lapset teki välillä mukana ja välillä antaen vähän haastetta/lisäpainoa.

Tiistaina meillä kävi ystäväni kahden poikansa (joista toinen on kummipoikani) kanssa kahvilla ja iltapäivästä me reippailtiin esikoisen kanssa ja käveltiin telinevoimisteluun sekä sieltä takaisin. Neiti on nyt alkanut mennä jo itsenäisesti hyvin telinevoimisteluun ilman että tarvitsee mennä salin puolelle.

Keskiviikkona päätettiin ulkoilla ihan ajan kanssa! Lähettiin pulkkaretkelle, käveltiin mun siskolle tuohon 2,5km päähän ja siitä sitten laskettelemaan ja kävely takaisin. Yhteensä 2h oltiin siis ulkona ja kyllä tuli hiki sekä hyvä treeni! Kävelin yksin myös tuon meidän lähellä olevan laskettelurinteen ylös ja alas, lasten pulkkaillessa alhaalla tätinsä kanssa. Tuo laskettelurinne on niin jyrkkä etten uskaltanut lapsien kanssa sitä alkaa laskemaan.

Torstaina oli ihan hirveä lumimyräkkä, joten kuljimme kerhoon bussilla. Iltapäivästä lähdimme kaupoille ja siitä minä lähdin sitten shoppailemaan kaupunkiin itselleni uutta shampoota, ajattelin kuvan tähän laittaa ja kertoa sitten miten toimii ja koska tämä pieni tahmasuus lähtee kun sen olen itsekkin saanut selville eli lisää shampoosta myöhemmin. Kauppojen jälkeen menin vielä joogaan.

IMG_8261.JPG

IMG_8262.JPGShampoo on siis kemikaalivapaa ja on palashampoo muodossa.

Perjantaina sisareni tuli lapsensa kanssa kylään aamusta ja veinkin päivällä lapset sinne hoitoon, kun itsellän oli sovittuna tyttöjen ilta ystäväni kanssa ja mieheni joutui jäämään ylitöihin. Lapset jäivät todella mielellään hoitoon vaikka varauduinkin pahimpaan. Lähdin sitten ystävättärelleni ja söimme tacopeltiä sekä katselimme sarjaa ja söimme herkkuja (pähkinöitä, rusinoita ja tortillasipsejä). Oli kyllä ihan mahtava ilta, näitä iltoja kun on niin harvassa. Viimeksi taisi tällainen ilta olla vähän päälle 2vuotta sitten ja silloinkin esikoinen nukkui viereisessä huoneessa.

Lauantaina kävimme lasten kanssa pulkkailemassa ja puistossa sekä teimme miehen kanssa illalla treenin yhdessä! En muista koska viimeksi näin olisi käynyt, siis reenin suhteen.

Eilen aloitin päiväni joogaamalla. Myöhemmin aamupäivästä käytiin kävelyllä koko perheen kesken ja iltapäivästä menimme vielä veljeni ja hänen tyttärensä kanssa pulkkaileen. Oli kyllä tosi ihana päivä, kun saimme pitkästä aikaa olla perheen kesken, kun mies ei joutunut olemaan töissä.

Joogassakin on tullut tuloksia! Seuraavissa kuvissa näette niitä. Ensimmäisen kuvan laitoin, kun huomasin että selkäni taipuu paremmin kuin koskaan sekä tuo asento on vaan todella mieleinen!

IMG_8152.JPG

Koskaan en ole päässyt siltaan! Nuorempana olin sisarelleni kateellinen kun hän pääsi ja pystyi kävelemäänkin tuossa asennossa. Kävelyyn itselläni on hieman vielä matkaan, mutta silta onnistu ja siitä olen todella tyytyväinen!

IMG_8192.JPG

Katsoin tässä yksi päivä youtubesta jooga videon ja siinä oli  nämä kaksi seuraavaa asentoa, mä mietin että ei tule onnistumaan. Yllätykseksi ne kuitenkin onnistui!! Ehkä mä vielä joskus pystyn myös seisomaan päälläni ja käsilläni ilman seinääkin!

IMG_8047.JPG

IMG_8079.JPG

Tämän seuraavan kuvan halusin laittaa, koska mielestäni se on todella kaunis! Lapset ihmettelee nykyään joka päivä lumen määrää. Tänään kävelimmekin jo lasten kanssa kerhoon ja kuopuksen kanssa pidemmän kautta kotiin sekä varmasti menemme vielä ulkoilemaan kun on niin kaunis keli! Toi aurinko lämmittää niin mieltä kuin ilmaakin vähän. Voi kun tämä ilma säilyisi pitkään. Nyt menen herättämään kuopuksen päiväunilta, mies lähti juuri hakemaan esikoisen kerhosta.

IMG_8252.JPG

Nauttikaa kauniista ilmasta sekä rakkaistanne <3

-Tiitu

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Vanhemmuus