Oon jonkin aikaa jo pohtinut blogata tästä iki-ihanasta aiheesta, somettamisen ihmeellisestä maailmasta. Sitä mukaan kun sosiaalinen media lisää otettaan meistä uhreistaan, kasvaa myös mitä kummallisin ohje-säännöstä (kirjoittamaton sellainen) siitä MITEN KUULUU SOMETTAA.

Esimerkiksi facebook-profiilin tai instgaram-tilin pitäisi olla käsittääkseni henkilön oma henkilökohtainen ”maailma” tai ainakin jonkinasteinen heijastuma jokaisen omasta maailmasta ja mielenliikkeistä. Katsaus sen ihmisen arkeen, juhlaan ja ajatuksiin. Right? Oma. Henkilökohtainen. Mun näkemys.

Mutta ehei. Somessa tuntuu olevan tapana jakaa kiillotettua kuvaa arjestaan ja itsestään. Miettiä hyvinkin tarkkaan mistä kulmasta otettu profiilikuva-selfie tekee eniten oikeutta tai mitä elämästään saa kertoa. Usein pääasia on vaan näyttää mahdollisimman hyvältä, kiinnostavalta.  No tottahan se on että harva sinne haluaa ja uskaltaa kertoa kuinka oli kakka tänään kovalla, vaimo valitti viidettä päivää putkeen, ulosottomies kävi ovella tai mies kynsi naamallaan pihaa kännissä. Ja aika moni kokisi varmaan ahdistavana myös lukea sellaista lähes inhorealistista avautumista.

Mutta jotain hullua musta on siinä että ihmiset niin kovin hanakasti hyökkää kimppuun sosiaalisessa mediassa. Ei saa kertoa että kävi salilla, koska sillon oot fanaattinen jumppapirkko ja kohta toi sun kuntoilu-innostus taas romahtaa. Et saa kertoo juovas viiniä koska sit oot juoppo ja kevytkenkäinen bilehile. Et saa kehua lastas koska joku lapseton vetää iki-vihreä herneet nokkaan koska sä vauva-onneas hehkuttamalla hierot märkää rättiä (vai vaippaa?) heidän naamaansa. Mutta älä herra varjele ainakaan kehu lapsettomuuden onnea ja tyytyväisyyttä omaan ratkaisuusi koska sinähän et ole nainen etkä tiedä onnesta mitään koska sulla ei oo omaa nahkapokaalia.

Älä yleensäkään ole somessa onnellinen ja kerro sitä, koska se ärsyttää. Mutta hei älä myöskään koskaan valita koska sulla on asenneongelma.

Älä jaa itestäs napsimiasi kuvia koska sit oot olevinas. Älä laita kauniita, seksikkäitä kuvia koska sillon oot ittees tyrkyttävä lumppu. Älä laita kuvaa jossa et oo täydessä tällingissä koska somessahan sun kuvat on myös sun käyntikortti, sun kuvanhan voi nähdä vaikka tuleva puolisokokelas tai pomo.

Listaa vois jatkaa loputtomiin…

Kuinka moni meistä oikeesti kahvipöydässä sanois toiselle niin ilkeästi kun vaikkapa naamakirjassa sanoo. Somessa löydään täysin surutta. Siellä on jotenkin muka luvallisempaa haukkua ja ivata. Esittää muka näppäriä kiperiä kommentteja toisista. Ja vallankin erilaisilla keskustelupalstoilla nimimerkin suojista on helvetin helppoa huudella hävyttömyyksiään.

Miettikää nyt, kuinka moni menis sanoon vaikka paljon kohua kommenteillaan aikaan saaneelle poliitikolle että tämän pitäisi kuolla tai hakeutua hoitoon? Tai että aiot tappaa hänen perheensä tai jotain muuta? Tai kuinka moni meistä menisi keikan päätteeksi sanomaan artistille josta ei pidä että tämän kuuluisi painua helvettiin. Tai kuinka tämä on täys pelle ja turha?

Sitten täysin oma lukunsa tässä ihmeellisessä säännöstössä ja käyttäytymisessä on esimerkiksi pohdinnat siitä ”Kenen kuvista/kommenteista saa tykätä?”. ”Onks noloo jos mä kommentoin sille?” ”Mitä sekin aattelee jos mä tykkään sen profiilikuvasta?”.

Olen käynyt keskustelua aiheesta onko miespuolisen tuttavan sopivaa tykätä naispuolisen fb-kaverin kuvasta jos siitä ei ole kukaan muu mies tykännyt, vielä?

Tai onko outoa/väärin jos varattu mies tykkää jonkun naispuolisen facebook-tutun kuvasta? Onko jotenkin häiriintynyttä jos täysin sulle tuntematon ihminen painaa sitä maagista tykkää-nappia sun julkisen kuvan tai päivityksen kohdalla?

Puhumattakaan näistä mustasukkaisuus-draamoista joissa pengotaan puolison tekemisen somessa, jos ei sentään murtauduta priva-viesteihin niin ainakin kyylätään kelle se on sanonut mitäkin ja kenen kuvista tykännyt.

Siis mitä helvettiä. Ne kuvat ja tekstit sosiaalisessa mediassa ON laitettu sinne jotta niihin kommentoidaan, jotta niillä jaetaan jotain omaa ajatusta muille. Niillä halutaan herättää keskustelua tai niistä toivotaan jotain palautetta. Tykkääminen on noteeraamista. Minä luin sun tekstin ja ”kannatetaan”. Tai näin sun kuvan ja pidin siitä. Harvoin kai mikään ”tykkäys” tarkoittaa ”jätän puolisoni ja tuun sun oven taa.” Tai ”oon säälittävä fanittaja ja tykkäilen tässä julkkisten kuvista epätoivoisena”.

Joten nyt uuden vuoden alussa, ihmiset, muistetaanko että some-maailma on vaan valikoitu heijastuma jokaisen meidän omista maailmoista. Kunnioitetaan sitä mitä muilla on sanottavaa. Jos jonkun päivitykset vituttaa niin kiroa niitä ittekses (tai jos niistä on tarve puhua niin puhu jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Koska KYLLÄ, mullakin on asioita joita en ihan purematta niele somessa ja saatan niistä natista toisinaan… Esim kun tiedän jonkun puhuvan täyttä paskaa ja valehtelevan törkeästi.)

Jos jonkun päivitykset vituttaa alinomaa niin a) poista tyyppi listaltas b) peitä sen päivitykset näkymästä. C) mieti itsekses mikä niissä vituttaa sua, kummassa teistä oikeestaan se ”syy” onkaan.

Mutta pakko ei oo olla ilkeä toisille.

Ja jos somessa alkaa olo oleen niin tukalaa että tarvii syynätä ja kyylätä muita niin että oma mielenrauha järkkyy niin ystävän neuvo. Ilmaiseksi. Kaksi sanaa. HANKI ELÄMÄ. Sillon jos somesta tekee itselleen ongelman ja se vaivaa ajatuksia häiritsevän paljon niin sillon on syytä ottaa pieni sosiaalisenmedian-paasto ja keskittyä livenä ystäviin/harrastuksiin/sosiaalisuuteen.