Tag: ilo

Olen kerran jos toisenkin sanonut olevani kesäihminen, mutta olenko sittenkään? Olen syntynyt toukokuussa, silloin kun kaikki on vielä kainon vihreää ja ulkona tarvitsee villatakkia. Kesästä tulee mieleen monia ihania hetkiä ja retkiä, mutta myös hiki, allergia ja itikat. Kesäihmiset ovat oikeastaan hieman pelottavia. Tiedättehän, sellaiset paidattomat ja punakat tyypit, jotka istuvat päivittäin terassilla nesteyttämässä itseään […]

Sanoja tärkeämpää saattaakin joskus olla se, miten ne sanoo. Hyvä aikomus pelastaa vähän kömpelömmänkin kohteliaisuuden.

Peltoja silmänkantamattomiin, kilometritolpassa lukee ”Elä”. Bussin kello näyttää väärää aikaa – onko ikinä Oikea Aika? ”Millaisista miehistä sä tykkäät”, tiedustelee työtoveri. ”Voiko niistä tykätä?”, kysyn ,mutta vastaan sitten että teoriassa herkistä ja feminiinisistä, käytännössä sellaisista joita elämä on kolhinut ulkoa ja sisältä. Rosoisista niin kuin se iäkäs vanki, jonka kanssa vertailimme tatuointeja. Hän oli ensimmäistä […]

”Vaaleanpunainen on lääke” totesi terapeuttini kerran, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Vaaleanpunaisessa on jotain lämmintä, lohduttavaa ja esteettisesti miellyttävää. Ei ole sattumaa, että kun haluaa antaa vaikkapa jonkun ihanan lahjan tärkeälle ihmiselle, mieleen tulee vaaleanpunaisia asioita: Vaahtokarkkeja, pastellisävyinen maalaus, suklaarasia,villasukat, pinkkiin kääritty paketti. Kimppu vaaleanpunaisia kukkia on ehkä söpöyden multihuipentuma! Vaaleanpunaista saatetaan väheksyä, ehkä […]

Elämässä kauneinta on (kenties kaipauksen ohella) ihmettely. Koska  aina tiedä, miltä planeetalta olen tänne tipahtanut (oisko sieltä Venuksesta sitten?), niin monikin asia on aidosti ihmeellistä – hyvässä ja pahassa. Tänään pakkaskeleihin tarkoitetun toppatakin ja erityisen leudon ilman yhdistelmä ihmetytti ihanasti ; miten voikaan olla näin lämmintä ja mukavaa! Ihmisten käytös ihmetyttää valtavasti, ja verrattain usein […]

Olen silleen sentimentaalinen, että minua liikuttavat ihmisten pyrkimykset tehdä pyytetöntä hyvää. Eniten koskettaa se, kun joku on ääni sellaisille, joilla sitä ei ole.  Mannerin jalanjäljissä En ole vegaani, mutta voin silti vähän vilkaista. Nyt kun eläinten puolestapuhujan, upean runoilija Eeva-Liisa Mannerin syntymästä on 100 vuotta, ja Helsingin kaduilla laukkaa susi, jonka turvaan pääsyä olen toivonut […]

Misofonia saa ahdistumaan ruokapöydässä.

  Pupulandian Jennin julkaisi jo monia viikkoja sitten  postauksen Ei yhtään liikaa, ja teksti on pyörinyt siitä saakka mielessäni. Vaikka olemme joitakin yhteneviä arvoja lukuunottamatta suositun blogittaren kanssa persooniltamme varmasti kovin erilaisia, kirjoituksen  tunnelmat resonoivat minussa vahvasti. Millaista on olla, kun on aina vähän liikaa tai liian vähän? Millaista voisi olla, ellei aina sitä miettisi? […]

Oikeus omanlaiseen arkeen ja juhlaan!

Sekin on kyllä romcomeista opittua, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Joku viisaampi voi kertoa, onko näin?