Miksi pitäisi perehdyttää? #onkopakkojaksaa

Lilyn uusi #onkopakkojaksaa-kampanja herätti minussa heti ajatuksia, koska olen kirjoitellut tänne blogiin aika paljon työelämäaiheista.

”Lilyn kampanja #onkopakkojaksaa pureutuu työuupumukseen. Haluamme tehdä näkyväksi, miten yleistä työuupumus on, ja antaa työkalupakin, joka auttaa sen taltuttamisessa. Erityisesti nuorten naisten väsyminen on asia, jolle haluamme tehdä jotain.”

Olen myös itse ollut yksi noista uupuneista nuorista naisista. Ja kaiken tämän lisäksi, olen jokin aikaa sitten itse aloittanut uudessa työpaikassa. Se on ollut välillä rankkaa – niinkuin uuden oppiminen yleensä.

Listaan alla joitain asioita, jotka koen itse tärkeiksi uupumisen välttämisessä. Nämä asiat ovat mielestäni erittäin tärkeitä kaikilla työpaikoilla työntekijöiden hyvinvoinnin säilyttämiseksi.

IMG_4283.JPG

Mitä työnantaja voi tehdä?

Kunnollinen perehdytys

Luin tänään Destination: Happiness -blogin Netan postauksen, jossa hän kertoi aiemmasta työpaikastaan, joka oli hänelle työnkuvaltaan täysin uusi ja perehdytys oli puutteellinen: ”Ei ollut mitään opastusta, perehdytystä tai mentorointia. Minut heitettiin kylmään veteen räpiköimään.”

Itse vastikään uudessa työpaikassa aloittaneena olen pohtinut paljon hyvän perehdytyksen merkitystä. Jokin aika sitten eräs ystäväni kertoi, kuinka hänen pomonsa oli kommentoinut, että tuleva uusi työntekijä on ”niin hyvä, ettei häntä edes tarvitse perehdyttää”. Ok, tätä kommenttia ei ehkä tarkoitettu kirjaimellisesti, mutta se kertoo valitettavan yleistä tarinaa siitä, miten perehdytys jätetään usein liian vähälle huomiolle.

Hyvin toteutettu perehdytys antaa työntekijälle selkeän kuvan toimialasta, yrityksestä, yrityksen osa-alueesta, jolla työntekijän on tarkoitus työskennellä, ja tietysti työntekijän tulevasta työnkuvasta. Vaikka työntekijä olisi tehnyt samaa tai vastaavaa työtä kuinka kauan, ja vaikka hän olisi miten superosaaja tahansa, uusi yritys on aina uusi yritys. Jokaisessa yrityksessä asiat toimivat eri tavalla, ja on yrityksen vastuulla saattaa uusi työntekijä ajantasalle siitä, miten hommat yrityksessä toimivat.

Jos perehdytys hoidetaan alusta asti kerralla hyvin, työntekijä pääsee mahdollisimman nopeasti hyödyttämään yritystä ja työtovereita. Huonosti hoidetun perehdytyksen jälkeen sekä yritys, että työntekijä kärsivät. Työntekijä ei voi antaa parastaan yritykselle, ja pahimmassa tapauksessa edessä voi olla esimerkiksi uupumus tai muita ongelmia.

Työnkuvan huolellinen määrittely

Ennen rekrytoinnin aloittamista, yrityksen olisi syytä miettiä tarkkaan mihin tehtävään uutta työntekijää haetaan. Ja kun työnkuva on tarkasti mietitty, se pitäisi vielä onnistua kommunikoimaan hakijoille niin, että molemmilla osapuolilla on yhtäläinen mielikuva tulevasta uudesta roolista.

Mikäli työnkuvaa ei vaivauduta miettimään ja määrittelemään kunnolla, tai jos se kommunikoidaan puutteellisesti tai jopa virheellisesti, rekry saattaa mennä pahasti pieleen.

Työnkuvan määrittely on tärkeää myös rekryn jälkeen. Mielestäni tasapainoisen työelämän kannalta on olennaista, että kullekin työntekijälle on selvää mikä kenenkin tontille kuuluu. Kun työntekijä tietää tarkalleen mitä hänen pitää arjessaan tehdä, ja mitä häneltä odotetaan, yllättäviä työtehtäviä tulee vähemmän ja arki on helpommin suunniteltavissa.

Työkuorman realistinen tarkastelu

Olen ihan liian usein ollut tilanteissa, joissa joko minun, tai jonkun työkaverini hätähuutoja liian työmäärän suhteen ei ole otettu tosissaan. On kamalaa ajatella, että lukuisat esihenkilöt vielä tänäpäivänäkin ajattelevat, että työntekijät vaan yrittävät päästä vähällä. Kuten Lilyn kampanjassakin todetaan, yhä useammat nuoret naiset uupuvat työelämässä. Miksi siis heidän hätähuutojaan ei oteta todesta?

Viimeistään silloin kun työntekijä tuo itse esille, että työkuorma on liian suuri, työnantajan olisi syytä realistisesti miettiä miten suuria työmääriä ja odotuksia työntekijän hartioille on laskettu. Toki vielä parempi olisi, että työnantaja ajattelisi tätä jo aiemmin. Joidenkin hyvin tunnollisten työntekijöiden kohdalla voi olla jo liian myöhäistä, kun nämä viimein asiasta itse saavat sanottua.

IMG_4249_edited.jpg

Mitä työntekijä voi tehdä?

