Kateus ja kadehtiminen lienee jossain mittakaavassa tulleen jokaiselle vastaan elämän polulla, joko saavana tai antavana osapuolena. Sitä tuntee tuota sisäisesti mädättävää ja jäytävää pirulaista milloin mistäkin syystä. Joku havittelee toisen ulkonäköä. Joku kanssaeläjän kiinnostavampaa duunia tai saamia huikeita mahdollisuuksia. Syitä ja tilanteita lienee yhtä paljon kun kateuden myrkkyä maistaneita ihmisiäkin.

Kaikkein kurjinta kateudessa on se, että usein se johtaa myös paskan puhumiseen ja negatiivisiin tekoihin. Vallankin jos ihminen ei itse uskalla myöntää että vitsit mä muuten nyt olen kateellinen tosta ja tästä asiasta ja siksi mielessäni myös kateuden kohde värittyy hetkittäin jopa negatiiviseen valoon. Vaikka asian myöntämällä ja käsittelemällä voisi olla paljon hedelmällisemmät seuraukset ja siinä voisi oppia sekä itsestään että muista ihmisistä paljonkin.

Mutta kateuttahan ei voi myöntää, right? Samallahan joutuisi myöntämään että tästä kohtaa minä olen rikki. Tässä kohtaa minun itsetuntoni ei riitä. Tässä kohtaa minä koen etten ole tarpeeksi hyvä. Tämä resonoi pahasti. Osa ihmisistä ei tosin ehkä kyllä edes tajua kadehtivansa. Kateuden kohde koetaan vaan jollakinlailla todella ärsyttävänä, ylpeänä, erikoisena, vääränlaisena. Ja silloin kun joku on ”niin kauhean ärsyttävä” niin on olevinaan muka lupa puukottaa selkään.

Itsekin kipuilen kateuden kanssa, toisinaan useinkin. Olenhan kuitenkin räiskyvän kuoreni alla hyvinkin hauras ja herkkä, hyvinkin keskeneräinen ihminen. Viime viikkoina olen tuntenut hetkittäin suurtakin alemmuuden tunnetta esimerkiksi ulkonäköasioissa. Sitä niin helposti kokee olevansa aina se second best ja epäkelvollisempi kuin moni muu.

Olen kuitenkin jo vuosia tehnyt työtä valjastaakseni kateuden tunteen hallintaani ja koittanut ottaa siitä opikseni. Tapanani on ollut tunnustella ja kysellä itseltäni miksi joku asia tai ihminen herättää minussa kateutta. Mitkä ovat ne omat kipupisteet jotka kussakin tilanteessa reagoivat. Ja kun näin kohtaa ja myöntää oman rikkinäisyytensä, omat pelkonsa ja heikkoutensa, niin kummasti kateuskin kaikkoaa. Olen ottanut tavakseni jopa keskustella kadehdintaani liittyvien ihmisten kanssa ihan suoraan. Parempi sekin kuin vatvoa itsekseen ja valittaa muille jatkuvasti. Usein kateuden tunteita aiheuttanut henkilö on ollut autuaan tietämätön että hänelle joku voisi olla kateellinen. Usein heidänkin taustaltaan löytyy ihan yhtälailla epävarmuuksia ja jopa kateuden tunteita. Monta hyvää keskustelua on virinnyt rehellisen ystävälliseen sävyyn tunnustetun kateuden kautta.

Itse en muista tilanteita juurikaan että kukaan olisi samalla tavalla avoimesti tullut minulle tunnustamaan kadehtivansa minua jostakin. Mutta luulen joitain tapauksia vuosien varrelta tunnistaneeni, ikävä kyllä siihen v*ttuiluun ja selkään puukottamiseen verhottuna. Mieluummin olisin jutellut aiheesta ja valottanut elämäni ”ei niin juhlavia” puolia, ehkä saaden muutamankin ihmisen ymmärtämään ettei kannata olla minulle ihan hirveän kateellinen. Olen kuitenkin saanut tässä elämän korttien jaossa aikamoisen huonon käden, vaikkapa näiden sairauksien suhteen. Ei tästä elämästä oikein värisuoraa saa tekemälläkään, mutta sen uskallan sanoa että hyvät hetkeni olen useimmiten ansainnut melkoisten henkisten ja fyysisten taakkojen kantamisen jälkeen.

Voin täydestä sydämestäni toivottaa jokaiselle hyvää matkaa omien kateus-tuntojen äärelle. Seuraavan kerran kun joku ihminen kovasti ärsyttää niin pysähtykää miettimään onko kyseessä oma kateus. Ärsyttääkö kovaan ääneen nauravan työkaverin äänekkyys, vai onko taustalla kateuden hippunen kun toisella tuntuu olevan aina niin hauskaa? Onko hiuslisäkkeitä, rakennekynsiä ja irtoripsiä käyttävä näyttävästi pukeutuva tuttava ihan oikeasti bimbo vai resonoiko oma repsahtanut ulkonäkö ajattelemaan näin. Iiiiiihan väääähän jopa kadehdituttamaanko alkoi sittenkin kun haluaisi itsekin kohennella ulkonäköään? Ärsyttääkö ”rikkaan rahaperse facebook-kaverin” kesäloma kuvat huvijahdilta tai luksus lomalta. Pappa betalar ja elämä on toisilla niin helppoa? Vai onko se sittenkin oma kateuden poikanen joka blokkaa päästä faktat että nämä ihmiset vain ovat kouluttautuneet pidempään ja korkeammin saaden korkeampi palkkaisen duunin ja työskennelleet persii ruvella saavuttaaksen korkeamman elintason.

Ja uskaltakaa vaikka sanoakin sille toiselle että vitsit sentään oon sulle rehellisesti sanottuna tästä ja tästä vähän kateellinen. Mutta ystävällisesti. Saatatte yllättyä. Useimmiten saa ainakin hyvän keskustelun aikaan ja itselleen mielenrauhan takaisin.