Työ on vain työtä – asennoituminen

Vaikka nykyinen työelämä vaatii meiltä aina vain enemmän ja enemmän omistautumista, on syytä pitää mielessä, että työ on silti vain työtä. Kukaan meistä ei voi antaa aina 100% itsestään, eikä sellaista voi vaatiakaan. Mielestäni hyvän työpaikan täytyy myös tarjota joustoa ja tukea työntekijälle, jos tämä sitä tarvitsee.

Me käytämme hyvin suuren osan elämästämme työssä, joten vähintä mitä työpaikka voi vastapalvelukseksi tehdä, on ymmärtää myös työntekijöidensä elämän haasteita. Ja meillä on työntekijöinä oikeus asennoitua työhön niin, ettei se ole aina maailman tärkein asia. Vaikka työhön suhtautuisi intohimoisesti, on välillä hyvä silti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Oma hyvinvointi on tärkeämpää kuin yksikään työ!

Kommunikaatio ja avun pyytäminen

Jos kukaan ei tiedä, miten hukkumaisillasi olet töihin, kukaan ei voi myöskään auttaa sinua. Kerro ongelmistasi ääneen ja pyydä apua. Siinä, että ei pärjää aina omillaan, ei ole mitään hävettävää! On rohkeaa ja ihailtavaa tuoda esiin epäkohdat ja pyytää apua. Ja jos työpaikalla ei ymmärretä tätä… No, sitten jäljelle jää seuraava kohta.

Lähteminen on sallittua

Jos avunhuudoista huolimatta tilanne ei muutu mihinkään suuntaan, on okei lähteä ja vaihtaa työpaikkaa. On ihan ok luovuttaa, se ei ole epäonnistumista, se on sitä, että laittaa oman hyvinvoinnin muiden asioiden edelle. Ja kuten jo lentokoneen turvallisuusvideoista tiedämme, et voi auttaa muita ennen kuin olet auttanut itseäsi. Jos et itse huolehdi itsestäsi, kukas sitten?

Lähteminen on radikaali ratkaisu, ja sitä kannattaa toki harkita tarkoin, mutta lähtemistä ja luovuttamista (tai sitä mitä muut ajattelevat) on turha pelätä liikaa. Joskus saattaa olla tarpeen tehdä radikaalejakin ratkaisuja pelosta huolimatta, koska muutoksen tekemällä voit vapauttaa aikaa ja energiaa asioihin, jotka ovat sinulle tärkeämpiä.

Oletteko törmänneet huonoon perehdytykseen? Entä onko hävettänyt pyytää apua tai luovuttaa?

***

Lue lisää työelämäaiheista! Kootut työelämäpostaukset löytyvät täältä.

Kuvat viimeviikkoiselta työmatkalta Tukholmasta.

Kommentit (3)
  1. Hyvä postaus ja kiitos kun linkkasit mun postauksen! 🙂 <3

    Työhön perehdyttäminen olisi kyllä niin ehdottoman tärkeää. Ja sellainen esimiesten läsnäolo, että työntekijä oikeasti kokee saavansa konkreettista apua ja tukea, jos sitä tarvitsee. Itse koin niin, että asiani kyllä siinä hetkessä kuunneltiin kun sen kerroin, mutta kukaan ei kuitenkaan oikeasti tehnyt (tai ehkä edes voinut tehdä) mitään konkreettista. Tilanne oli tietysti niin kovin erityislaatuinen esim yritysmaailmaan verrattuna – työskentelin tuolloin siis luokanopettajana, ja koulun resurssit nyt vain ovat paskat. Ei ole antaa avustajia, erityisopetusta, koulupsykologin palveluita, mitään. Kun monella oppilaalla on monenlaisia vakavia ongelmia eikä ole kuitenkaan mitään mitä niille yhtäkkiä voisi tehdä, kaatuu se kaikki luokanopen niskaan.

    Nykyinen työni on ”siisti sisätyö” toimistossa ja vaikka meilläkin oli myös aika lyhyt ja kevyt perehdytys, niin tässä työssä se ei sitten taas ollenkaan niin paljoa haittaa, kun hartioilla ei paina vastuu jonkun toisen hengestä, oppimistuloksista tai vanhempien valituksista. Ja oltiinhan me kyllä 10 päivän ajan Ruotsissa yrityksemme pääkonttorilla, että se on paljon enemmän kuin tuossa aiemmassa työssä. Ja kun työskentelee ”vain” asioiden kanssa, se tuntuu aiempaan kokemukseen verrattuna tosi kepeältä. Jos joku tekemäni käännös nyt on vähän sinnepäin, niin kenenkään maailma ei todellakaan kaadu siihen. 😀

    1. Kiitos! 🙂 

      Siis varmasti just tuollaisissa töissä, kuten vaikka opettajana se perehdytys ja tuki olisi ihan äärettömän tärkeää! Siinä on kuitenkin vastuussa niin isoista asioista. Ja kamalaa jos asioille ei voi tehdä mitään, vaikka tahtoa ehkä olisikin. Se on varmasti ihan musertava fiilis, kun toivoa paremmasta ei ole ja pitää vaan yrittää tehdä parhaansa niillä resursseilla ja jaksamisella jota on. 

      On kyllä kiva olla sellasessa duunissa, missä maailma ei kaadu, jos joku menee pieleen. Helpottavaa kun voi ajatella, että ei ole mikään maailmanloppu vaikka joskus jossain ei onnistu 🙂

  2. Kiitos että listasit keinoja uupumuksen välttämiseksi, tosi tärkeitä ja hyödyllisiä pointteja!

    T. Toimitus

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *